Hyvä ahkio on talviretkien sulavalinjainen vene eikä perässä raahattava ruuhi.

Tarjonta alkaa halvoista muovipulkista ja huipentuu Acapulkan kaltaisiin naparetkillä menestyneisiin tuotteisiin.

Yli 30 vuotta kestäneen retkeilyurani aikana olen vetänyt monenlaisia ahkioita. Varusmiehenä tutuksi tuli armeijan valkoinen muovipulkka.

Ensimmäiset talvivaellukset 1990-luvun alussa Skandien tuntureilla tein Savotan Paljakan kanssa. Kokemusta on kertynyt Acapulkasta ja Fjellpulkenista sekä Snow Sledin kaltaisista nykyajan muovipulkista.

Perässä on kulkenut itsetehtyjäkin. Lisäksi olen seurannut vierestä ja kuunnellut arvioita retkikavereiden monenlaisista viritelmistä; kahden peräkkäisen ahkion ”tavarajunista”, kulmikkaista vanerikyhäelmistä sekä kokoontaiteltavista ahkioista.

Ahkio valitaan tavaroiden kuljettamiseen talviretkellä, kun rinkan tilavuus ei riitä retken keston ja/tai varusteiden määrän vuoksi. Painon jakaminen rinkan ja ahkion kesken ei ole optimaalinen ratkaisu.

Vetovaljaita käytettäessä hartiat ovat vapaana rinkan jatkuvasta painosta ja selkää hiostavasta vaikutuksesta. Lisäksi jokainen pysähdys on ahkionvetäjälle pieni lepohetki.

Rinkkaa voi harkita korvaamaan valjaat, jos sitä tarvitaan muutenkin vaikkapa päiväretkellä tunturin huipulle. Tällöin rinkka viritellään vetokäyttöön ja siihen pakataan korkeintaan jotain kevyttä ja tilaa vievää, kuten taukotakki ja makuualusta.

Tunturikoivikko ja viistorinne ovat hankala yhdistelmä ahkiolle. Mitä kapeampi ahkio on, sitä herkemmin se kellahtaa. Seurauksena voi olla varusteiden rikkoutumista ja hermojen kiristelyä.

Luistoa ja ohjautuvuutta

Luisto on ahkion tärkein ominaisuus. Tämä on sitä tärkeämpää, mitä painavampi ahkio on. Kyse on kuorman ja alustan välistä kitkaa vastaan ponnistelusta.

Luistoerojen vuoksi kahdeksan kilon painoinen laatuahkio voi olla kevyempi vetää kuin samalla kuormalla lastattu 2-kiloinen muovipulkka, jonka naarmuuntuneet ja kuluneet jalakset ja pohja lisäävät vetovastusta pahimmillaan jopa kymmeniä kiloja. Jo tästä syystä ahkion jalasten tulisi olla vaihdettavat.

Hyvä ahkio seuraa vetäjäänsä tarkasti sokkeloisessakin maastossa, ohjautuu kohti pintaa umpihangessa sekä selviytyy sujuvasti lumikinoksista, risukoista, puunrungoista ja muista esteistä.

Eri olosuhteisiin muokattavissa oleva vetojärjestelmä (valjaat sekä aisat ja köydet kiinnikkeineen) muuttaa vetäjän liike-energian tehokkaasti ahkion liikkeeksi. Valjaat kestävät ja istuvat hyvin ja ovat helposti puettavissa, riisuttavissa ja säädettävissä, eivätkä hankaa vaellustakkia rikki.

Parhaimmissa ahkioissa on kiinteä suojapeite. Sen alla varusteet ovat suojassa yhdessä isossa tilassa omissa pakkauspusseissaan, ovat helposti otettavissa esiin tauoilla sekä purettavissa ja pakattavissa leirissä. Remmeillä ja kuminauhoituksella koko kuorman saa kiristettyä tiiviiksi paketiksi.

On myytti, että vaellusahkion tulisi sopia latu-uraan. Ahkio tulee valita muilla kriteereillä.

Leveämpi ahkio liukuu tehokkaammin painon jakaantuessa laajemmalle alueelle.

Ahkioon ja vetojärjestelmään tulee saada varaosia rikkoutuneiden ja kuluneiden tilalle. Huoltotoimia tulisi pystyä tekemään myös maasto-oloissa.

Ahkion tulee kestää pitkäkestoista ja kovaakin käyttöä: iskuja puihin, naarmuuntumista kivikoissa, kaatumista sekä muuta rynkytystä.

