Ahma on yleistynyt yli kolmen suojeluvuosikymmenen aikana tuntuvasti, vaikka kantaa ei vieläkään voi pitää kovin suurena. Aiempaan verrattuna ahmoilla menee kuitenkin selviästi paremmin.

Luonnonvarakeskuksen tuoreen arvion mukaan Suomessa oli kuluvan vuoden helmikuussa todennäköisesti 385 – 390 ahmaa, joista poronhoitoalueella eli 135 – 140.

Ahmamäärä on kasvanut 1990-luvun alkupuoleen verrattuna noin kymmenkertaiseksi. Kannan kehitys näkyy oheisesta graafista.

Ahma

− Kanta on runsastunut keskimäärin noin kymmenen prosenttia vuodessa kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana. Kasvu on ollut voimakkainta viimeisen kymmenen vuoden aikana, kertoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta.

Ahma kävi pohjalla

Kojolan mukaan aikoinaan lähes sukupuuttoon hävinneen ahmakannan elpymistä on tukenut suojelu. Ahma rauhoitettiin Suomessa vuonna 1982, jolloin kannan koon arvioitiin olleen kaikkiaan vain muutamia kymmeniä yksilöitä.

Ahma

Kuva: Arto Wiikari

Arvio ahmakannasta ja sen kehityksestä pohjautuu riistakolmiolaskentoihin ja kolmen pohjoisimman kunnan (Enontekiö, Inari, Utsjoki) osalta Metsähallituksen koordinoimiin ja yhdessä paliskuntien kanssa suorittamiin aluelaskentoihin vuosina 2019 – 2020.

− Näin meneteltiin, koska kolmen pohjoisimman kunnan ahmat keskittyvät tunturialueelle, jossa riistakolmioita on erittäin vähän, Kojola toteaa.

Lähde Luonnonvarakeskus Kuvat Otavamedia

Lue myös: Ahma kiinnostaa matkailijoita, tutkijoita ja metsästäjiä