Antarktika-näyttely lupaa viedä vierailijan huikeisiin maisemiin valkoisten jäälakeuksien keskelle, maailman kolkkaan, jossa tiedettä tehdään ihmisen kykyjen ja sietokyvyn äärirajoilla.

Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen museon uudessa näyttelyssä tutustutaan suomalaisen Aboa -tutkimusaseman päivittäiseen elämään ja Etelämantereella tehtävään tutkimukseen.

Hyytävän kylmä ja rutikuiva

Etelämanner on maailman kylmin paikka. Lämpötila voi talven kaamoksessa laskea lähes 90oC pakkasasteeseen ja sademäärä olla Saharaakin vähäisempi. Hirmumyrskyt piiskaavat jäälakeutta jopa 60 metrin sekuntivauhtia.

Pahempia puitteita saa hakea, mutta tuskin löytää, vaikka oheisessa kuvassa puitteet näyttävätkin varsin letkeiltä. Näyttelyssä luvataan kertoa,  kuinka huolellisesti Aboalle lähtöön täytyy valmistautua, kuinka sinne matkustetaan ja millaista tutkijan arki on ääriolosuhteissa.

Tutkijoiden lisäksi Aboalla on tutkimusta tukevaa henkilöstöä, jotka huolehtivat, että tutkijoilla on käytössään sähköä ja lämpimät majoitustilat, säännöllinen ruoka ja toimiva WC, ajoneuvot kulkemiseen ja tarvittaessa mahdollisuus saada terveydenhoitoa.

Antarktika kertoo historiaa

Etelämanner irtautui yksinäiseksi napamantereeksi ja jäätiköityi noin 35 miljoonaa vuotta sitten. Sen ilmasta ja vedestä sekä kivi- ja jääkerrostumista on löydettävissä runsaasti tietoa planeetan menneisyydestä, nykytilasta ja eväitä tulevan arvioimiseksi.

Maapallon lämpötila määräytyy auringosta saapuvan ja avaruuteen karkaavan säteilyenergian määräsuhteesta. Tätä monimutkaista tasapainoa säätelee ilmakehän, vesikehän ja maanpinnan ilmiöiden yhteisvaikutus. Valtaosa nykyisestä Etelämannertutkimuksesta kohdistuu tämän supersysteemin selvittämiseen.

Maapallon ilmaston muuttuessa vaikutukset tulevat näkyviin erityisen herkillä alueilla ensimmäisenä. Etelämannerta pidetään yhtenä puhtaimmista paikoista koko maapallolla, joten ilmaston pienimmätkin muutokset ovat havaittavissa ilmassa, lumessa, jäässä, vedessä – ja kivessä. Eli siinä syitä tutkimustyöhön haastavista olosuhteista huolimatta.

Kattavaa suomalaistutkimusta

Suomalainen ilmastotutkimus Etelämantereella on pitkälti keskittynyt ilmakehän vuorovaikutukseen lumen, merijään ja meren kanssa.

Alueella mitatut ilman lämpötilan, kosteuden, paineen ja koostumuksen sekä tuulen havaintosarjat ovat keskeinen osa maailmanlaajuista tutkimusaineistoa. Aineiston pohjalta voidaan tutkia ja kehittää säätiloja ja ilmastoa selvittäviä monimutkaisia malleja.

Etelämantereella tehdään myös monipuolista merentutkimusta.

Tällä hetkellä turvallinen matkustaminen Etelämantereelle on vaikea järjestää korona-pandemian takia.

Seuraava FINNARP-retkikunta Etelämantereelle pyritään lähettämään marraskuussa 2021. Tarvikkeita sitä varten lähetetään jo vuoden 2020 puolella ja valmistelut ovat täydessä vauhdissa.

Näyttely on auki 15.9.2020 – 31.8.2021. Tarkista museon aukioloajat ja vierailuun liittyvät erityisjärjestelyt Luomuksen sivuilta.

Lähde ja kuvituskuva Helsingin yliopisto, Sateliittikuva WikiCommons/ Davepape / Public domain / Nasa

Artikkeli jatkuu ilmoituksen jälkeen.

Antarktika – manner jään alla

Eteläisen napajäätikön alla on piilossa manner, jonka vanhimmat osat syntyivät, kun asteroidipommitus yhä moukaroi nuoren maapallon pintaa. Vuosimiljardien aikana Etelämanner on kasvanut nykyiseen mittaansa laattatektoniikan kuljettaessa sitä ympäri planeettaa ja tuliperäinen aktiivisuus jatkuu yhä.

Vielä 200 miljoonaa vuotta sitten Etelämanner oli kiinni Afrikan mantereessa. Yhteys Afrikkaan katkesi Pangean pilkkoutuessa nykymantereiksi.

Maankuoren repeämistä tulvinut laava hautasi alleen miljoonien neliökilometrien alueen, vulkaaniset kaasut aiheuttivat sukupuuttojen sarjan ja mannerten hajaantuminen muutti planeetan: meren ja ilmakehän virtaukset kääntyivät, ilmasto kuivui ja viileni, merenpinta laski ja alkoi jääkausien aika.

Etelämanner on tärkeä geologiselle tutkimukselle monesta syystä. Sen kallioperän ja maakerrostumien avulla voidaan tarkkailla mannerjäätikön kehitystä nykyisin ja menneisyydessä. Maailman nykyiset olosuhteet ovat paljolti seurausta muinaisen Pangea-supermantereen hajoamisesta nykymantereiksi 50-200 miljoonaa vuotta sitten.

Etelämanner sijaitsi supermantereen keskellä, mistä syystä Etelämannertutkimus on keskeinen osa Pangean vaiheiden selvittämistä.

– Suomen tutkimusaseman ympäristö soveltuu erityisen hyvin tällaisiin tutkimuksiin, sillä alueen peruskallio muodostui Pangean syntyessä ja vuoristojen vulkaaniset kerrostumat ovat jäänne supermantereen repeytymisen ajan laavapurkauksista, kertoo yli-intendentti Arto Luttinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Suomalainen tutkimusasema Aboa

Vuonna 1989 valmistunut suomalainen tutkimusasema Aboa sijaitsee Etelämantereella Kuningatar Maudin maalla 130 kilometrin päässä rannikolta. Se on rakennettu 480 metrin korkeuteen Basen-nimiselle nunatakille, eli jäätiköstä esiin työntyvälle vuorenhuipulle Vestfjellan vuoristossa.

Ruotsin tutkimusasema Wasa sijaitsee aivan lähellä, ja asemat tekevät yhteistyötä logistiikassa ja tutkimuksessa. Yhdessä ne muodostavat Nordenskiöld Base Camp -tukikohdan.

Asemaa ylläpitävä Suomen Etelämanner-operaatiot FINNARP järjestää myös Suomen Etelämanner-tutkimusohjelmaan kuuluvat kenttätyöt. Asemalla toimitaan eteläisen pallonpuoliskon kesäkaudella, yleensä marras-helmikuussa.

– Aboa on kuin avaruusasema kotiplaneetallamme. Sinne ei tule sähkölinjoja tai vesijohtoa – eikä polttopuuta ole saatavilla, kuvailee Suomen Etelämanner operaatiot FINNARPin päällikkö Mika Kalakoski.

Lähde: Helsingin yliopisto

Lue myös: Miten säätä ennustetaan?