Siuronkoski oli kalastajallemme tuttu paikka, mutta varustuksena olivat nyt ensimmäistä kertaa perhokalastusvälineet.

– Reissu oli muussakin suhteessa harvinaislaatuinen, nimittäin koskaan en ole nähnyt koskella sellaista toutainten läiskettä kuin nyt, ja varsin harvoin on siiman päässä ollut yhtä hiljaista kuin tällä reissulla, Jari raportoi

Koskeen oli istutettu kirjolohia vain päivää aiemmin. Siitä ei kuitenkaan iloa ollut, sillä vesi oli lämmintä, ja kirjolohet päättivät ryhtyä paastolle.

Jarin arvion mukaan Siuronkosken vesi oli noin 21-22-asteista, mikä piti kirjolohien ottihalut nollassa.

– Eivät ne välittäneet sen paremmin perhoista kuin virvelimiesten tarjouksista.

Toutaimet mäiskyttivät vettä aivan jalkojen juuressa.

Sen sijaan särkikalaluokkaan luettavat toutaimet saalistivat raivokkaasti koskeen nousseita salakoita. Huonompi juttu sen sijaan oli, että korvikkeita kalat eivät huolineet. No, ei ihme, jos saatavilla on ihan oikeaakin ruokaa.

Jarin mukaan toutaimet puljasivat lähimmillään metrin päässä kalastajasta, joten perhoa oli helppo tarjoilla. Mutta kun ei, niin ei. Ei vaikka maantie- ja rautatiesiltojen välisellä alueella nähtiin tauotta massiivisia pyörteitä, läiskähdyksiä ja puolittaisia loikkia ilmaan.

– Ainoa perhotyyppi, jonka puuttuminen perholiiveistäni jäi hiukan harmittamaan (minne lienen kyseisen rasian hukannut), olivat Surffilaudan tyyppiset pintaperhot. Toisaalta eräät virvelimiehet kokeilivat nirhoja saamatta tärppejä niilläkään, joten tuskin Surffilauta olisi mitään pelastanut.

Vain ahvenet osoittivat edes jonkinlaista mielenkiintoa vieheisiin. Niitä Jari sai seitsemän tunnin aikan parikymmentä kappaletta. Kalat olivat kuitenkin pieniä, alle 50 gramman sinttejä. Suurin kaloista punnittiin 90-grammaiseksi.

–  Kaksi noin 200-grammaista onnistuin karkuuttamaan, toinen putosi jokeen pompulla rantatörmältä.

Pitkän urakoinnin jälkeen joki tarjosi sentään yhden kontaktin myös kirjoloheen, joka iski mustaan liitsiin voimalan yläpuolelta.

– Parin sekunnin kiima vaihtui karvaaseen pettymykseen. Irti. Hetken vielä ronkin ottipaikkaa ilman tulosta ja luovutin.

Koska suurimman kalan paino luvattiin pyöristää lähimpään 50 grammaan, oikeaksi vastaukseksi kilpailussa tuli 100 grammaa. Kuinka moni osasi odottaa näin huimaa lopputulosta?

Vastauksia tuli lähes 200 kappaletta, mutta harvat osasivat veikata näin surkeaa lopputulosta. Vain yksi osui täsmälleen oikeaan lukuun eli palkinto matkustaa Kangashäkkiin Markku Puronaholle. Onnea voittajalle ja kaikille osallistuneille isokokoinen kiitos!

Tämän kilpailun jälkeen neljällä henkilöllä on kasassa kaksi oikeaa vastausta! Ratkeaako pääpalkinnon voittaja jo seuraavassa kilpailussa?