Kalastustoimittaja Tuiskusen kevätrutiineihin kuuluu toutainreissu Kuokkalankoskille. Tällä kertaa päiväksi valikoitui vappupäivä.

Arvauskilpailuun lähti hakemaan vastausta kolmen hengen joukkue. Toutainjahti alkoi Kuokkalankoskilla klo 15.

Kolmikon ei tarvinnut jäädä pelkästään rannalle ruikuttamaan, vaan miehet saivat lainaksi soutuveneen, minkä ansiosta kalastusreviirille tuli laajuutta huomattavasti enemmän.

– Veneen ansiosta pääsimme kalastamaan esimerkiksi Majauslahden, joka on alueen yksi parhaista kevättoutainpaikoista. Ranta-asutuksen vuoksi paikka jää rannaltaheittäjien ulottumattomiin.

Tuiskusen mukaan sää oli varsin kylmä, pilvinen ja tuulinen. Se ei luvannut hyvää toutainkontakteja ajatellen.

– Meidän kalastuksemme Majauslahdella alkoi kuitenkin räväkästi, sillä jo muutaman heiton jälkeen Hannun siiman päähän jämähti tuhdin oloinen otus. Kala kuitenkin irtosi varsin nopeasti.

Kauan ei tarvinnut tälliä jäähdytellä, sillä välittömästi tapahtuman jälkeen Jarin SpinMad Blade Bait Kingiä puri todella ison tuntuinen toutain.

– Kala soitteli jarrua kymmenisen minuuttia tulematta kertaakaan näkyville, sitten se vain irtosi. Harmittihan se aika tavalla, kun ei päässyt edes veteen punnitsemaan.

Muutama heitto lisää ja Hannun vapa oli jälleen mutkalla. Tällä kertaa viehettä ei maistellut toutain, vaan kookas hauki.

– Hauki paketoi itsensä haaviin niin tukevasti, että se jouduttiin ottamaan ruoaksi. Painoa kalalla oli 7,7 kiloa.

Ensimmäinen päivä koskella päättyi näihin tapahtumiin. Vieheet sähköttivät vielä muutamia kertoja, mutta yksikään tökkäisyistä tai raapaisuista ei johtanut tarttumiseen.

Toinen kalastuspäivä aloitettiin Majauslahdelta, jossa oli kalojen suhteen varsin rauhallista. Mikäli ei lasketa 4,5 kilon haukea, joka toppasi Tuiskusen nakkomaan Kuusamo Santeriin.

Majauslahdelta matka jatkui virtaa ylöspäin, niin kutsutulle Kiertolahdelle.

– Siitä keltaiseen Blade Baitiini jysähti toutain, joka osoittautui viitisen minuuttia myöhemmin 4,13-kiloiseksi.

Se jäi reissun suurimmaksi toutaimeksi, vaikka kalastajat yrittivät tavoittaa vielä isompia kaloja useamman tunnin ajan. Koska toutaimen paino luvattiin pyöristää lähimpään sataan grammaan, tuli arvauskilpailun oikeaksi vastaukseksi 4,1 kiloa.

Vastauksia kilpailuun tuli noin sata ja oikeita vastauksiakin neljä kappaletta. Etäarvonnassa onni suosi vaasalaista Vesa Seppää. Onnea voittajalle ja kaikille osallistuneille iso kiitos!