Monesta tunnetusta perhosta on kehitetty muunnoksia. Muinoin oli tapana pitäytyä tarkasti resepteissä, muuntelu ei ollut muodissa. Nykyään perhokalastajat ja perhonsitojat ovat paljon kokeilunhaluisempia ja valmiita versioimaan kaikkia perhoja.

Toki tunnettuja reseptiperhoja sidotaan edelleen, mutta esimerkiksi materiaali- ja värimuunnokset ovat yleisiä.

Vesan Villasukka on hyvä lisä useimmiten varsin tummasävyiseen uppoperhovalikoimaan.  Zulu, Red Tag, Alder, Bridge, Mallard and Claret ja monet muut suomalaisten suosimat uppoperhot ovat tummavoittoisia.

Kyllä harmaita ja vaaleampiakin on, kuten March Brown, mutta niitä käytetään selvästi vähemmän. Vesan Villasukka sopiikin täydentämään vaaleiden uppoperhojen vähälukuista valikoimaa. Ainakin Lapin harreille ja täpläkyljille uutuus on todistetusti kelvannut.

Villalangaton villasukka

Marabou-höyhen kierrettynä ei ole yleinen runkomateriaali, mutta ainakin omissa perhoissani tuo ”pörrörunko” on ollut hyvä. Takaa aloitettaen ja latvasta kiertäen siikasnukan saa kasvamaan eturungolle edetessä. Eteen muodostuu hyönteistoukan rintakehää muistuttava paksunnos. Nukkamaisesta marabousta saa helposti hyvin eloisan ja luontevan rungon erilaisiin uppoperhoihin.

Parhaimmat marbousiikaset runkoihin löytyvät isommista höyhenistä, joissa siikaspituus on parhaimmillaan reilusti yli viisi senttiä.

Miksei runkohäkilää? Ajatus siitä, että runkohäkilöinti voisi peittää runkoa ja sen eloisuutta on yksi syy, paljas on paremmin näkyvissä litteän kierteen korostaessa jaokkeisuutta.

Tasaharmaita laadukkaita kananniskoja ei joka kaupassa ole, mutta sellaisen hankintaa voi suositella. Harmaa on osoittautunut erinomaiseksi sävyksi kaikenlaisissa perhoissa.

Toiseksi harmaita ja tarpeeksi pitkiä kanan höyheniä ei löydy ihan helpolla. Runkohäkilällä pitäisi olla mittaa ja vain pitkälle jalostetuista ja kalliista kanan niskoista niitä voi löytyä.

Kaksi häkilää eli kumpaankin päähän löytyy helpommin kanan niskoista tai satuloista. Takahäkilä peittää ja verhoaa osin iskupistettä, joka saattaisi muuten jopa erottua liiaksi. Runko jää paremmin esille ja etuhäkilä pääsee elämään vapaammin.

Vielä kun pyrstötupsun fluoriväriä vaihtelee, niin Vesan Villasukasta on moneen.

Perho on testattu myös eteläisemmillä vesillä ja todettu ottavaksi monelle kalalajille. Oikeastaan vain siika puuttuu toistaiseksi listalta, mutta en epäile etteikö siikakin sitä vielä puraise.

Innostuin hyvien kokemusten myötä Vesan Villasukasta sen verran, että versioin siitä muunnokset niin pinta- kuin lohiperhoksi.

Mielestäni perhossa on jotain sopivan alkukantaista. Mitä ylipäätään perhojen ulkonäköön tulee, niin hyvässä ottiperhossa pitää olla ”särmää”, se ei saa olla liian siisti. Useimmiten hieman rähjäiset tai kalojen puremat raaskat ovat juuri niitä parhaimpia.

Joka kohdasta viimeisen päälle puleeratut perhot, joista jokainen törröttävä siikanen tai karva on poistettu, eivät välttämättä ole rasian parhaita ottiperhoja. Ne ovat kenties kauniita katsella, mutta eivät välttämättä kerää tapahtumia siiman päässä.

