Ahventen narraukseen mennyt avovesikausi tarjosi varsin kelvolliset puitteet niin järvillä, lammilla kuin virtavesillä. Tämä kävi ilmi Vieheet 2020 -koeuittojen yhteydessä, jonka kattava yhteenveto julkaistiin Erä-lehdessä 12/2020.

Kuten arvata saattaa, keväällä markkinoille tulleiden uutuuksien joukosta osa osoittautui ottavammiksi kuin kanssakilpailijat.

Koekalastus on tärkeä osa vuoden vieheuutuuksien arviointia ja tarjoaa suuntaa-antavaa tietoa vieheiden ottavuudesta kyseisissä käyttöolosuhteissa. Kovin painokkaita yleistyksiä ei kuitenkaan koekalastuksen perusteella voi tehdä, sillä pyytävyys on kiinni osittain myös kalojen yhteistyöhalukkuudesta.

On myös hyvä muistaa, että kauden vieheuutuuksista kaikki eivät päätyneet koekalastajien valintoina siiman päähän, vaikka joukossa on melko todennäköisesti saalista tuovia vieheitä, jotka olisivat toisissa olosuhteissa päätyneet jopa kärkikamppailuun omissa kategorioissaan.

Varmuudella voidaan kuitenkin sanoa, että yhdeksän Vuoden viehe -palkittua metalli-, puu-, muovi- ja kumivalmistetta ovat ottivieheitä. Esittelemme tulevan viikon kuluessa kunkin sarjan antia Erän verkkosivuilla. Ensimmäisenä vuorossa ovat ahvenvieheet.

Ahvenvieheet 2020 – painolippojen vuosi

Koeuittojen myötä entistä selvemmäksi kävi, etteivät jigit ole läheskään ainoita tuloksentekovälineitä edes syvältä kalastettaessa. Päinvastoin kalat saattavat kovan pyyntipaineen alla jopa kyllästyä tai oppia varomaan jigejä, jolloin uusi erilainen tarjous voi korjata pisteet kotiin.

Lippa on mainio ahvenviehe, varsinkin jos sitä pääsee tarvittaessa tarjoilemaan myös syvällä olevien ahventen ruokapöytään. Tänä vuonna uutuuksien joukossa oli runsaasti painolippoja, ja niitä esiintyy myös seuraavassa. Vieheet ovat aakkosjärjestyksessä.

Illex Deracoup

Deracoup (artikkelin avauskuvassa) kuuluu viehetyyppiin, josta olemme käyttäneet nimitystä painolippa. Sen paino keskittyy vaappumaiseen metallirunkoon, jonka vatsaan myös ainoa koukku kiinnittyy. Pisaran mallinen lippa puolestaan hyrisee peräkoukun paikalla herkkään leikariin kytkettynä, ja siimaan kiinnitys tapahtuu niskassa olevasta lenkistä.

Koska vieheen paino on kokoon nähden melkoinen, sen heitto-ominaisuudet ovat loistavat. Myös uppoaminen tapahtuu lyijykuulan tehokkuudella, vaikka perässä pyörivä lippa sitä hiukan hillitseekin.

Painon vuoksi vieheellä pystyy ronkkimaan vesikerroksia vaikka yli kymmeneen metriin asti. Uinnin käynnistyminen ei vaadi juurikaan kelausnopeutta, joten laiskakin uitto onnistuu. Tyylinä toimii niin suorakelaus kuin jigimäinen kelaus-pysäys-vajotus.

Deracoup oli mieluisa suupala 5–10 metrissä oleville ahvenille, mutta antoi se muutaman kuhan ja hauenkin. Kun käytössäni oli vain yksi vieheyksilö eikä maahantuoja onnistunut lisää pyynnöistä huolimatta toimittamaan, koitui hauki ainokaisen kohtaloksi. Mutta olihan tehokas viehe siihen saakka.

Koko 21 g / 65 mm.

Kaweri Spinneri

Kaweri Spinneri

Kotimainen Kaweri Spinneri on kauden uusista painolipoista suhteessa kevytrakenteisin. Rungon valmistaja sanoo olevan lyijytön, joten siinä lienee käytetty jotain lyijyä kevyempää metallia. Kaikesta huolimatta viehe on pitkäheittoinen ja riittävän nopeasti uppoava, omimmillaan silloin, kun hitaampi uitto syvällä pohjan tuntumassa on valttia.

Uintinsa puolesta Kaweri on moitteeton. Lippa pyörii kuulalaakerileikarin päässä erittäin herkästi ja runkokin värisee jonkin verran. Esitys kelpasi kesä- ja syysvesien ahvenille erinomaisen hyvin. Koskikirjolohien kanssa oli hankalampaa, sillä kaikki tärpit päättyivät nopeisiin karkuutuksiin. Sama vika tosin tuntui vaivaavan muitakin painolippoja.

Pituus 6 senttiä, paino 11 grammaa.

Patriot Buggy ja Spro Larva Spinnerbait.

Patriot Buggy ja Spro Larva Spinnerbait

Uutuuksien joukossa oli kaksi täsmälleen samaa viehettä eri nimillä ja eri maahantuojien toimittamana. Näin käy, kun suurelta kiinalaiselta viehetehtaalta tilataan tavaraa toisistaan tietämättä.

Sinänsä tuote on kyllä varsin veikeä pieni spinnerbaitti eli henkarilippa. Pajunlehden mallinen lipukka henkarin yläsakarassa on saanut seuralaisekseen jonkinlaista hyönteistä jäljittelevän metallipainon alahaarakkeeseen. Ötökkää on lisäksi terästetty kumihapsuilla, 3D-silmillä ja peräpäässä heiluvalla kolmihaarakoukulla.

