Läjä mustia hiiliä silokalliolla järven rannalla. Itse rakennettu, palaneita puita sisältävä kivikehä metsäaukiolla. Ja nuo kaksi nuotiotyyppiä uudelleen ja uudelleen.

Laittomat tulipaikat ovat jatkuva vaiva Nuuksion kansallispuistossa. Niihin ja muuhun asiattomaan käyttäytymiseen puututtiin Metsähallituksen syyskuussa Nuuksiossa pitämissä retkiratsioissa.

Erä seurasi retkiratsiaa perjantai-iltana 27. syyskuuta. Metsähallituksen työntekijät olivat maastossa loppuiltapäivästä noin puoli kymmeneen illalla.

Kierros tehtiin Haukkalammen seudulla, joka on Nuuksion kansallispuiston suosituin maastokohde.

Retkeilijöitä pimeässäkin

Syyskuinen perjantai-ilta on retkeilijämäärän suhteen hiljainen verrattuna kesäkauden ruuhkahuippuihin. Autoja on Haukkalammen parkkipaikalla parikymmentä.

Selina Mattila, Edith Mattila, Ronja Valpola ja Saaga Mattila olivat sieniretkellä.

Metsähallituksen erikoissuunnittelijat Liisa Neuvonen, Anna Haukka ja Harri Korkeamäki sekä puistomestari Teemu Laine tekevät lenkin, joka alkaa ja päättyy Haukkalammen parkkipaikalle.

Retkeilijöitä tavataan tasaisesti pitkin viiden tunnin kierrosta. Nelikko kohtaa yhteensä muutamia kymmeniä retkeilijöitä, ja lähes kaikkien kanssa keskustellaan vähintään muutaman lauseen verran, usein pidempään.

Yllättävän moni retkeilijä on lähtenyt maastoon vasta pimeässä. Parkkipaikalle palatessa vastaan tulee useita otsalamppu päässä ja reppu selässä kulkevia.

Ongelmat kertautuvat

Kovin pitkälle ei kierroksen alussa tarvitse kulkea, kun ensimmäinen, metsään kallioiselle mäelle tehty laiton tulipaikka osuu silmään. Puistomestari Teemu Laine kertoo, että laittomia nuotioita tehdään vuodesta toiseen aika lailla samoille paikoille.

– Nykyisen kansallispuiston alueella on vähintään 500 laitonta nuotiopaikkaa, Laine sanoo vuosituhannen alussa tehtyyn selvitykseen viitaten.

Sen jälkeen kansallispuiston pinta-ala ja käyttö ovat kasvaneet huomattavasti, ja sen myötä myös laittomien tulipaikkojen määrä on lisääntynyt.

– Laittomista nuotioista syttyviä maastopaloja on Nuuksiossa noin joka toinen vuosi, Laine jatkaa.

Teemu Laine ja Anna Haukka purkavat laittoman tulipaikan.

Kaikki kierroksella tavatut laittomien nuotioiden jäänteet siivotaan pois ja nuotiokohdat maisemoidaan piiloon. Usein laittomaan tulipaikkaan on rakennettu kivistä kehä nuotion ympärille, ja kivet puretaan muualle maastoon.

Jos laittomasta tulipaikasta jää selvä merkki maastoon, se houkuttelee uusia nuotionpitäjiä samaan kohtaan.

– Luvaton tulipaikka muuttuu pian muiden silmissä ikään kuin lailliseksi, koska joku muu on jo pitänyt nuotiota siinä, Liisa Neuvonen sanoo.

Neuvosen mukaan laittomien tulipaikkojen ja roskaamisen takana on usein ennen kaikkea ajattelemattomuutta.

– Ongelmana on se, että suositussa Nuuksiossa ongelmat kertautuvat nopeasti. Yksittäinen retkeilijä ei välttämättä ymmärrä, että yli 340 000 vuosittaisen kävijän kansallispuistossa yksittäiset pienet lapsukset kertautuvat isoksi ilmiöksi, hän sanoo.

Roskia jää maastoon

Ruuhkaisuus vaikuttaa myös niin, että sallittujen telttapaikkojen täyttyessä metsässä yöpyvät hakevat omaa rauhaa ja telttailevat paikoissa, joissa se ei ole sallittua. Ja telttapaikalle halutaan useimmiten myös se oma nuotio.

Nuuksiossa yleisin maastosta löytyvä roska on pillimehun pillin suojamuovi.

Toisen perusongelma Nuuksiossa on roskaamisen. Yleisin maastosta löytyvä roska on pillimehun pillin suojamuovi.

– Kerran maastosta löytyi muurahaiskeon kokoinen sammalkumpu, jonka sisus oli täynnä roskia. Retkeilijä oli ikään kuin naamioinut roskat sammalkeon sisään, Teemu Laine kertoo.

– Sammaleella peitellyn roskakasan tekeminen on vaatinut sen verran vaivaa, että roskien kantaminen pois leiripaikalta tuntuisi helpommalta vaihtoehdolta.

Yhteiskunta pienoiskoossa

Syysillan hämärtyessä kierros on edennyt Holma-Saarijärven rannalle. Laittomia tulipaikkoja löytyy sieltäkin, ja järvessä olevan saaren telttapaikalta kuuluu kovaäänistä musiikkia. Tyynessä säässä ääni kantautuu hyvin veden yli.

