Kun Merrellin Capra Bolt Mid GTX -vaelluskengät tulivat markkinoille keväällä 2016, niitä markkinoitiin ominaisuuksilla kuten keveys, nopeus, ketteryys ja uskomaton pito. Myös vaimennusta ja vedenpitävyyttä kehuttiin.

Kyllä kengät vettä pitivät, varsinkin silloin, kun Gore-Tex-kalvo oli vielä kunnossa eikä vettä tullut taivaan täydeltä.

Boltit olivat nimittäin korkeudeltaan luokkaa ”mid” ja kovalla sateella vesi huilasi taivaalta suoraan kenkään. Kokemusten valossa ei tullut mieleenkään lähteä kenkien kanssa sateessa maastoon kokeilemaan kahlaamista aluskasvillisuudessa.

Säärystimien kanssa olisi ehkä selvinnyt kuivin jaloin, mutta ei ilman.

Kengät painoivat koosta riippuen 300-400 grammaa kappale, joten keveät ne ainakin olivat. Myös vaimennuksesta kenkä sai ainakin itseltäni täydet pisteet.

Olin tuossa vaiheessa onnistunut kipeyttämään oikean polveni todella pahoin. Yhdellä Lemmenjoen vaelluksella vuosia aikaisemmin olin tuupannut jalan ns. täydessä lastissa sammaleen peittämään monttuun sillä seurauksella, että polvesta kuului ilkeä rusahdus tai paukahdus.

Keväällä 2016 polvi alkoi oireilla normaali-Meindleissa niin pahasti, että mietin jo synkkänä, että tässäkö se elämä nyt oli ja vaeltajan ura. Pelot olivat turhia.

Boltien välipohjan vaimennus, iskusuojalevy ja kannan ilmatyyny olivat polven kannalta hyvä asia ja pikku hiljaa valo alkoi voittaa, varsinkin kun pidin polvessa myös tukea jokaisella treenilenkillä.

Kun tavallisilla vaelluskengillä pääsin tutustumaan penikkatautimaiseen säärten kipeytymiseen, Bolteilla pääsin erooon niistäkin kivuista. Kenkien kanssa ei tarvittu kertaakaan rakkolaastareita, eikä jalkateriin syntynyt edes hankaumia.

Bolteilla kertyi ensimmäisen vuoden aikana aamulenkkejä noin 470 kilometriä. Lisäksi niillä käveltiin muutenkin paljon.

Kenkien pohjista paljastuu karu totuus. Kulutuspintaa ei ole ja kenkien ulkopintaan on syntynyt ”kantakuppi”, joka yleensä löytyy kenkien sisäpuolelta.

Ryhdikäs kenkä vaihtui aamutossuihin

Kilometrimäärät lisääntyivät kuin huomaamatta ja viimeisin lukema Sportstrackeristä luntattuna on 2 284 km.

Lukema ei kerro ihan koko totuutta, mutta antaa mittakaavan. Lukuun nimittäin sisältyvät talviset kävelykilometrit, jotka tehtiin toisilla kengillä. Mutta siitä puuttuu normaali arkiliikunta (työmatkat, kauppareissut jne.) ja satunnaiset metsäreissut ym. retket.

Kengissä alkoi tapahtua pikku hiljaa pieniä muutoksia, jotka kielivät, että kaikki ei ole kunnossa. Ensimmäisenä kuluivat pohjat ja kenkien ”uskomaton pito” vaihtui liukasteluun melkein missä tahansa.

Parintuhannen kilometrin tienoilla Boltit alkoivat tuntua ryhdittömiltä aamutossuilta. Ne eivät antaneet kävellessä enää samanlaista tukea jalkaterälle, ja lisäksi kengät alkoivat hangata.

Kenkien synteettisen verkkokankaan ompeleet alkoivat repsottaa sieltä täältä ja pintaan syntyi pieniä reikiä. Kostealla alustalla alkoi tuntua siltä, että pohjassakin oli reikä tai useita reikiä.

Gore-Tex-kalvo oli epäilemättä paennut kiljuen paikalta jo satoja kilometrejä aikaisemmin.

Totuus paljastui, kun eräänä päivänä tutkin kenkiä vähän tarkemmin.

Molemmista kengistä kulutuspinta oli kadonnut kokonaan ja vain kenkien keskiosaan, jalkapohjan kaaren alueelle oli jäänyt vähän kuviointia jäljelle.

Kantapäiden kohdalle oli ehtinyt kulua syvä monttu ja etuosasta paistoivat jo läpi kengän rakenteet. Ei ihme, että kostealla alustalla kengät synnyttivät outoja limaisia sivuääniä, aivan kuin olisi kävellyt suossa.

Suoraan sanottuna, kengät olivat jo todella surullisessa kunnossa. Julkisella paikalla tällaisilla kengillä ei todennäköisesti olisi liikkunut kukaan muu kuin minä.

Pitäisikö kengän kestää?

Ei kenkiä kyllä voi huonon kuntonsa takia moittia. 2000 kilometriä erilaisia maastoja on keveille ja hyvin alustaansa pureutuville kengille paljon.

Keveys tarkoittaa, että rakenteet eivät välttämättä kestä loputtomiin käyttöä, varsinkaan jatkuvaa kostumista ja kuivumista.

Kenkien hyvä pito puolestaan merkitsee sitä, että pohjien kestävyydestä on pakko tinkiä: kova pohja pitää erilaisila alustoilla huonommin kuin pehmeä pohja.

Elämä on joskus kompromisseja.

Vain yhtä asiaa olen tässä vaiheessa kenkien elinkaarta ihmetellyt, nimittäin kengän nauhoja. Merrellien nauhat nimittäin näyttävät siltä, että ne pystyisivät jatkamaan elämää vielä seuraavat tuhat kilometriä.

PS. Herkästi kipeytyvä polvi on harjoituskilometrien jälkeen edelleen työkunnossa, eikä se enää kipeydy yhtä helposti, eikä polvessa tarvita jatkuvasti tukea. Tällä hetkellä se ja polven jatkeena oleva henkilö valmistautuvat seuraavalle pitemmälle vaellukselle (Hammastunturi, syyskuu).