Omalle kohdalla tenkkapoo tulien tekemisessä tuli kerran Jaurujoella, Peuraselän ja Tahvontuvan välisessä maastossa.

Olimme tehneet vaelluskaverin kanssa ruokaa Peuraselän autiotuvalla ja oikaisseet ruokailun jälkeen tuvan laverille ottamaan pienet tirsat. Siis tosi pienet. Silmiä piti käyttää kiinni vain hetken.

Lämpimässä tuvassa nokkaunet venyivät pariksi tunniksi ja lähdimme kohti Tahvontupaa aivan liian myöhään.

Rynnistimme Peuraselän kohdalta Jaurujoen yli vauhdilla, ja heti sen jälkeen alkoi sitkeä tihkusade. Olimme katsoneet kartasta, että matkan puolivälissä olisi tulipaikka (enää sitä ei löydy ainakaan Retkikartasta) ja päätimme ehtiä sinne.

Pimeä vyöryi päälle ja tihkusade jatkui. Etenimme metsässä otsalamppujen valossa ja onnistuimme löytämään uralta takavasemmalle katoavan polun, jonka päästä tulipaikka löytyi.

Lievä yllätys oli, että paikalla ei  ollut liiteriä. Puita sen sijaan oli. Kolmen, neljän metrin pituiset rangat oli kasattu pinoon ja jätetty syyssateisiin ilman minkäänlaista suojaa. Kaivoimme repusta oman sahan ja kirveen, sillä sellaisia ei paikalla ollut.

Sahan ensipuraisu todisti, että nyt poltettaisiin kosteaa tai vielä kosteampaa tavaraa. Pilkoimme mäntyrangoista sahatut kalikat mahdollisimman pieniksi ja ryhdyimme sytyttelemään tulia. Mutta liekit eivät leimahtaneet. Puut mieluummin sihisivät ja savusivat, ja sade vain pahensi tilannetta.

Spriitä ei kannata holvata pullosta suoraan nuotioon, sillä polttimessa aine palaa tehokkaammin ja pitkään. (Kuva: Heikki Viitanen)

Ei sytytyspaloja

Tällä reissuilla meillä ei ollut mukana minkäänlaisia sytytyspaloja tai tervastikkuja. Ei tietenkään, sillä olimme henkisesti ja fyysisesti varustautuneet alueelle, jossa puut ovat tarvittaessa suojassa liitereissä.

Lopulta oli pakko turvautua suunnitelmaan B eli repun sivutaskussa olevaan Marinoliin. Sitä sai kuitenkin loiskutella puiden päälle enemmän kuin yhden kerran, mutta lopulta puut alkoivat palaa. Eivät kovin loistokkaasti, mutta kuitenkin.

Ilta olisi voinut mennä paremminkin, varsinkin jos olisimme älynneet käyttää hyväksi keittimen spriipoltinta eikä vain pelkkää spriitä.

Heikki Viitasen artikkeli ”Sytytysapuna spriipoltin” on Erän numerossa 10/2020 (juttu avautuu tilaajatunnuksilla)