– Musiikin soittaja ei varmaan ymmärrä, kuinka kauas melu kuuluu. Toisaalta on hyvä, että moni erilainen ihminen tulee Nuuksioon, mutta laaja kävijäjoukko tuo mukanaan myös lieveilmiöitä, Liisa Neuvonen arvioi.

Välillä ongelmia on ollut alkoholia käyttäneiden ja humalassa muita retkeilijöitä kohtaan uhkaavasti käyttäytyneiden vierailijoiden kanssa, myös meluamisesta tulee ilmoituksia. Puistomestari Laine tiivistää asian yksinkertaisesti:

– Kansallispuistossa näkyvät aivan samat ongelmat kuin muualla yhteiskunnassa.

Laillisilla tulipaikoilla on selvät ohjeet.

Erätarkastaja Tommi Suonpää ja erikoissuunnittelija Marja Hokkanen liittyvät mukaan seurueeseen Holma-Saarijärven länsirannalla. He ovat olleet alkuillan toisaalla maastossa omalla ratsiakierroksellaan.

Metsähallituksen kuusikko käy saaressa jututtamassa telttailijoita. Paikalla on parinkymmenen Keravalta tulleen ysiluokkalaisen ryhmä ohjaajansa kanssa. Maastossa yöpyminen on osa koulukurssia, ja retkeily sujuu sääntöjen ja hyvien tapojen mukaan.

Musiikin lähteeksi paljastuu parin muun nuoren miehen telttakunta. Helsinkiläiset nuorukaiset ovat omien sanojensa mukaan lähteneet ”dallaamaan” eivätkä kuulemma tajunneet, että kello on niin paljon. Kello on kahdeksan illalla.

Erätarkastajan kanssa käydyn juttutuokion tuloksena musiikkisoitin hiljenee tyystin.

Vieraita ulkomailta

Laittomien tulipaikkojen suuri määrä Nuuksiossa johtuu osittain siitä, että kansallispuiston retkeilyinfrastruktuuri on jäänyt jälkeen kävijämäärän kasvusta.

Jokamiehenoikeuksista kertovaa esitettä jaettiin retkeilijöille.

Liisa Neuvosen mukaan retkeilyinfra on tasolla, joka vastaa kymmenen vuoden takaista kävijämäärää. Kävijämäärän kasvu tuo painetta uusien laillisten tulipaikkojen perustamiseen.

Nuuksiossa vierailevista noin kymmenen prosenttia on ulkomaalaisia, mikä tuo omat haasteensa retkeilysääntöjen ja -käytäntöjen selittämiseen.

– He tulevat usein aivan erilaisista ympäristöistä ja taustoista. Ja Helsingin seudulla on paljon muualta Suomeen muuttaneita, jotka eivät välttämättä ole kasvaneet luonnossa liikkumiseen, Neuvonen sanoo.

Yksi elävä esimerkki on Aasiasta kotoisin oleva perhe, joka tulee vastaan kierroksen alkupuolella. Perheen mies on tulossa seuraavana päivänä kavereidensa kanssa retkelle, ja perhe on käynyt katsomassa paikkoja etukäteen.

Neuvoselle ja Haukalle tulee perheeltä kysymyksiä telttailusta sekä siitä onko, kansallispuistossa vaarallisia eläimiä. Vierailijat saavat jokamiehenoikeuksista kertovan esitteen.

Suurin osa toimii oikein

Nuuksiossa maasto-opasteet ovat pääasiassa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, joten viestit eivät välttämättä tavoita kaikkia.

– Eri maissa mietitään, miten suojelualueiden ja kansallispuistojen säännöistä voidaan viestiä kaikille kävijöille. Kirjoituksen sijaan symbolit voisivat olla joissain tilanteissa parempi tapa, Neuvonen sanoo.

Jonkinasteista ristivetoa tulee väkisin myös siitä, että kansallispuistot ovat sekä luontoa suojelevia kohteita että ihmisten virkistysalueita. Näitä kahta näkökulmaa ei ole aina helppo sovittaa yhteen.

Retkiratsiankin perusteella tulee selväksi, että suurin osa retkeilijöistä osaa toimia hyvin. Matkan varrella tavatuille, asiallisesti toimineille retkeilijöille jaetaan pääsylippuja Suomen luontokeskus Haltiaan.

Metsähallituksen työntekijät korostavat ennen kaikkea retkeilijöiden neuvontaa ja hyvien retkeilytapojen puolesta toimimista. Se edistää niin luonnonsuojelua, yleistä viihtyvyyttä kuin retkeilijöiden turvallisuutta.

Liisa Neuvosen mukaan syksyn retkiratsiapäivien perusteella suurin osa retkeilijöistä on ilahtuneita tavatessaan Metsähallituksen edustajia maastossa. Valvontaa ja neuvontaa toivotaan yleisesti lisää.

Erätarkastajan mukana oleminen antaa valvontaan tukevaa lisäpotkua. Erätarkastajalla on laajat, poliisitason oikeudet, ja hän voi antaa huomautuksia tai tarvittaessa sakottaa maastossa.

Syksyn ensimmäisessä retkiratsiassa syyskuun alussa erätarkastajat kirjoittivat pari huomautusta.

Retkiratsia jatkui pari tuntia pimeässä.