Täytyy myöntää, että odotukset tämän vieheen suhteen olivat huomattavasti korkeammalla kuin mikä lopulta realisoitui. Eräässäkin ahvenpaikassa, missä vuoden ahvenvieheeksi valittu Mepps Aglia Fly antoi kalan miltei joka heitolla, tällä oli vaikeuksia saada tärppiäkään.

Huippuhetkensä Patriot-Spro koki Lempäälän Herralankoskella, jossa pienet toutaimet innostuivat siitä niin, että peräjälkeen rannalle pyristeli neljä plusmiinus puolikiloista. Tuli siitä silloin pari ahventakin.

Yhden kirjolohen onnistuin tällä myös saamaan ja toisen karkuuttamaan.

Paino 6,5 grammaa, rungon pituus 2,3 senttiä.

Patriot Finny 2.

Patriot Finny 2

Patriot Finny markkinoi itseään runouden voimalla:

”Laita siiman päähän Finny lippa ja jo alkaa kalojen kanssa armoton hippa.”

Ja alkoihan se hippa, ainakin ajoittain.

Finny on lipaksi varsin perustavallinen. Metallirunko ei ole kaukana Abun Reflexistä ja lehdestä tulee mieleen vääjäämättä Mepps Aglia. Uniikki ominaisuus sen sijaan on ”timantillinen” värikoukku, joka on kyllä ehdoton lisä varsinkin ahvenia jahdattaessa.

Vieheen isompi 10 gramman koko tuli valituksi vuoden kirjolohivieheeksi, tämä pienempi kunnostautui etenkin ahvenvesillä. Toki sillä jokunen kirjolohikin rantautettiin. Helppoheittoinen, herkästi käyntiin lähtevä ja tarvittaessa hiukan pintavettä syvemmällä kulkeva hyrisijä toimi varsinkin kesälämpimillä, kun ahvenet parveilivat koskissa ja järvien matalikoilla. Ei mielellään yli kahden metrin syvyyksiin.

Paino 7,5 grammaa.

Storm Gomoku Spin.

Storm Gomoku Spin

Gomoku Spin kuuluu painolippojen seurakuntaan ja lentää muiden kaltaistensa tavoin horisonttiin. Uppoaminen tapahtuu lyijypuntin tehokkuudella eikä käyntiin lähtemisessä ole ongelmia. Pyrstössä hyrisevä lippa pyörii jo vieheen vajotessa.

Kun vieheen koko on pikkulipan luokkaa, ei ole ihme, että siitä sai välillä päästellä aivan hengettömänkin painoisia ahvenia heitto ja kala -periaatteella, niitä, jotka mielellään viihtyvät kymmenen metrin syvyydessä pohjan tuntumassa. Toki pikkupurtava kelpasi ajoittain myös kookkaammille raitapaidoille (suurin rapiat puolikiloinen), olipa tulokkaiden joukossa jokusia kuhia ja haukiakin.

Passeli valinta tilanteisiin, missä oikein pientä lippaa pitää tarjoilla oikein syvälle.

Koot: 6 senttiä/16 grammaa ja 5 senttiä/10 grammaa.

Viirastus R1

Viirastus R1

Virolaislähtöinen Viirastus saapui maahan kuopiolaisen Janne Kuivalaisen tuomana. Käsityönä valmistuva tuote ei ehkä anna hirmuisen vakuuttavaa ensivaikutelmaa, sillä pakkaus on aneeminen eikä itse viehekään väreillään koreile. Yksivärisen selkämaalin ohella lusikkaa sävyttää peltipinnan jännä ”suomukuviointi” sekä 3D-silmät, jotka nekin näyttävät roikkuvan enempi poskella kuin paikoillaan.

Mutta kalat katsovat asioita eri silmillä. Viirastus R1 mykisti paitsi minut myös venekaverini ollessamme kalastamassa ahventa eräällä keskisuomalaisella pikkujärvellä.

Ahvenet majailivat noin 5–7 metrin syvyydessä, joten pieni kevyt taimenlusikka ei varmaankaan ole tyypillisin viehevalinta sellaisiin olosuhteisiin. Mutta kun katsoin lusikan voimakkaasti värisevää, puolelta toiselle kurvailevaa vajoamista tiukalla olevan siiman päässä, hiukan aavistelin tulevaa.

En kuitenkaan osannut arvata, minkälaisella raivolla ahvenet lusikkaa purivat, sillä käytännössä joka heitolla oli kala kiinni. Välillä myös hauet puuttuivat peliin ja jokunen viehekin menetettiin. Eikä jigeillä samaan aikaan juuri mitään. Uittotyylinä toimi jigityylinen kelaus-vajotus-taktiikka.

Testasin Viirastusta ahvenpaikoilla myöhemminkin ja kaloja tuli, joskaan samanlaista hurmiota en enää päässyt kokemaan. Luottovieheen ainesta joka tapauksessa.

Pituus 6,7 senttiä, paino 8 grammaa.

Lisätietoja Vieheet 2020 koeuitetuista uutuuksista:

Illex: wakefishing.com

Kaweri: kaweri.fi

Patriot: opm.fi

Spro: Wiggler Ab/Marko Oikarinen, 045 110 9967

Storm: normark.fi

Viirastus: Janne Kuivalainen, 0400 407 747