Mateenkalastus on perinteisesti painottunut jäälle, talven kylmyyteen ja pimeyteen kudun kynnyksellä.

Kyllä matikka avovedestäkin nappaa, ja pohjaonki on siihen oikea väline.

Made edustaa sitä osastoa Suomen kalafaunasta, johon harvemmin sattumalta törmää, vaikka se on yleisimpiä kalojamme. Tämä turskansukuinen viiksiniekka on asuttanut jääkaudesta saakka koko valtakuntaamme pohjoisimpia vesiä myöten.

Pohjia koluava, hämäräaktiivinen, syvissä ja viileissä vesissä viihtyvä made ei yleensä kuitenkaan osu lähellekään vapakalastajan pyytöjä, lukuun ottamatta yleensä sydäntalvella uiteltuja madepilkkejä ja -morreja.

Uistimeenkin made hairahtuu, mutta sitä voisi kutsua jopa lottovoitoksi. Pohjia raapivaan jigiin se voisi periaatteessa erehtyäkin, mutta eipä ole ainakaan omalle kohdalle osunut.

Tulvivassa joessa syöttiin ottanut made punnertaa vahvasti pitkin pohjaa.

Jokivesistä helpommin

Matikoiden ruokaympyrä koostuu pohjaeläimistä ja pikkukaloista. Elintapoja verhoaa arvoituksellisuus, missä lie syvänteiden uumenissa ne välillä lymyävätkään.
Limainen ruskeankirjava ulkoasu tuo mieleen enemmän tarujen käärmemäisen vesihirviön kuin sympaattisen suomukyljen. Mutta ulkonäkö pettää pahemman kerran, sillä made on varsinkin soppakalana tunnetusti maukkaimmasta päästä.

Talvinen koukkupyynti antaa hyvää osviittaa syöttikalastuksen pätevyydestä, siksi pohjaonki on järkevin lähestymistapa myös avovesiaikaan. Oikeastaan itse törmäsin mateisiin aivan sattumalta, kun limamikkoja alkoi nousta solkenaan kevättulvaisesta joesta särjensukuisten onginnan lomassa.

Vuosien mittaan tarkemmat onkikokeilut sekä kokeneiden kalamiesten jututtaminen selkeyttivät hieman mateen ongintaa, mutta vain jokivesistössä.

Järvet ja meri ovat itselleni täysi arvoitus, mutta kokeilemalla sieltäkin matikkaa luulisi löytyvän, ei vain välttämättä niin helposti ja yhtä selkeistä kohdista. Ainakin Keski-Euroopassa ja Ruotsissa madetta ongitaan myös järviltä, ja luulisi siten niin ikään rannikolta löytyvän oivia onkipaikkoja.

Parhaimmillaan viileässä vedessä

Jokimade elelee useimmiten uoman syvimmissä painanteissa hakeutuen virtaavien paikkojen tuntumaan. Etenkin koskiosuuk-sien jälkeiset laajat suvannot tai patojen yläpuoliset syvät altaat vetävät niitä puoleensa. Vaihtelevat pohjamuodot, jyrkät penkanreunat ja veteen kaatuneet puut ovat myös tuttuja näkyjä mateen kotikulmilla.

Tulviva tai korkea jokivesi pistää mateet selvästi aktiiviseksi veden viilentyessä ja virtauksen lisääntyessä. Kevät- ja syystulvat ovat parhaat hetket pistäytyä madeongelle, esimerkiksi Vantaanjoella made on tällöin kaikista eväkkäistä todennäköisin pohjaonkeen tärppääjä.

Madetta kannattaa alkaa pyytää heti jäidenlähdön jälkeen. Keväällä paras syönti painottuu aamun ja illan tunteihin. Harmaansateiset ja viileät kelit toimivat paistetta paremmin ja aktivoittavat myös keski- ja iltapäivän tunteja.

Kesäkaudella mateeseen on jo vaikeampi tehdä tuttavuutta, eikä sen laatu ruokakalana kylpylämpimässä vedessä välttämättä ole paras mahdollinen.

