Toisinaan tulee avattua suunsa oikeassa paikassa ja oikealla hetkellä:

– Olisipa kiva päästä pilkille.

Avokonttorissa lohkaistu heitto osui maaliinsa, sillä Erän tuottaja Anssi Uitti ja toimittaja Hasse Härkönen tarttuivat ahnaasti koukkuun. Keikka oli ajan ja paikan sopimista vaille valmis.

Keskustelu konkretisoitui siten, että eräänä maaliskuun iltapäivänä vedin perässäni pilkkitarvikkeilla lastattua ahkiota Vitträsk-järven jäällä Kirkkonummella.

Hataria mielikuvia

Jäänaskalit ovat jokaisen pilkkijän ja jäällä liikkujan vakiovaruste kokemuksesta riippumatta.

Laskeskelin mielessäni, että edellisestä pilkkikerrasta oli kulunut lähes 37 vuotta. Pikkupoikana mieleen iskostunut muistikuva oli hatara, mutta siihen liittyi kiireettömyyden, odotuksen ja jännityksen tuntoa.

Samaa rauhoittumista tavoittelin nyt hektisen digiaddiktion vastapainoksi.

Sää oli plussan puolella ja pilvinen, tuuli heikko, ja välillä satoi mutta vain vähän. Olosuhteet olivat siis jäällä oleskelun suhteen kunnossa.

Samoin puitteet, sillä sen lisäksi että sain lainata pilkkitarvikkeita, Hasse ja Anssi perehdyttivät minua kärsivällisesti pilkkimisen saloihin.

Niitä riitti siihen malliin, että aivan kaikki opit eivät kertalaakista iskostuneet noviisiin muistiin. Paljon oppia kuitenkin tarttui haaviin.

Varusteet kuntoon

Homma lähtee liikkeelle kerrospukeutumisesta ja lämpimistä vedenpitävistä jalkineista. Kaulalla roikkuvat jäänaskalit täydentävät asun.

Kairalle ja etenkin sen teräkruunulle on tervettä osoittaa kunnioitusta. Jään rouhimiseen kykeneville terille ei ihmisen ihosta ole vastusta. Teräsuoja kannattaa kuljetuksen ja siirtymien aikana laitaa paikalleen.

Kairaaminen sinänsä on nykyaikaisella kestävällä ja kevyellä kairalla helppoa, mutta kuten pian huomasin, niinkin yksinkertainen asia voi mennä pieleen.

Pystypilkillä alkuun

Kulkueemme saapui ensimmäiselle pilkkipaikalle rannan läheisyyteen. Laskin kairan terä edellä jäälle ja aloin veivata.

Jäätä oli vielä reilusti, paikoin puolikin metriä. Kaira upposi siitä tasaisesti läpi, mutta jotenkin töksähdellen.

Nykyaikainen kaira uppoaa jäähän vaivatta, kun poraamisen tekniikka on hallussa.

Olin ymmärrettävästi kokeneempia pilkkijöitä kömpelömpi, mutta ihmettelin silti mikä hommassa tökki.

Lopulta kaira sujahti jään läpi ja pääsin itse asiaan. Sain kokeiltavaksi perinteisen pystypilkin ketjukoukulla.

Pujotin koukkuun syötiksi satunnaisen mato-ongintakokemuksen (eipä paljon muuta kalastuskokemusta olekaan) avittamana kärpäsen toukan.

Laskin pilkin avantoon ja istuin pilkkijakkaralle. Hiljaista oli.

Eroon tekniikkavirheestä

Joutessani katselin, kuinka Hasse kairasi jonon avantoja edeten rannasta syvemmälle.

Vaivatonta toimintaa seuratessa välähti: olin sortunut noloon tekniikkavirheeseen. Olin pitänyt ylempää kahvaa paikallaan ja yrittänyt pyörittää alemmasta ikään kuin keskilinjan ympäri, jolloin kairauskulma kääntyi vinoon jäähän nähden.

Onneksi vanhakin voi ottaa opikseen. Poraus eteni aivan eri tahtiin, kun tajusin pyörittää molemmista kahvoista.

