Syksyinen kauriskytis tarjoaa parhaassa tapauksessa unohtumattoman elämyksen. Tällä kertaa kivääri jätettiin toiveikkaasti ja urbaaniin pukkijahtiin suunnattiin kamera kaulassa. Sopivat puitteet löytyivät pääkaupungin keskellä olevan luonnonsuojelualueen laitamilta, maissipellon tuntumasta.

Pukin tavoittaminen kävi tällä kertaa nopeasti. Maissipellon reunaa hiipiessä sarvisankari käveli käytännössä suoraan syliin. Sattumanvarainen kohtaaminen oli nopeasti ohi pukin karauttaessa pakolaukalle. Reaktio oli kuitenkin siinä mielessä myöhästynyt, että kauris oli jo lukittuna useampaan tarkennuspisteeseen, eikä ensimmäistä sulkimen rapsahdusta tarvinnut kauaa odotella.

Oikeastaan kyseessä oli tuplalaukaus, sillä samaan ruutuun mahtui myös goretexissä kahisteleva kanssakuvaaja, jonka harmistuneesta ilmeestä saattoi päätellä, että molempien kuviin ikuistui muutakin kuin pelkkä komea kaurispukki.

Täysosuma kaurispassissa

Hieno kuva oli tarjolla useampaan kertaan, mutta tarkennus ei aivan ehtinyt mukaan, joten reissun parhaimmistoon noussut laaki antoi odottaa itseään muutaman näyttävän pompun verran pidempään.

Citykauriin hermo kestää kuvaajaa

Helsingissä metsäkauriin löytäminen ei ole lainkaan vaikeaa, vaikka niin voisi äkkiseltään kuvitella. Kauriskuvista kiinnostuneen kannattaa valita kohteekseen Viikki.

Lähes kaupungin keskustan tuntumassa asuu kauriita vakituisesti. Ja vaikka eläimet ovat villejä, ei niiden arkuus ole samalla viivalla syrjemmällä kaupungin sykkeestä asuvien lajitoveriensa kanssa.

Tunnistettavia kuvia voi saada vaikka keskellä päivää, eikä kuvauskalustonkaan tarvitse välttämättä olla luontokuvaukseen vihittyä arvotavaraa. Haittaa kalustosatsauksesta ei luonnollisestikaan ole, mutta alkuun pääsee ahkeruudellakin. Uppoutumaan ja investoimaan ehtii myöhemminkin.

Teksti ja kuvat: Antti Hentinen

Lue myös:
Päivän eräkuva – meritaimenet nousevat keskelle Raide-Jokerin työmaata
Päivän eräkuva: säteilysumun jäljille on lähdettävä heti aamusta