Alkusyksyn viilentäessä vesiä made aktivoituu jälleen ja pyyntiä kestää jäiden tuloon asti. Esimerkiksi marras–joulukuun hämyn viimeisissä sulavesissä se nappaa koko vähäisen tarjolla olevan valoisan ajan.

Jokimade, ainakaan ne onkiin nappaavat yksilöt, eivät useimmiten edusta kehukalaosastoa. Yleensä vaaka venyy puolen kilon ja reilun kilon välimaastoon riippuen toki käytetystä syötistä ja vesistön madekannan keskipainosta. Toisaalta hyvällä syönnillä kappalemäärä korvaa pientä kokoa.

Kahden tapsin liukupainoviritys. Matonipulla järjestyy usein pieni aloitusmade. Siitä leikattu pyrstöpala on erinomainen syötti.

Matoa ja kalaa

Ongeksi rakennetaan samantapainen liukupainollinen virveliviritys kuin keväisessä siianonginnassa, tosin astetta järeämpänä. Vavaksi valitaan jäykähkö, vaikka haukihommissa toimiva peli. Heittokapasiteettia pitäisi tarpeen tullen riittää isollekin puntille.

Pohjan kivikkoisuuden ja rytöisyyden mukaan pääsiimaksi valitaan 0,30–0,45 millin monofiili tai vastaavan lujuinen punottu. Liukupainon koko suhteutetaan virtauksen ja tarvittavan heittopituuden mukaan. Kunnon tulvavesi pyörittää suvantojen vesimassoja sen verran rankasti, että jopa sadan gramman möntille voi olla tarvetta.

Noin 70–100 sentin tapsisiima painon ja leikarin jatkeena saa olla aavistuksen pääsiimaa ohuempaa. Koukuksi paras valinta on onkiväkäsillä varustettu yksihaara kokoluokissa 8–2. Made ei onneksi ole ronkeli tapsin paksuuden ja koukkukoon suhteen. Käytän mateenonginnassa toisinaan kahden tapsin liukupainollista raksia. Toisessa numero 8–6 koukussa on esimerkiksi reilu nippu matoja tai iso kastikas. Sillä järjestyy joko tuoretta, reilunkokoista särkikalaa tai pientä madetta syötiksi. Toisen tapsin numero 4–2 koukkuun laitan kalasta leikatun sormenkokoisen fileepätkän, kokonaisen salakan tai palan pikumateen pyrstöstä.

Kaloista tehokkaimmaksi syötiksi Vantaan mateelle on osoittautunut turvasta leikattu siivu. Mahdollisimman iso kiemurteleva kastemato pelittää myös erinomaisesti. Kalasyöttejä voi pakastaa hätävaraksi ja aloitussyötiksi, mutta tuoreus on silti aina valttia.

Pyydys viskataan sopivaksi katsottuun paikkaan, siima jätetään aavistuksen löysälle ja vapa asetetaan tuettuna tarkkailuun. Syötin on tärkeää maata pohjalla, sillä sieltä made ravintonsa kerää. Kalastussääntöjen salliessa voi onkia olla useampi, jos ottikoordinaatit ovat vielä etsintäkuulutuksen alla.

Jo nappaa

Mateen syötinhypistelyt eivät välity onkijalle välttämättä kovin dramaattisesti. Mahdollinen virtaus tekee etenkin pienen mateen tärpin huomaamisesta hankalaa. Vavan kärkeä pitää välillä silmäillä haukankatseella, sillä alkunykyjen päätteeksi made saattaa jäädä tuumaamaan paikoilleen tilannetta. Onkikulkunen on erityisesti hämärään aikaan melko näppärä apu.

Yleensä made nielee syötin aikansa sitä mutusteltuaan, eikä tarttuminen ole ongelma. Siiman jatkeena se ei järjestä huikeaa showta, mutta vetää kyllä melkoisella jumputuksella pohjamutia kohti.

Loivaa rantaa myöten ylösotto sujuu helpoiten vetämällä. Koukunirrotustyökalu tai kapeakärkiset pihdit ovat tarpeelliset, sillä mateen kitusiin ei tee mieli tunkea sormia.