– Rehevöityminen ja lämpeneminen kasvattavat yhdessä hapenkulututusta, mikä puolestaan johtaa pahempaan happikatoon ja laajempiin, hapettomiin pohja-alueisiin, summaa professori Alf Norkko Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteelliseltä asemalta yliopiston tiedotteessa.

Poikkeukselliset tilanteet kuten kesän 2018 helleaalto eivät ehkä jatkossa ole erikoistapauksia. Kesän 2018 hellejakson päätteeksi Itämeren rannikoiden pohja-alueiden veden lämpötilaksi mitattiin jopa 21 astetta, joka on korkein lukema sitten vuoden 1926.

Veden kerrostuneisuus voimistuu

IPCC:n raportin mukaan valtamerien kerrostuneisuus on voimistunut. Se tarkoittaa, että lämpötilaltaan erilaisten vesivyöhykkeiden väliset lämpötila- ja tiheyserot ovat kasvaneet.

Pintakerroksen lämmin vesi on aiempaa kevyempää, joten tiheysero sen ja syvän veden välillä kasvaa. Tiheydeltään kovin erilaiset vesimassat eivät sekoitu helposti.

Kerrostuneisuuden voimistuminen näkyy myös Itämeressä. Pintaveden lämpeneminen huonontaa pohjaveden happitilannetta, kun pintakerroksen happirikasta vettä ei pääse sekoittumaan pohjakerrokseen.

Myrskyt sekoittavat vettä

Toisaalta ilmaston lämpeneminen vähentää lumipeitettä, mikä puolestaan ruokkii talvimyrskyjä. Myrskyt sekoittavat vesikerroksia, jolloin happea päätyy myös pohjan tuntumaan.

– Sekoittuminen kuitenkin vapauttaa samalla hiilidioksidia ja metaania ilmakehään. Ilmaston ja veden lämmetessä Itämerestä todennäköisesti tuleekin hiilen lähde sen sijaan, että se sitoisi hiilidioksidia eli toimisi hiilinieluna, Norkko toteaa tiedotteessa.