Kuhien pilkkiminen on ollut viime talvina suosikkilajini. Toki se on ollut sitä ”aina”, mutta erityisesti nyt, kun kaloja on alkanut löytyä aiempaa paremmin ns. kotivesiltäkin.

Kun joskus 20-30 vuotta sitten innostuin aiheesta, reissukohteena olivat poikkeuksetta rannikon apajat 200+ kilometrin päässä Tampereelta.

Erityisesti Paraisten suunnalla tuli kairattua reikää, jos nyt ei aivan Kiinaan saakka niin pitkälle kumminkin.

Muistaakseni ensimmäiset järviltä pilkkimäni kuhat sain joskus vuosituhannen alkusuoralla Tampereen Pyhäjärveltä, tosin järven Vesilahden puoleisesta päästä.

Tuolloinen talvi alkoi poikkeuksellisen aikaisin lokakuussa, jolloin jään alle jäi tavallista lämpimämpää vettä. Se taisi saada kuhatkin aktiivisiksi, mikä näkyi poikkeuksellisen hyvinä pilkkisaaliina.

Kyseisen menestyksen jälkeen samoja seutuja käytiin hinkkaamassa useammankin kerran, mutta yleensä varsin laihoin, ahvenpainotteisin tuloksin.

Kaikuluotaimesta apua

Uutta potkua kuhien järvipilkintään on tuonut kaikuluotain.

Omilla pilkkivesilläni kuhat viettävät talveaan paljon syvemmällä kuin ahvenet keskimäärin, ja kun yksilömäärät eivät yllä lähellekään raitatakkisten tiheyksiä, ovat ”hiljaiset” avannot enemmän sääntö kuin poikkeus.

Tässä tuleekin kaikuluotaimen etevyys esille. Se kertoo, onko istuimen alla elämää ensinkään.

Jos ei ole, paikka vaihtoon. Jos on, kalaa voi jäädä härnäämään ja saada se lykyssä iskemään, ehkä vasta varttitunnin ponnistelujen jälkeen.

Kuha on nimittäin varsin empivä otus tärpeissään. Harvemmin se mottaa kiinni heti pilkin nähdessään. Tavallisempaa on, että hyväksyntä tulee vasta minuuttien päästä ensiesittelystä.

Mutta kun luotain vahvistaa kalan olevan paikalla, mielenkiintoa ei tule kadotettua eikä pilkkimistä lopetettua ennenaikaisesti.

Vesijärven kuha-apajille

Ensi viikonloppuna, jonain päivänä välillä 21.-23.2., olemme menossa kalakaverini Heikin kanssa Kangasalan Vesijärvelle kuhapilkille.

Viime talvi oli kyseisellä järvellä kohtuullisen antoisa, eikä nollareissuja tarvinnut tehdä lainkaan. Tosin kuhien koko tahtoi jäädä reippaasti mittarajan alapuolelle, joskin suurin saamani oli mukavasti 1,4 kilon painoinen ja yli puolen metrin mittainen.

Tänä talvena kantavat jäät saapuivat järvelle poikkeuksellisen myöhään eikä kokemusta kuhan pilkkimisestä ole kertynyt paria reissua enempää. Syönti on ollut nihkeää, mutta muutamia kuhia on sentään jäälle asti noussut, suurinkin tosin vain noin 40-senttinen.

Arvauskilpailun kysymys kuuluu, minkä mittainen on pisin tuona päivänä Vesijärvestä saamamme kuha? Pituus ilmoitetaan tasasentteinä.

Kuhanpilkinnän luonteen tietäen nollakin voi olla oikea vastaus, mutta teemme tietysti kaikkemme, ettei moinen kauhuskenaario toteudu.

Aikaa pilkkimiseen tulemme käyttämään ainakin viisi tuntia, jos sää on yhtään inhimillinen.

Ja koska kuluvan talven luonteeseen kuuluu jatkuva epävarmuus jäiden suhteen, jätettäköön tähänkin se mahdollisuus, että emme pääse/uskalla mennä jäälle ollenkaan. Silloin palkinto arvotaan kaikkien vastanneiden kesken.

Palkinnoksi lähtee setti näppäriä tasapainoja.

Kymmenen palkintopilkkiä

Taitavin arvaaja saa palkinnokseen näppärän lajitelman pieniä tasapainopilkkejä, joista riittää ihmeteltävää niin ahvenille kuin jalokaloillekin. Mukana muun muassa Rapalaa, Kuusamoa, Nils Masteria, Mosaria ja Rauhalaa.

Jos oikeita tai lähimmäs oikeita vastauksia on useampia, palkinnon kohtalo joutuu arvontaan. Arvauksia otamme vastaan torstain 20.2. loppuun saakka.

Onnea peliin!

Huomio! Kysymme lomakkeella yhteystietoja ainoastaan palkintojen postittamista varten!