Susijahti poikkeusluvalla on saanut siunauksen Suomen riistakeskukselta. Kyseessä on järeä päätös, sillä yksittäisen suden sijaan tavoitteena on kokonaisen lauman poistaminen.

Maaseudun Tulevaisuus kertoo, että lupa sallii neljän suden ampumisen. Syyksi kerrotaan toistuvat koiravahingot alueella.

Jahti on mahdollista käynnistää heti kun lumi mahdollistaa jälkihavainnot ja -seurannan. Poikkeuslupa täsmäkohdistetaan merkittäviä vahinkoja aiheuttaneeseen laumaan, joka luvan puitteissa kaadettanee kokonaisuudessaan.

Ammuttaviksi kaavailtujen susien määrän ei lehtitietojen mukaan uskota vaikuttavan haitallisesti susien suotuisan suojelutason säilyttämiseen tai estävän sen saavuttamista lajin luontaisella levinneisyysalueella.

Lupa-ajaksi on ilmoitettu 9. joulukuuta – 29. joulukuuta. Päätös pannaan täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, eli 30 päivän valitusajan aikana.

Nyt myönnetty poikkeuslupa sallii lehtitietojen mukaan moottoriajoneuvon ja keinovalon käyttämisen metsästyksen tukena. Myös metsästysaseen moottoriajoneuvossa kuljettamista koskeviin määräyksiin on tehty muutoksia susijahdin osalta.

Susijahti poikkeusluvalla

Susijahti poikkeusluvalla tarvitsee perusteet

Sudet ovat tappaneet tai vahingoittaneet poikkeusluvan kohteena olevalla alueella kahdeksaa jänistä ajavaa tai hirven metsästykseen osallistunutta koiraa. Susien tekemäksi on myös kirjattu lammas- ja nautaeläinvahinko.

Maaseudun Tulevaisuuden mukaan suurpetovahinkoja on alueella korvattu yhteensä yli 30 000 euron edestä.

Susivahinkoja on pyritty välttämään muun muassa koirien käyttöä rajoittamalla ja selvittämällä susien liikkeitä alueella ennen metsästystä. Sulan maan aikana täsmällisiä susihavaintoja on kuitenkin hankala saada. Lumikelissä tilanne paranee tuntuvasti.

Myös susireviirin koko ja lauman liikkuvuus vaikeuttavat metsästysalueen koiraturvallisuuden varmistamista.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Pohjois-Pohjanmaan alueella oli maaliskuussa 2020 todennäköisesti peräti seitsemän susireviiriä. Näiden lisäksi maakuntaan ulottuvat myös Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan rajalla olevat susireviirit, Maaseudun Tulevaisuus kertoo.

Lähde: Maaseudun Tulevaisuus Kuvituskuvat: Mas3cf, CC BY-SA 4.0, ja belgianchocolate, CC BY 2.0, via Wikimedia Commons

Lue myös: 
Pantasusia ei tule lisää talvella 2021 – lupaprosessi on liian raskas
Suden kannanhoidollinen metsästys etenee – voi olla mahdollista jo ensi talvena
Suomen susikanta tutkittu – ei viitteitä risteymistä koirien kanssa