Palkinto meni tälläkin kertaa juuri oikealle henkilölle, sillä Hauskanen on intohimoinen kalastaja, jolta puuttuu vain oma vene. Perheessä ehdittiin miettiä jo käytetyn veneen  hankintaa, kun puhelinsoitto toimituksesta yllätti iloisesti.

Kalakilpailuihin Hauskanen on osallistunut jo vuodesta 2019 ja monesti useammalla kuin yhdellä kalalla. Vuonna 2021 hän ilmoitti kisaan kuusi kalaa, joista arpa osui maaliskuussa pyydettyyn haukeen.

Saalislista kertoo, että palkinnon voittaja kalastaa kaikkina vuodenaikoina ja lähes kaikilla välineillä, kuten pilkillä, virvelillä ja iskukoukuilla. Pyyntitavoista puuttuu vain verkkokalastus.

Tuotannossa vuodesta 1967

Erän Kala21-kilpailun pääpalkinnon on valmistanut Sipoossa toimiva perheyritys, Oy Marino Ab.

Marino Junior on ollut yrityksen tuotannossa jo vuodesta 1967. Yhtiön historia yltää vieläkin kauemmas, sillä Oy Marino Ab on valmistanut suomalaisille veneitä jo yli 60 vuotta.

Junior on lasikuitumatoilla käsinlaminoitu tukeva ja jäykkä vene. Siinä on korkeat, pyöristetyt ja erikoiskäsitellyt runkolaidat, joihin verkko ei tartu.

Marino Junior on neljä metriä pitkä, 1,5 metriä leveä ja se painaa noin 90 kiloa. Junioriin mahtuu kolme henkilöä ja siihen saa 2-6 hv perämoottorin. Veneen keskipenkin alta löytyy lukittava säilytystila, jota voi käyttää myös kalasumppuna. Säilytystilan saa myös lukkoon.

Marino Juniorin hinta ilman moottoria on 2 490 euroa.

Lue lisää: Marino Junior syntyy käsityönä kolmessa päivässä