Jarin kanssa kalassa -arvauskilpailussa hyökättiin tällä kertaa kilpailun isännän eli Jari Tuiskusen kannalta niin sanottuun syvään päähän.

Vaikka miehemme on tartutellut pilkkinsä päähän kiiskiä ennenkin, edessä oli pitkän elämän ensimmäinen kerta, kun kiiskiä piti pilkkiä ihan tositarkoituksella.

Tavoitteena Keuruun Liesjärvellä oli saada kasaan niin paljon kiiskiä, että niistä kertyisi suureksi herkuksi mainostettua mätiä maisteltavaksi asti.

Arvauskilpailussa haettiin siis vastausta kysymykseen kuinka paljon painaa nelihenkisen tiimin kiiskenmätisaalis, kun pilkkiaikaa on neljä tuntia.

pilkkikalastus_pilkkijät

Sää ei kiiskenpilkkijöitä hemmotellut, mutta kalat napsivat mormyskaa aktiivisesti.

Tuiskusen raportin mukaan ottipaikat olivat vain muutaman askelen päässä tilaisuuden isännän, Simo Kutinlahden mökkirannasta. Pilkkipaikassa oli jään alla puolentoista metrin verran vettä eli matalla mentiin.

– Heti ensimmäisessä reiässäni alkoi morrivavan kärki heilua, ja ylös nousi nopeassa tahdissa toistakymmentä pientä ahventa. Kun ahven ei kuitenkaan ollut tavoitelaji, vaihdoin paikkaa.

Tuiskusen mukaan päivän toinen avanto osui kiiskien sukukokoukseen.

Morrikärki heilui lähes taukoamatta, mutta koska kiiskien koko oli tulitikkuaskin luokkaa, tartuttaminen ei ollut kovin helppoa.

– Kärpästoukka oli selvästi turhan suuri syötti mikrokiiskille. Tartutusvaikeuksista huolimatta ei kulunut tuntiakaan, kun avantoni vierellä sätkytteli jo 40 kiiskeä.

Alueen haravointi eri puolilta suurten kiiskien toivossa ei tuottanut sekään tulosta. Koko pysytteli sitkeä viiden gramman tietämissä kaikkialla.

Neljän tunnin jälkeen pilkkitiimi pääsi ynnäämään kalat ja mädin. Ylös oli saatu peräti 161 kiiskeä, joiden yhteispaino oli 655 grammaa. Kalojen keskipainoksi tuli huimat 4,1 grammaa.

– Ihme kyllä näinkin pienet otukset olivat sukukypsiä, joten tulitikun pään kokoisia mätipusseja alkoi kertyä astiaan.

kiiski_mäti

Siinä sitä on, arvostettua kiisken mätiä.

Kun mätisaalis lopulta punnittiin, antoi vaaka tuloksen 23 grammaa. Lupasimme kuitenkin pyöristää painon lähimpään 20 grammaan, joten oikea vastaus arvauskisassa oli 20 grammaa.

Vastauksia kilpailuun kertyi määräaikaan mennessä peräti 196 kappaletta ja hämmästyttävää on, että joukossa oli peräti neljä täsmälleen oikeaa vastausta. Palkinto jouduttiin siis arpomaan ja tällä kertaa viehepaketin saa Joni Turunen Tampereelta.

Lisäksi arvoimme kaikkien vastaajien kesken Retki Finland Oy:n lahjoittaman fileerausveitsen, jonka saa Pirkko Marin-Kokko Kangashäkistä.

Onnea voittajille ja kaikille kisaan osallistuneille reilun kokoinen kiitos!