Päivän eräkuva on tällä kertaa Itä-Helsingin Kallahdesta, jossa iltaa vasten yltyvä tuuli tarjosi leijasurffareille syyspäivän parhaasta päästä. Navakka tuuli, lämmin sää ja auringonpaiste ovat harvinaista herkkua lokakuun loppumetreillä varsinkin vesillä.

Leijasurffaus on yksi lukemattomista moderneista tavoista nauttia ulkoilmaelmästä. Laji yhdistää ennakkoluulottomasti elementtejä lumilautailun, purjelautailun, lainelautailun ja varjoliidon parista. Kokonaisuus on kuitenkin ainutlaatuinen. Aalloilla kiitämisen lisäksi näyttävät hypyt kuuluvat lajiin olennaisesti.

Leijasurffausta ympäri vuoden

Parhaat harrastusmahdollisuudet tarjoutuvat meren lisäksi järvillä ja talvisin myös avoimilla tuntureilla.

Sulan veden aikaan leijasurffari varustautuu kelin mukaan joko märkäpuvulla tai kuivapuvulla. Lauta on lajia varten suunniteltu ja vauhdin takaa sirpin terän tapaan kaartuva leija. Lumella varusteet ovat tuttuja laskettelun tai lumilautailun parista leijaa ja valjaita lukuunottamatta.

Leijasurffaus

Maailmanennätystä tavoiteltaessa leijan turvin on surffattu jopa Tukholman tuntumasta Hankoon asti. Huiman seikkailun vaiheista kertoovat Vene-lehti ja surfertoday.com.

Suomalaiskolmikon taittama ennätysmatka oli peräti 316 kilometrin mittainen. Parhaita paloja matkan varrelta tarjoilee myös avauskuvan rinnalta esiin klikattava video.

Lue myös:
Päivän eräkuva: 6 520 euron kalapari – meritaimenet kudulla Helsingin yössä
Päivän eräkuva: kuore, pieni ja pahanhajuinen herkku
Päivän eräkuva: täysosuma kaurispassissa
Päivän eräkuva: säteilysumun jäljille on lähdettävä heti aamusta
Päivän eräkuva: meritaimenet nousevat keskelle Raide-Jokerin työmaata