Toukokuu lähestyy puoltaväliä ja kesä väijyy jo nurkan takana. Ihanaa!

Etelässä kevätkutuiset kalat, kuten hauki ja useimmat ahvenetkin ovat kansalaisvelvollisuutensa suorittaneet. Kun vatsa tyhjenee mädistä ja maidista, pitäisi tilalle saada uutta täytettä. Ruokaa.

Tähän vuodenaikaan vapakalastaja voikin odottaa tapahtumarikkaita kalareissuja, edellyttäen, että löytää kalat ja osaa pyytää niitä ”oikealla” tavalla.

Mikä sitten on oikea tapa milloinkin, on liian laaja kysymys tässä käsiteltäväksi.

Mikrojigaten metsälammelle

Niin tai näin, me olemme kalakaverini Heikin kanssa menossa jonain päivänä välillä 15.-17. toukokuuta metsälammelle.

Kohde sijaitsee Tampereen lähistöllä, mutta sen tarkemmat koordinaatit ovat vielä meillekin arvoitus. Joka tapauksessa tulemme valitsemaan lammen, jossa on hyvät mahdollisuudet sekä haukeen että ahveneen.

Metsälammet ovat uppopuineen ja usein tiheine rantakasvillisuuksineen hiukan hankalia kalastusympäristöjä, sillä vieheet jäävät herkästi kiinni rehuihin ja niitä joutuu raastamaan irti välillä rajustikin. Siksi hiuksenohutsiimaiset mikrojigivälineet eivät ole niissä olosuhteissa parhaimmillaan.

Tällä kerralla olemme kuitenkin päättäneet haastaa lampikalat nimenomaan mikrojigaten. Muutama sana kyseisestä kalastustavasta.

Mikrojigeillä tarkoitetaan erittäin pienikokoisia jigejä, jotka saattavat olla vain kärpästoukan kokoisia, ääritapauksessa pienempiäkin. Päänä käytetään esimerkiksi volframimormyskoita painoltaan korkeintaan pari kolme grammaa.

Jotta näin pieniä vieheitä pystyisi kunnolla heittämään, pitää siiman olla todella ohutta, useimmiten 0,04-0,08-millistä kuitua.

Kelaksi kelpaavat pienimmät eli 500-1000 kokoluokan haspelit ja vavaksi notkeakärkiset, 0-7 gramman vieheille luokitellut raipat.

Kalastus näillä vehkeillä on äärimmäisen herkkää mutta myös tehokasta. Varsinkin ahvenet iskevät mikrojigeihin hanakasti, mutta saattaa ärsytyskynnys ylittyä hauellakin.

Eri asia sitten, kuinka sellaisen pedon onnistuu saamaan rannalle.

Mikrojigaajan tyyppisaalis, pienehkö ahven.

Suurin pituus ratkaisee

Arvauskilpailumme kysymys kuuluu, kuinka pitkä on kaksihenkisen tiimimme saama pisin kala lajiin katsomatta? Pituus annetaan lähimpään senttiin pyöristettynä.

Metsälammen kalastamiseen uhraamme aikaa noin kolme tuntia. Kalastuksessa käytämme pelkästään mikrojigivälineitä ja vieheitä, joiden maksimipituus päineen on 4 senttiä ja maksimipaino 2 grammaa.

Todennäköisin saalis tällaisella kalustolla on pieni ahven plusmiinus 15-20 senttiä, mutta ei olisi suurikaan yllätys, jos suurimman apposen pituus lähentelisi 30 senttiä.

Jos sitten hauet haluavat pakkaa sekoittaa, lähennellään äkkiä puolen metrin lukemia.

Nollaa ei tällä kerralla kannattane veikata, ellei nyt sitten kisapäivällemme satu kertakaikkisen kylmä, takatalvinen keli. Sellainen saattaa panna kalojen suut niin suppuun, ettei huulten väliin sovi mikrojigikään.

Tällainen paketti vieheitä saapuu onnekkaimman arvaajan postilaatikkoon.

Kymmenen viehettä

Palkinnoksi olemme pakanneet kymmenen viehettä, joukossa muun muassa Rapalaa, Kuusamoa, Stormia, Abua, JK-Uistinta, Vissiä ja Savage Gearia.

Jos oikeita tai lähimmäs oikeita vastauksia on useampia, palkinto arvotaan niiden kesken.

Vastausaika päättyy torstaina 14. toukokuuta juuri samalla hetkellä, kun päivä kääntyy perjantain puolelle. Onnea arvauksiin!

Huom! Lomakkeella kysytään yhteystietoja vain palkintojen postittamista varten!