Kiljuhanhet laskeutuivat muuttomatkallaan Limingalle. Peräti 27 linnun parvea suojeltiin välilaskun ajan ahkeralla viestinnällä. Riskinä oli, että hämärässä erittäin uhanalainen hanhi olisi tullut ammutuksi luvallisena lintuna vahingossa.

Suomen WWF kertoo, että Liminganlahdella, Oulun eteläpuolella, tavattiin viime viikolla syysmuutolla levähtäviä kiljuhanhia ensimmäistä kertaa noin viiteenkymmeneen vuoteen.

Harvinainen vierailu sai poikkeuksellisen paljon huomiota.

Hanhien saaman mediajulkisuuden lisäksi WWF vetosi Liminganlahden alueella hanhia ja vesilintuja metsästäviin ja kannusti pitämään jahtitaukoa sen aikaa, kun kiljuhanhet ovat alueella. 27 linnun parven ahkera varjeleminen koettiin tärkeäksi lajin uhanalaisuuden vuoksi.

hanhet

Eri hanhilajien täsmällinen lajitunnistus on erityisen haastavaa hämärässä. Epäselvissä tilanteissa tulisi aina jättää ampumatta. Kuvituskuva: Antti Hentinen

Kiljuhanhet lensivät Kreikkaan

Kiljuhanhet lähtivät Suomesta viime viikonlopun aikana ja ovat WWF:n tietojen mukaan saapuneet jo talvehtimispaikalleen Pohjois-Kreikkaan Kerkini-järvelle.

– Limingan ja Lumijoen metsästysseurat ansaitsevat kiitoksen vastuullisuudestaan. Ne suhtautuivat WWF:n julkaisemaan vetoomukseen rakentavasti, ja julkaisivat myös omilla nettisivuillaan varoituksen, jotta rauhoitettuja kiljuhanhia ei joutuisi vahingossakaan ammutuksi. Näin uhanalaisen lajin ollessa kyseessä yhdenkin yksilön menettäminen on suuri isku kannalle, toteaa WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen.

Kiljuhanhien syysvierailu Suomessa on poikkeuksellisen harvinaista herkkua. Keväällä tilanne on toinen, silloin kiljuhanhet lepäilevät Perämeren alueella edelleen säännöllisesti.

Tulevaa varten WWF koki, että myös parannettavaakin tuleville syksyille jäi, sillä kiljuhanhiparven ollessa alueella kuultiin runsaasti vesilintujen metsästäjien laukauksia aamu- ja iltahämärissä reilusti ennen auringonnousua ja jopa tunti auringonlaskun jälkeen.

– Hämärissä tapahtuva metsästys on vaarallista rauhoitetuille lajeille, koska hämärissä ammuttavaa lajia ei käytännössä voi luotettavasti tunnistaa, Tolvanen toteaa.

Kuuden tonnin kiljuhanhet

Kiljuhanhi on rauhoitettu ja sen tappamisesta voidaan tuomita 6 391 euron korvauksiin.

Tunturi-Lapissa pesivä kiljuhanhi on Pohjolan uhanalaisimpia pesimälintuja. Kanta oli pienimmillään 2000-luvun alussa alle 20 paria, mutta se on WWF:n mukaan viime vuosina elpynyt noin 40 pariin.

Lähde: WWF Suomi

Lue myös: Hanhinyrkki jätti esityksensä – näin ongelmallinen valkoposkihanhi halutaan kuriin