Tuiskusen ura toimittajana alkoi 1980-luvun alkupuolella, jolloin  hän kirjoitti ensimmäiset juttunsa Eläinmaailma-lehteen.

Alussa aiheena olivat hyönteiset, sillä noihin aikoihin mies toimi tutkijana Helsingin yliopiston Eläinmuseolla, joka nykyisin tunnetaan Luonnontieteellisenä keskusmuseona (LUOMUS).

Erässä Tuiskunen aloitteli kirjoittajana vuonna 1986 eli ura lehdessä on kestänyt yli 30 vuotta.

Palkinnon myöntäneen West Coast Trolling Teamin raadin mukaan innokkaana vapakalastajana tunnettu Tuiskunen on totuttu näkemään lehtien palstoilla urheilukalastuksen lähettiläänä.

– Taitavan kirjoittajan jutut ovat ihastuttaneet, vihastuttaneet, opettaneet ja innostaneet, raati toteaa.

Raadin mukaan kymmeniä vuosia kestävää kirjoittajan uraa ei pysty kukaan pitämään yllä ilman uudistumista ja eri kalastuslajien hallintaa.

Yksi Tuiskusen uraa sävyttäneistä sattumista osui 2000-luvun alkuun, kun mies osallistui Helsingin kalamaratoniin ja inspiroitui tekemään juttuja lajikalastuksesta. Alueen tiimoilta on ilmestynyt vuosien varrella useita artikkeleita.

Vuoden 2019 Vapaa-ajankalastuksen ”Nobel” myönnettiin Tuiskuselle sekä elämäntyöpalkintona että hänen vapakalastuksen edistämiseksi tekemänsä työn johdosta.

Turkulaisen kalastusseura West Coast Trolling Teamin perustaman palkinnon voi saada henkilö, yritys, yhdistys tai viranomainen, joka on edistänyt vapaa-ajankalastusta ja kalastusharrastusta.

Ensimmäinen Vapaa-ajankalastuksen ”Nobel” jaettiin vuonna 1998. Palkinto on jäänyt jakamatta vain vuosina 2002 ja 2005. Nobelin ovat aikanaan saaneet mm. YLE TV2 Erätulilla -ohjelmasta (2011) ja Jasper Pääkkönen (2014).

Erä-lehteen palkinto on osunut kaksi kertaa, sillä Tuiskusen lisäksi Vapaa-ajankalastuksen ”Nobel” on myönnetty lehden entiselle päätoimittajalle Seppo Suuroselle vuonna 2007.