Eipä käy kateeksi matkailualalla toimivia näinä aikoina.

Tuorein Costa Rican-Nicaraguan reissumme näytti hyvältä vielä joulukuun alussa ja lähtijälistalla oli maksimimäärä (13) nimiä. Sitten maailmalla räjähti omikron-pommi ja porukka alkoi harventua.

Lopulta meitä nousi Costa Rican koneeseen vain Hannu, Martti ja minä.

Myös matkavalmistelut vaativat ennen kokemattoman määrän paperisotaa ja muuta huomioon otettavaa. Kumpaakin maata varten piti täyttää ja lähettää terveystietolomakkeet ja koronapassit saadakseen maahansaapumisoikeuden.

Kun vielä yritti opiskella lentomatkan aikana noudatettavaa yksityiskohtaista koronaprotokollaa, mietti mahdollisen tartunnan tai altistumisen aiheuttamia karanteenitoimenpiteitä ja kuunteli uutisia tuhansista peruutetuista lennoista, ei olo olisi voinut olla Helsinki-Vantaan lentoasemalla paljon epävarmempi.

Mutta niin vain nousimme KLM:n siiville 7. tammikuuta klo 7.00. Matka itsessään sujui mainiosti, eikä tiukoista turvatoimista ollut maskin käyttöä lukuunottamatta koneessa juuri tietoakaan. Kuinka olisikaan voinut, sillä 500-paikkainen kone oli viimeistä istuinta myöten täynnä.

Martti avasi pelin ensimmäisellä heitollaan.

Korona vai ripuli?

Ensimmäiset viisi päivää vietimme Costa Rican pääkaupungissa San Josessa leppoisaa turistielämää, mutta 12. päivänä matkustimme Puntarenasin kaupunkiin Tyynenmeren rannalle ja pääsimme itse asiaan.

Toisinkin olisi voinut käydä.

Lähtöaamuna heräsin vilunväristyksiin ja tunsin kuumeen nousevan. Näinä aikoina ensimmäinen mieleen juolahtava asia on tietysti korona. Olisiko pirulainen sittenkin löytänyt minut täältä trooppisesta paratiisista?

Vessareissu hieman myöhemmin siirsi kuitenkin epäilykset perinteisen turistiripulin suuntaan. Eikä miehestä sitten covidia löytynyt, kun testautimme itsemme myöhemmin Nicaraguaan siirtymistä varten.

Ensimmäinen kalastuspäivämme Nicoyanlahdella käynnistyi auringonpaisteisessa ja heikkotuulisessa säässä – sellaisia ne kai täällä useimmiten ovat.

Pian satamasta lähdön jälkeen törmäsimme massiiviseen ajosäpinään. Pelikaanit ja fregatit teurastivat pikkukaloja ylhäältä, petokalat alhaalta päin. Kipparimme Johnny vei veneen tapahtumien keskipisteeseen ja me annoimme viehetykkien laulaa.

3-4-kiloiset piikkimakrillit piristivät toisen kalastuspäivämme loppupuolta.

Mara onnistui petkuttamaan vajaan kolmekiloisen piikkimakrillin ensimmäisellä heitollaan, mutta meidän muiden avaussaalis antoi vielä odottaa.

Niin hurjalta kuin kalojen syöntikiihko vaikutti, helppoa ei niiden petkuttaminen vieheillä kuitenkaan ollut. Lisäksi parvet liikkuivat sellaista vauhtia, ettei perässä tahtonut pysyä.

Seuraavan onnistumisen koki Hannu, joka sai tapella hyvän tovin nelikiloisen piikkimakrillin kanssa. Tämä jäikin yllättäen ensimmäisen päivän suurimmaksi.

Aamusyönti hiipui varsin nopeasti, ja vaikka päivän mittaan heittelimme ja vetelimme monenlaisia herkkupaikkoja lävitse, lisäsaalista kertyi vain tipoittain.

Kaloja alueella kuitenkin oli, sillä tuskin missään valtamerillä olen nähnyt yhtä vilkasta pintatoimintaa kuin Nicoyanlahdella.

Heittämällä nousi jokusia pienenpuoleisia meriahvenia.

Makrilleja riittää

Toinen eli viimeinen kalastuspäivämme valkeni ensimmäisen kaltaisena, paitsi että pinta-ajot ja lintusäpinät puuttuivat lähes tykkänään.

Aloitimme uistelemalla, mutta hiljaista oli myös sillä rintamalla. Vasta noin kahden tunnin kohdalla vapani niiasi ensimmäisen kerran, kun parikiloinen makrilli vänkäsi kyytiimme.

Uistelumme jatkui tyhjänpyyntinä aina iltapäivän tunneille asti, kunnes löysimme ottipaikan erään luodon liepeiltä Nicoyanlahden suualueelta. Lyhyessä ajassa väänsimme veneeseen useampia 3-4-kiloisia piikkimakrilleja.

Kalapäivien ruokatauolla oli aikaa ottaa rennosti.

Vaikka kalat eivät olleet kooltaan tuon suurempia, jokainen jackien kanssa temmeltänyt tietää taistelun rajuuden.

Lopuksi heittelimme vielä tovin ja saimme jokusia otuksia näytille, suurimpana noin kolmekiloinen makrilli. Sitten jo taivas antoikin valomerkin ja homma oli lopetettava.

Pääpalkintokin meni jakoon

Arvauskilpailun kysymys kuului, paljonko painaa suurin kalamme tasakiloon pyöristettynä. Oikeaksi vastaukseksi jäi siis neljä kiloa, mikä oli melko odotettu tulos kalastamamme alueen potentiaali tietäen. Mutta moniko onnistui arvaamaan oikein?

Vastauksia Costa Rican kalastuskisaan tuli yli 190 kappaletta ja oikeita vastauksia joukossa oli kolmetoista kappaletta. Oli siis ryhdyttävä arpomaan. Sähköisten yhteyksien ansiosta arvonta  linjalla Costa Rica-Suomi sujui helposti ja pisimmän korren veti arvonnassa Arttu Virta Ähtäristä. Kaikkien vastaajien kesken arvotun viehepalkinnon voitti puolestaa Petri Pesonen Helsingistä.

Ja yllättäen kisassa on jaettava myös kolmas palkinto, joka on itse asiassa pääpalkinto!

Esa Tamminen Porista onnistui keräämään kasaan kolme oikeaa vastausta vain kuudessa osakilpailussa! Ensimmäinen oikea vastaus tuli heti sarjan alussa metsälammen suurimmasta hauesta, seuraava Kuloveden kuhista ja Costa Rica sinetöi taipaleen.

Kolmesta oikeasta vastauksesta Esa saa talvikalastuskauteen sopivia vieheitä peräti 50 kappaletta ja vieheille myös rasian.

Onnea voittajille ja kaikille kilpailuun osallistuneille isokokoinen kiitos! Kisäisäntä Jari ehtii Suomeen vasta 22. tammikuuta jälkeen, joten seuraavan kisan pääpalkinto esitellään ensimmäisen osakisan jälkeen. Ja seuraava kisahan käynnistetään ensi viikonvaihteessa.

Reissun aikana pääsimme myös Costa Rican television uutislähetykseen. Tässä Petri Jaakkola kertoo matkastamme uutistoimittajalle.