Pian avantoja syntyi jo rutiinilla. Opin rytmittämään toimintaa niin, että kairaamista ja pilkkimistä vuorottelemalla pysyin lämpimänä.

Itse asiassa päivän mittaan tuli käveltyä yllättävän paljon, joten kyllä pilkkiminen perusliikunnasta käy.

Jokainen tyylillään

Opastuksen avulla aloin päästä jyvälle pilkkimisen ulottuvuuksista. Vaikka perusteet ovat yksinkertaiset, variaatioita ja vivahteita riittää.

Jotkut esimerkiksi istuvat saman avannon äärellä pitkään, toiset tikkaavat pitkän avantoketjun ja käyvät ne läpi nopealla tahdilla. Pilkkkiä voi nykiä avannossa lähes jatkuvaan liikkeeseen tai antaa sen olla hetken paikallaan. Jokainen tyylillään.

Kirkasvetinen Vitträsk on suosittu pilkkijärvi.

Kokemus on valttia. Sen kertyessä löytyvät kalaisimmat reviirit, ja taito tulkita olosuhteita ja sitä kautta kalojen syönti-intoa kehittyy. Onnellakin on tietysti usein paljon merkitystä.

Tietyn kalalajin kalastaminen vaatii jo enemmän tietotaitoa sekä usein tietyn tekniikan ja välineet. Kuuntelin huuli pyöreänä selostusta muun muassa kirkkaiden vesien näköpilkinnästä ja mateesta, jota pilkitään öiseen aikaan.

Pöntöstä reppujakkaraan

Kuten mikä hyvänsä harrastus, pilkkiminen on mukavampaa asianmukaisilla välineillä.

37 vuoden takaisissa muistikuvissa istun kolhon ja hankalasti kannettavan peltipakin päälle. Niitä käytetään kuulemma vieläkin, mutta nykyaikainen reppujakkara vie kätevyydessä kirkkaasti voiton.

Meillä oli mukana myös pilkkikaikuluotain. Hymähtelin aluksi 300 euron hintaiselle ”hifistelylaitteelle”, mutta Hassen esittämät perustelut saivat epäilevän tuomaan lieventämään kantojaan. Kauista on iloa etenkin silloin, kun pilkitään syvemmissä vesissä.

Näytöltä oli kieltämättä jännittävää seurata kalojen liikkeitä niiden uidessa tutkimaan syöttiä.

Kunnes akun yllättävä hyytyminen palautti meidät ruotuun. Vara-akkua ei ollut mukana, joten jatkoimme kalojen narraamista perinteisellä tavalla.

Sieltä tulee kiiski!

Etenin rannan läheltä syvemmälle ja aloitin alusta toisesta kohdasta. Kala ei vain syönyt.

Kairaus, pilkki avantoon, odottelua, siima ylös.

Ensimmäinen kala 37 vuoteen: kiiski.

Kairaus, pilkki avantoon, odottelua, siima ylös.

Ja sitten kiiski! Nykäisy oli niin hento, että laitoin sen siiman yleisen liikehdinnän piikkiin, mutta ensimmäinen pilkkisaalis lähes 40 vuoteen oli tosiasia.

Hymy oli herkässä ja jatkoin pilkkimistä uudella innolla. Keli ei tainnut ollut paras mahdollinen kalojen narraamiseen. Loppujen lopuksi kiiski jäi ainoaksi saaliikseni.

Se levollinen hetki

Laihalla saaliilla ei sinänsä ollut merkitystä. Kun olin päässyt opetteluvaiheen yli pystyin toden teolla keskittymään pilkkimiseen.

Istuin levollisin mielin avannon äärellä. Yhtäkkiä ikään kuin havahduin todellisuuteen: olin liukunut ”muihin maailmoihin”, joissa levottomasti laukkaavat ajatukset, kännykkä tai muu hälinä eivät häirinneet. Olo oli raikas ja rentoutunut.

Päivän hiljalleen hämärtyessä oli aika lähteä kotia kohti. Vaelsimme ääneti kohti rantaa.

– Tulipa mieleen, että seuraavaksi voisin kokeilla perhokalastusta, katkaisin hiljaisuuden.

– Arvaa mitä, mietin juuri ihan samaa! Anssi vastasi.