Ristikkäiset aisat ovat edukseen silloin, kun ahkiota vedetään mutkittelua vaativissa olosuhteissa, kuten metsässä ja tunturikoivikossa. Naruveto on parhaimmillaan vain tasaisella ja avoimella alustalla kuten jäällä.

Korkeuseroja ja kasvillisuutta sisältävässä maastossa naruvetoista ahkiota joutuu tarkkailemaan ja ohjailemaan. Suorilla ja jäykillä aisoilla pärjää hyvin lähes kaikissa tilanteissa.

Ahkion valintaan vaikuttavat mm. käyttötarkoitus, retken kesto, kuljetettava tavaramäärä sekä henkilökohtaiset mieltymykset.

Käyttötarkoitus ratkaisee

Ahkion valintaan vaikuttaa ensinnäkin käyttötarkoitus. Onko kyseessä perinteinen viikon hiihtovaellus Lapissa keväthangilla, perheretkeily lasten kanssa vai viikkojen mittainen naparetki? Onko tarkoitus käyttää leijaa? Pitääkö huomioida koiran tai metsästyksen tarpeet? Entä millaisessa maastossa liikutaan?

Valintaan vaikuttavat myös omat mieltymykset, kuten pakkaamisväljyys ja erikoistarpeet (lumilauta, lumikengät, polttopuut, telttarulla, kamiina jne.), ahkion kuljettaminen henkilöautossa sekä budjetin suuruus.

Liian pientä ahkiota on hankala pakata. Lisäksi siitä tulee korkea ja helpommin kaatuva. Kohtuullinen lisätila sen sijaan helpottaa pakkaamista ja tavaroihin käsiksi pääsyä sekä pitää kuorman painopisteen matalana ja ahkion vakaampana.

On myös huomattava, että ahkion hypistely lämpimissä sisätiloissa on eri asia kuin sen käsittely ja pakkaaminen lumisissa, jäisissä, kosteissa ja tuulisissa oloissa, kenties pimeässä, väsyneenä ja rukkaset kädessä.

Lisäksi kannattaa arvioida, miten paljon ahkiolle on tulossa käyttöä. Jos kyseessä on muutama kerta, noin 700–1 500 euron sijoittaminen ahkioon ei ehkä ole kustannustehokasta. Silloin voi harkita ahkion vuokraamista tai lainaamista.

Pitkällä tähtäimellä laatuun kannattaa kuitenkin sijoittaa – ahkio ei ole mikä tahansa perässä hinattava möhkäle.

Laadukkaalla ja käyttötarkoitukseensa sopivalla ahkiolla retkeily on turvallisempaa, hallitumpaa, huolettomampaa ja nautinnollisempaa kuin ahkiolla, joka jatkuvasti kaatuilee, kyntää syvällä lumessa, on hankala pakata ja purkaa, ei luista ja takertuu esteisiin.

Monille viisas valinta on hankkia yksi luotettava ahkio, yleispätevä ”all-rounder”, jolla pärjää vuosikausia kaikilla hiihtovaelluksilla.

Ahkiot etualalta lukien: Acapulka Expedition Tour 170, Paris-pulka, Puolustusvoimien valkoinen ahkio sekä kahden Paris-Pulkan ”tavarajuna”.

Muovisen saa halvemmalla

Muovisten pulkkien käyttäminen ahkiona näyttäisi lisääntyneen. Suosituimpia näistä on oranssinen ERAPro The Expedition Sled 960 eli niin sanottu Paris-pulkka. Yleisin peruste valita muovipulkka lienee niiden matala hinta.

Muovipulkkien suuri heikkous on kiinteät jalakset, jotka ovat samaan muottiin koko pulkan kanssa valetut eivätkä ole siis vaihdettavissa.

Muoviahkion jalakset ja pohja voivat raapiintua huonoon kuntoon jo viikon, parin retken aikana. On todennäköistä, että aktiivinen käyttäjä joutuu vuosien aikana hankkimaan useammankin muovipulkan.

Muovipulkissa ei yleensä ole kiinteää suojapeitettä. Varustepussit ovat siten alttiina säälle. Tilannetta parantaa ison ahkiopussin käyttö, jonka sisään varusteet pakataan. Tästä huolimatta ahkiokaukaloon kertyy jossain vaiheessa lunta, jäätä ja/tai vettä.

Netistä löytyy useita artikkeleita ja videoita pulkkien ja ahkioiden tuunaukseen. Esimerkiksi viritetyn Paris-pulkan (pulkka, vetosysteemi ja ahkiopussi) materiaalikustannukset ovat suunnilleen suuruusluokassa 350 euroa. Tämän lisäksi tarvitaan työvälineet, taitotietoa ja aikaa.

