Kokemäenjoen maine kalapaikkana on kohentunut vuosi vuodelta. Varsinkin korona-aikaan väkeä on riittänyt.

Arctic Fishingin kalastusopas Aku Isomäki sanoo laskeneensa ruuhkahuippuina Harjavallan voimalan ja Ruskilankosken väliltä puolensataa venettä.

– Se on jo sellaista säpinää, ettei kalastuksesta tahdo tulla oikein mitään, varsinkin kun monilla eivät soutamisen pelisäännöt ole ollenkaan hallinnassa.

Kokemäenjoen alajuoksun veden korkeutta säätelee Harjavallan voimalaitos reilun 30 kilometrin päässä jokisuulta. Patoon tyssää myös nousukalojen vaellus tyssää, joten merilohen ja -taimenen pyynti keskittyy joen alajuoksulle, käytännössä noin 11 kilometrin matkalle alimpana olevasta Ruskilankoskesta ylävirtaan.

Yleensä juoksutus on pienimmillään yöllä ja aamulla, kunnes luukkuja avataan ja vedenpinta nousee päivän mittaan jopa kaksi metriä. Laskeakseen taas uudestaan illalla.

Viikonloppuisin juoksutus saattaa olla minimissä myös päiväaikaan, joten monet ajoittavatkin reissunsa sinne.

Jari Tuiskusen kalapaikkajuttu Kokemäenjoelta otsikolla ”Komeat ja kirkkaat” Erän numerossa 5/2022 (juttu avautuu tilaajatunnuksella)