Luonnonvarakeskus on tutkinut suomalaisia kalastajia ja löytänyt runsaasti yhteisiä piirteitä. Tulosten perusteella muokattiin viiden kalastajatyypin profiili, joiden joukosta useimpien ei ole vaikea löytää itseään.

Tuoreessa Metsähallituksen kalastonhoitomaksun maksaneille asiakkailleen toteuttamassa Suomu-lehdessä esitellään suomalainen vapaa-ajan kalastaja tilastohavaintojen perusteella.

Luonnonvarakeskus_suomalainen kalastaja

Luonnovarakeskuksen tutkimus suomalaisista kalastajista löytyy vuoden 2020 tuoreesta Suomu-lehdestä.

Luonnonvarakeskus tutki

Yleishavaintoina kerrotaan, että suomalainen kalastaa monipuolisesti. Kaikkiaan 1,5 miljoonaa suomalaista suuntaa kalavesille vähintään kerran vuodessa. Määrä on laskenut tuntuvasti. Pudotusta kirjattiin vuosien 1998-2016 välillä puolen miljoonan kalastajan verran.

Tavoitelluimmat saalislajit ovat tuttuja, mutta listattu kärki sattaa silti sisältää pari yllätystäkin. Listalle nousivat lajeista ahven, hauki, särki, lahna, siika, muikku ja made.

Luonnonvarakeskus kertoo, että alastusta pidetään merkityksellisenä harrastuksena. Tärkeäksi tai melko tärkeäksi sen nimeää itselleen peräti 66 prosenttia tilastoihin päätyneistä, eli kalastonhoitomaksun nimellä tunnetun yleisen kalastusluvan hankkineista.

Kotoa kalaan lähtee 49 prosenttia, mökiltä 36. Yksin kalastaa 25 prosenttia, perheenjäsenen kanssa 38 ja kaverin kanssa 36 prosenttia.

Kalastajien perustyyppejä löydettiin puolestaan viisi.

1. Aktiivinen vapakalastaja

Kalastaa nimensämukaisesti vapavälinen ja monipuolisesti. Tyypillisesti iältään nuori tai keski-ikäinen mies, joka tekee kalastusmatkoja ja arvostaa kalakavereitaan.

2. Satunnainen vapakalastaja

Satunnaisesti ja kausiluonteisesti vavan varressa viihtyvä, 24-64 -vuotias perheellinen kalastaja, joka lähtee kalaan perheen tai kaverien kanssa. Ei pidä saalista itsestään selvänä.

3. Himokalastaja

Kuten arvata saattaa, on himokalastajalla kalakiireitä vuositasolla melkoisesti. Kalastuspäiviä kertyy vähintään 50 ja kalassa käydään ympärivuotisesti. Vapavälineiden lisäksi himokalastaja kelpuuttaa myös seisovat pyydykset välinevalikoimaansa.

Himokalastaja osallistuu myös tapahtumiin ja kalastuskilpauluihin. Ei siis ihme, että tämä kalastajatyyppi pitää lajiaan harrastuksena tärkeänä tai juuri sinä kaikkein tärkeimpänä.

4. Pyydyspainotteinen aktiivikalastaja

Pyydyskalastukseen satsaavan välinevalikoimaan kuuluu verkko, katiska ja rysä. Usein kyseessä on varttuneempi henkilö, joka ei matkustele kalastuspaikkojen perässä, mutta hyödyntää saaliin tunnollisesti ruokakalana.

5. Satunnainen generalisti

Viides profiili on ainakin nimensä puolesta viisikon eksoottisin. Satunnainen generalisti kalastaa harvoin ja muun tekemisen ohessa. Kalaan lähdetään esimerkiksi mökillä. Tässä profiilissa naisten osuus on suurempi kuin muissa. Kalastusvälineistä kiinnostus kohdistuu heittovapaan ja verkkoihin. Rahaa ei kalastusharrastukseen suuremmin hölvätä.

Lähde: Luonnonvarakeskus ja Suomu-lehti Kuvituskuvat: Antti Hentinen

Lue myös: 10 miljoonan lupapotti koossa – myös luvatta kalastaneet ryhdistyivät