Heinäkuu on kuhakuukausi.

Ja varmaan sitä voisi kutsua myös ahven-, hauki-, lohi- tai vaikka lahnakuukaudeksi riippuen siitä, minkä kalan narraamista kukin harrastaa.

Kuha on joka tapauksessa kala, joka pitää kesän lämmöstä ja jota tähän vuodenaikaan kannattaa myös vieheillä viekoitella.

Kutukin on ohitse, joten senkään takia ei pyyntiä tarvitse säännöstellä.

Tähän aikaan vuodesta kuhat tavoittaa ruoanhausta, joka voi tapahtua niin pinnan tuntumassa kuin pohjalla aina yli kymmenen metrin syvyyteen saakka.

Pintapyynti onnistuu lähinnä silloin, kun helteet ovat hemmotelleet vedet reilusti yli 20 asteen lämpöisiksi.

Jos vielä malttaa odottaa illan hämärtymistä, metrin parin syvyydessä vipeltävään pintavaappuun saattaa napata hyvinkin.

Jos taas kesäsäät sattuvat tarjoamaan kaikkea sitä mitä lomalaiset inhoavat, kuhat vetäytyvät pohjan tuntumaan, usein erilaisten penkkojen reunoille. Sieltä niitä voi tavoitella vaikka jigittelemällä tai veneestä pilkkimällä.

Näsijärven Niihamanselälle

Omat kuhaveteni avautuvat heti asuntomme etupihalla, jossa lainehtii Näsijärven Olkahisenlahti.

Tältä lahdelta en tosin ole kuhia saanut kuin pari, mutta kun viitsii soudella Jyväskyläntien siltojen alta Niihamanselän puolelle, mahdollisuudet kiilusilmään kohenevat kummasti.

Pakko kuitenkin myöntää, ettei kuha ole varma saalis Niihamanselälläkään, ei varsinkaan soutu-uistelijalle, joka vetää perässään yhtä vaappua.

Tai jos soutaminen ei tunnu luonnistuvan, heittokalastaa jigeillä ja muilla kuhan suuhun sopivilla pyyntivälineillä ilman elektronisia apulaitteita.

Minä nimittäin otan homman kotivesillä ”kevyesti”, vailla saamisen pakkoa (jos sellaista nyt koskaan onkaan).

Mikäli hyvin sattuu, voi mukaan lähteä kuha tai useampikin.

Suurin näiltä vesiltä soutu-uistelemani painoi komeasti 6,4 kiloa, mutta rutkasti yleisempiä ovat totta kai mittarajan tuntumassa häälyvät teinikuhat.

Ja ehkä kaikkein tavallisimmassa tapauksessa haavimaan en ole päässyt ensimmäistäkään mitantäyttävää, tai edes niitä alamittaisia.

Pisimmän kuhan mitta?

Seuraavan arvauskilpailun aion kuitenkin viettää Niihamanselällä kuhia tavoitellen. Reissu ajoittuu jollekin päivälle tai illalle viikonloppuna 19.-21.7.

Pyrin valitsemaan keikkapäivän säätietojen valossa mahdollisimman otolliseksi eli lämpimäksi ja heikkotuuliseksi. Uhraan kalastukselle vähintään neljä tuntia mutta tarvittaessa enemmänkin, ellei saalista ala kuulua.

Kysymys kuuluu, kuinka pitkä on suurin saamani kuha sentin tarkkuudella? Myös alamittaiset mitataan tässä tapauksessa.

Ja muistetaan, ettei nollan arvaajaakaan voi tässä tapauksessa tyhmäksi haukkua, varsinkin jos viikonlopun säät ovat kylmiä ja tuulisia.

Palkinnoksi paras arvaaja saa kymmenen viehettä, joukossa muun muassa Rapalaa, Kuusamoa, JK-Uistinta, Savage Gearia ja Gunkia. Jos oikeita tai lähemmäs oikeita vastauksia tulee useampia, turvaudumme arvontaan.

Vastausaikaa on torstain 18.7. loppuun saakka. Tiukkoja arvauksia!

Huomio! Kysymme lomakkeella yhteystietoja ainoastaan palkintojen postittamista varten.