Moni ottiperho saa alkunsa sattumien ja tapahtumien kautta.

Mikäli kalantulo jatkuu omassa ja muidenkin siimoissa, niin hyvässä lykyssä perho jää elämään. Perho ei silti välttämättä ole aivan sen ensimmäisen sidotun mukainen, vaan saattaa hieman muuntua matkalla. Mutta pääpiirteissään perho on tunnistettavissa sävyiltään samaksi.

Vanhojen jo edesmenneiden sitojalegendojen sidoksia katsoessa voi eroja havaita jopa nimiperhoklassikkojen resepteissä ja perhoissa.

Esimerkiksi oululaisen sitojalegendan Erkki Honkavuoren sitomista nimiperhoista voi olla vaikea löytää kahta samanlaista, täysin samoilla materiaaleilla sidottua perhoa. Perhot ovat silti selkeästi tunnistettavissa yhdeksi ja samaksi nimiperhoksi.

Perhonsidonta on taidetta.

Resepti kertoo vain materiaalit

Nimiperhoille on tavan mukaan olemassa reseptejä, jotta perho voidaan sitoa uudelleen, kopioida. Pulmana vain on, että resepti ei välttämättä kerro kuin perhon materiaalit.

Perhon mittasuhteet, materiaalien määrät ja tarkemmat värisävyt jäävät yleensä resepteissä huomioimatta. Siksi olisikin tärkeä nähdä vanha alkuperäinen sidos, josta yksityiskohdat tulisivat esille.

Olen kerännyt vanhoja ottiperhoja talteen, jotta perho pysyisi paremmin muistissa.  Omasta arkistosta voi aina tarkistaa alkuperäisten ottiperhojen mittasuhteet ja muut ominaisuudet, ne tuppaavat muuntumaan sidontapenkin ääressä vuosien saatossa.

Allu on hyvä esimerkki useamman perhon yhdistymisestä.

Yhdeksi alkuvuosien suosikkiperhoksi muodostui Spuddler.  Toki Muddler Minnow oli myös erinomainen, mutta alkuperäisen reseptillä kalkkunasiipisenä se oli paha rasti.

Siipimateriaalia oli vaikea saada, eikä levysiivenkään sitominen ollut helppoa. Häkiläsiipinen Spuddler oli materiaaleiltaan helpompi ja sillä sai myös kalaa.

Poronkarva on peuraa helpompaa

Ensimmäiset omat Muddlerit ja Spuddlerit olivat ostoperhoja, joista pyrin sitomaan kopioita.

Alkuvuosina ymmärrys peurankarvasta ja sen laadusta peurankarvapäiden teossa oli iso jarru. Koska hyvää peuraa ei ollut, peura korvautui poronkarvalla jostain saadun vinkin perusteella.

Poro oli helpompi materiaali ja sitä löytyi helposti Lapin matkamuistoista. Poronkarva ei vain ollut perhoissa kovin kestävää.

Poronkarvapäiset ja villarunkoiset Spuddlerit osoittautuivat tehokkaiksi, joten niitä tuli sidottua rasiaan runsaasti eri sävyissä. Ne olivat kavereiden kesken vain mutikoita, joista ehkä kosken rannalla mainittiin rungon tai siiven väri.

kalastus_perho

Purtuja kalaperhoja Suomenselän koskilta reilun kolmen vuosikymmenen takaa.

Kahvipaketin kultaa

Yksi hyvä oli harmaa mutikka. Siinä oli harmaa siipi, johon oli sidottu Muddler Minnowin kultarunko.

Kultarunko oli kotikoskien ruskeassa humusvedessä toimiva, kesällä hopeaa parempi. Kaupan kultatinseli oli toisinaan loppu, eikä silloin jääty odottamaan, vaan etsittiin muita kultalähteitä.

Yksi hyvistä korvikkeista Juhla Mokka -kahvipaketti. Paketti oli siihen aikaan pahvia ja paketin sisällä oli kullanvärinen muovipussi kahvia varten. Kultapussista sai runkoon sopivia suikaleita. Sävy oli vähän haalistunutta, mutta kaloille se toimi.

Muddlerit ja Spudderit mielletään yleensä jonkin sortin simppujäljitelmiksi ja niissä sininen sävy on harvinainen. Harmaaseen mutikkaan sininen sisäsiipi on jäänyt eräästä alkukauden ottiperhosta.

Allun siiven sininen oli vuohenkarvaa, mutta muutkin vaaleansiniset karvat kelpaavat. Romanaisen Allanin perhoihin sidoin vielä päälle jokusia vaaleita läpikuultavia jääkarhun karvoja, mutta ne eivät ole lainkaan välttämättömiä. Jääkarhun karvat voi korvata muutamalla valkoisella karvalla tai kuidulla.

kalastus_perho

Vanha lohispuddler Allun resepti, jonka mukaan perhoa on aikoinaan sidottu.

Harmaa Spuddler ehkä erottui Suomenselän taimenkoskilla edukseen muista perhoista vaaleudellaan ja sinertävällä sävyllään. Lisäksi se oli hyvin pikkukalamainen, osin jopa läpikuultava. Pienellä poropäällä se oli pikemminkin särkikalajäljitelmä, kuin simppu.

Sitä mitä perho jäljitteli, ei liiemmin tullut ajateltua. Pääasia oli, että perho toi tapahtumia.  Koukkukokohaarukka oli nro 10–2. Harmaa mutikka oli erityisen ottava aurinkoisena päivänä ja aikaisin aamulla.

kalastus_perho

Iso kakkosen koukkuun sidottu streamer niitä isoja varten.

Kaksihaaraiseen lohikoukkuun

Allan Romanaisen lohijokikokemukset olivat yllätys ja sen myötä perho sai nimen Allu.

Kokemusten myötä perhosta piti sitoa versioita kaksihaaraiseen lohikoukkuun, luonnollisesti montaa eri kokoa.

Koot 8 ja 6 olivat onnistuneimmat.

perho_kalastus

Yksi säilynyt Allu lohikoukkuun sidottuna

Putkiperho

Tein perhosta myös putkiperhoversion, jossa kukon sijasta siipenä oli harmaa haikara kierrettynä häkilä-siiveksi ja päänä harmaata kuitua peuran sijaan.

Putki-Allu on toiminut parhaiten koskien talvikalastuksessa sekä lohijoen aamu-usvassa.

Putken pituus ilman koukunpidintä on ollut 35 milliä ja koko perhon pituus n. 6 senttiä.

perho_kalastus

Putki-Allu malliksi jälkipolville aamu-usvan kalastukseen.

Pohjolan ottiperho

Mielestäni Allussa on erinomaiset värisävyt juuri pohjoisen lohivesille, mutta ne toimivat hyvin myös etelän koskilla.

Kuten edellä on mainittu, vaaleanharmaa Allu jäljittelee monipuolisesti pieniä kalanpoikia.

Tarkempi resepti ja sitomisohje Pertti Kanervan artikkelista ”Allu”, joka ilmestyy Erän numerossa 11/2020 (ilmestymispäivä 18.11.2020).