Jarin kanssa kalassa -arvauskilpailussa oli jälleen kerran kohteena tuttu paikka, Lempäälän Kuokkalankosket. Periaatteessa tehtävä oli helppo: tavoitteena oli saada jotain kalaksi tunnistettavaa mittanauhan päälle.

Kilpailukysymys kuului, kuinka pitkä on reissun pisin kala. Helppoa kuin heinänteko eli pala kakkua, kuten tavataan sanoa!

Tähän kohtaan draaman kaarta on pakko sutaista kirjallinen laina. Se napataan Tove Janssonin runomittaan puetusta teoksesta, tarkemmin sanottuna teoksen nimestä, ”Kuinkas sitten kävikään”.

Enempää ei tarvitse varmaan lainailla?

Seremoniamestari (MC) Tuiskusen mukaan kenraaliharjoitus Kuokkalan maisemissa juuri ennen joulua kulki kohtalaisesti. Saaliina olli noin nelikiloinen hauki ja alamittainen kuha.

– Odotukset saaliin suhteen eivät siis olleet ihan nollissa, kun aloittelimme Heikin kanssa kalastusta kello 9.30 tienoilla.

kalastus_välikoski

Välikoski on toisinaan oivallinen kirjolohipaikka, mutta tällä kerralla ei onnistanut.

Kalastajan hommassahan parasta on, jos kalastus on pelkkää työtä ja tuskaa? Jaa, ei. No, Kuokkalankoskilla vaikeusastetta lisäsi kova kaakkoistuuli ja parin asteen pakkanen. Tietäjät ehkä tietävät, mitä tämä tarkoittaa?

Tuulinen pakkaskeli laatoitti joen pinnan riitteeseen ja sai myös vaparenkaat umpeutumaan tehokkaasti. Ihan mahtava keli!

– Onneksi parhaat ottisuvannot olivat vielä jäistä vapaana ja siis kalastettavassa kunnossa.

Kilpailupäivä lähti käyntiin niin sanotulta Pappilan suvannolta, jossa on perinteisesti kalastettu lähinnä haukea ja kuhaa.

Ensimmäinen 40 minuuttia meni tyylillä, jonka ansiosta moni ehkä kasaa kamppeet ja lähtee kotiin. Ei tärppejä.

Laiskuus kostautuu

Kymmenen yli kymmenen Jarin kalajigissä lopulta jysähti ja kunnolla! Mies tiesi heti, että nyt on siiman päässä kohtuullisen kokoinen hauki.

– Kala veti junamaisesti kymmenkunta metriä sivulle, kunnes paine äkkiä löystyi ja tyhjä siimanpää tuli ylös.

Tässä kohdassa kalastaja joutui tunnustamaan reilusti, että omaan piikkiin meni.

Edellisellä reissulla tapahtuneen pohjatärpin jälkeen vesi nieli sekä jigin että fluorihiilitapsin, eikä Jari viitsinyt nyhrätä Kuokkalan pakkasessa uutta tapsia. Ja sinne meni.

– Laiskuus kostautui.

Hauen vierailun jälkeen Kuokkalassa oli pitkään kuolemanhiljaista.

– Kävimme Majauslahdella, Kiertovesilahdella ja Välikoskellakin saamatta kaloista minkäänlaista havaintoa.

Mutta, kun kaksikko palasi takaisin Pappilan suvannolle, alkoi taas tapahtua: Heikin tarjoilemaan mikrojigiin nappasi hauki.

– Sen kamppailun voittaja ratkesi melkein saman tien, eikä se ollut Heikki.

kalastus_majauslahti

Majauslahdella ei jigeistä kiinnostuneita kaloja tällä kerralla ollut.

Päivän päätteeksi Jari ja Heikki heittivät kaikki peliin eli askelet suuntautuivat Herralankoskelle ja toiveena olivat kirjolohet. Tyhjä oli sekin arpa.

– Kello 14 tienoilla totesimme tehneemme voitavamme ja poistuimme areenalta. Jossiteltavaa jäi, mutta oikeaksi vastaukseksi tuli tällä kerralla nolla.

Mutta onnistuttiinko lopputulos arvaamaan oikein? Vastauksia tuli tällä kertaa yli kaksisataa ja oikeaan osui neljä vastaajaa. Oikein vastanneiden kesken suoritetussa arvonnassa onni potkaisi helsinkiläistä Markus Tähtistä, jolle lähtee 15  vieheen paketti.

Lupasimme myös arpoa yhden palkintopaketin kaikkien vastaajien kesken ja tällä kertaa pienempi viiden vieheen pilkkisetti lähtee Joensuuhun Joonas Tolppaselle.

Onnea voittajille ja kaikille osallistuneille iso kiitos!