Tuunattua Paris-pulkkaa voi verrata kokoluokkaa suurempaan Acapulkan Scandic Tour 150 -ahkioon, jonka hinta vetosysteemin ja valjaiden kanssa on noin 1 200 euroa.

Ero käyttömukavuudessa, laadussa, kestävyydessä sekä sijoituksen pitkäntähtäimen kannattavuudessa on kuitenkin arvoahkion käyttäjän hyväksi.

Timo Polarin artikkelin ahkion valinnasta on Erän numerossa 1/2021

Acapulka – ahkioiden norjalainen Rolls-Royce

Acapulkaa on tituleerattu ”ahkioiden Rolls-Royceksi”. Tämä norjalainen ahkiontekijä onkin 1990-luvulta lähtien ollut monien ammattilaisten ja kovan luokan harrastajien valinta.

Acapulkaa hankitaan yhä vaelluksille, jotka suuntautuvat vaativille napaseuduille tai vaikkapa Skandinavian tuntureille. Myös nykyajan menestynein naparetkeilijä Børge Ousland luottaa Acapulkaan ja toimii yrityksen tuotekehittelyn neuvonantajana.

Acapulkalle – kuten esimekiksi teltantekijä Hillebergille – on ominaista tinkimätön laatu ja kehitystyö, uskollisuus omille asiakas- ja tuotelähtöisille periaatteille sekä tuotteiden pitkäikäisyydelle.

Suunnittelu ja tuotanto on säilytetty korkeiden laatustandardien ja luotettavien toimitusten Norjassa ja Saksassa eikä valmistusta ole viety esimerkiksi Kiinaan.

Paras tähän mennessä käyttämistäni ahkioista on Acapulkan Expedition Tour 170 (= Scandic Tour 170). Sen pituus on 170 senttiä, paino kahdeksan kiloa ja vakautta tuova leveys enimmillään 63 senttiä.

Tilavuutta on mahtavasti yli 600 litraa 50 sentin pakkauskorkeuteen saakka. Tämä riittää jopa kuukauden mittaiseen vaellukseen.

Käsintehty ahkiokaukalo on kevlar- ja lasikuitua. Kriittiset metalliosat ovat ruostumatonta terästä. Jalakset ovat vaihdettavissa.

Expedition Tourin korkea keula ja vähitellen levenevä muoto kuljettavat sitä hyvin myös syvemmässä hangessa. Varsinainen veto tapahtuu vankkojen lasikuituaisojen sisällä kulkevilla teräsvaijereilla.

Ahkion korkeat reunat, suojapeite sekä kiristyshihnat ja kuminauhoitus helpottavat pakkaamista ja tekevät kokonaisuudesta tiiviin. Kuorma pysyy jämäkästi paikoillaan.

Ahkiokaukalon peittää 500 denierin Cordura-kangas. Jykevällä YKK-vetoketjulla varustettu peite pitää tavarat tallessa ja suojassa sekä estää lumen kulkeutumista ahkion sisätilaan.

Runsas tila suo vapautta ja ajansäästöä, kun esimerkiksi makuupussin ja ilmatäytteisen alustan saa ahkion suojaan ilman, että niitä tarvitsee sulloa pakkauspusseihinsa. Hätätilanteessa Expedition Tour 170 soveltuu potilaskuljetukseen.

Tein Expedition Tourini neitsytmatkan Sarekiin.

Vaelsin ahkio perässäni järven jäällä, umpihangessa, viistorinteitä, ylä- ja alamäkiä, muhkuraista maastoa, myrskyssä, tunturikoivikossa, notkelmien yli sekä kivikkoista avotunturia. Käytin suoria aisoja ja ahkio toimi erinomaisesti kaikissa olosuhteissa ja tilanteissa.

Expedition Tour 170:n hinta (ahkio, aisasysteemi ja valjaat) on noin 1 400 euroa. Jos haluaa pienemmän, kevyemmän ja edullisemman vaihtoehdon, Acapulkan Scandic Tour 150 on siihen erinomainen valinta. Käytin kyseistä ahkiota 58 päivää hiihtäessäni etelänavalle, ja sekin toimi kiitettävästi.

Acapulkan valikoima on erittäin laaja. Acapulkasta huokuu laatu. Ja kuten yleensä, myös ahkion kohdalla pitkäaikaiseen ja luotettavaan kumppaniin kannattaa sijoittaa.