Vesan Villasukka pintaperhoksi     

Monista uppoperhoista on ajan saatossa kehitetty myös pintaperhoversioita, mutta samalla pitää miettiä myös sidonnassa käytettyjä materiaaleja.

Villa ei ole vettä imevänä paras pyrstömateriaali, joten vaihdoin punaisen villatupsun kukon siikasiin. Pehmeä kanahäkilä piti myös luonnollisesti vaihtaa pintaperholaadun kukkoon, jotta perho kelluisi paremmin.

Säyneitä kalastaessani huomasin myös, että perho tartutti paremmin, kun takahäkilä ei ollut liian pitkä ja tuuhea. Etuhäkilä voi olla pidempi, mutta käytännössä on helpompi sitoa etu- ja takahäkilä samasta niskahöyhenestä. Jalostetun kukon niskahöyhenestä riittää helposti kahteen häkilään, satulahöyhenestä jopa useampaan perhoon.

Myös nukkainen marabou-runko piti vaihtaa, ohut pintaperhokuitu on rungossa parempi.

Kesän testit koukkukoon 12 Vesan Villasukka -pinturilla olivat lupaavia. Aika näyttää, pysyykö perho pinturirasiassa vai putoaako se vilttiketjuun.

Vesan Villasukka lohiperhoksi

Kun päästiin alkuun, niin pitihän se lohiperhoversiokin sitoa. Malli on täysin uusi, lohijoella testaamaton.

Se on suunniteltu ensi kesän menoihin, joten kokemuksen rintaäänellä perhoa ei voi vielä kehua.

Lohimuunnoksesta lienee turha toivoa Tenon ottiperhoa, ainakaan soutuun, mutta Ruijan pienemmillä lohijoilla uskon sen olevan kova luu. Käytännössä siis tittiperho.

Vaaleana pieni Vesan Villasukka voisi olla niin kirkkaan päivän kuin usvaisen sadekelin tai aamun ottiperho.

Pyrstötupsu toimii iskupisteenä. Sieluni silmin voin kuvitella muutaman joen ja paikan, joissa perho voisi olla tietyssä hetkessä varma valinta. Aion kokeilla.

Iskupisteenä toimivan pyrstötupsun fluoriväriä voi vaihdella. Aamuauringon sarastuksessa vihreä pyrstö voi olla punaista ottavampi, kun taas iltaruskon aikaan punainen tai oranssi voi tyhjätä pöydän. Juuri nousseelle täiselle titille pinkki pyrstötupsu saattaa olla vastustamaton tarjous ja niin edelleen.

Hyvien kalatapahtumien mielikuvat luovat uskoa tulevaan. Ehkä jokin niistä tai jotkin toteutuvat tulevaisuudessa.

 

Vesan Villasukka – pintaperho

Koukku: Pintaperhokoukku, koko 14–10.

Lanka: Valkoinen tai harmaa.

Pyrstö: Punainen kukko, häkiläsiikaset.

Takahäkilä: Harmaa kukko, lyhyehkö.

Kierre: Litteä hopea.

Runko: Vaaleanharmaa hieno pintaperhokuitu.

Etuhäkilä: Harmaa kukko, lyhyehkö.

Pää: Kirkas lakka (sidontalangan väri).

Vesan Villasukka – lohiperho

Koukku: Lohiperhokoukku, esimerkisi 2-haarainen, koko 12–6.

Lanka: Musta, harmaa tai valkoinen.

Hela: Litteä tai soikea hopea.

Pyrstö: Fluoripunainen, -oranssi, -vihreä, -pinkki tai -keltainen villatupsu.

Takahäkilä: Harmaa kanan höyhen.

Kierre: Litteä tai soikea hopea.

Runko: Vaaleanharmaa marabou-kimppu kierrettynä.

Etuhäkilä: Harmaa kanan höyhen, takahäkilää hieman isompi.

Pää: Musta.