Taas on koittamassa koskikalastajille yksi vuoden odotetuimmista päivistä. Ensimmäinen joulukuuta kello 00.00 päättyy taimenen ja lohen kuturauhoitus, joka on pitänyt kosket kalastukselta suljettuna kokonaista kolme kuukautta.

Toki tämä ei ole koskenut kaikkia virtavesiä, sillä joissakin em. lajien kannalta vähämerkityksellisemmissä kutupaikoissa rauhoitus on saatu ELY-keskuksen päätöksellä kumottua.

Esimerkiksi Siuronkoskella, jossa kävimme edellisen arvauskilpailumme puitteissa, kalastus on jatkunut läpi syksyn.

Kuokkala kutsuu

Halutessaan kokea rauhoituksen päättymispäivän tavallista parempaa kalantuloa kalastajan pitää siis suunnistaa koskelle, jolla rauhoitusta on normaaliin tapaan vietetty.

Meille tamperelaisille tarjoutuu lähiseuduilta kaksi vaihtoehtoa. Tammerkoski kaupungin ytimessä on ollut rauhoitettuna yläosiltaan, ja Tampereen eteläpuolella Lempäälän Kuokkalankoskien kalat ovat nauttineet samasta rauhasta koko pituudeltaan.

Koska Tammerkosken yläosilla pyyntikohteena on lähinnä taimen, jonka uhanalaisuus ja talvikoiden lihan laatu tunnetaan, jätämme tämän kohteen muille asian harrastajille.

Sen sijaan Lempäälässä on mahdollisuus myös, ja ennen kaikkea, kirjoloheen, joten sinne suuntaamme kalakaverini Heikin kanssa joulukuun ensimmäisenä.

Parhaan arvaajan palkinto sisältää sopivia suupaloja vaikka kirjolohelle.

Suurimman pituus?

Arvauskilpailumme kysymys kuuluu, minkä mittainen tasasenteiksi pyöristettynä on suurin kaksihenkisen tiimimme Kuokkalankoskilta saama kala, lajiin katsomatta? Vastauksia voi jättää 30. marraskuuta asti.

Kartoitetaanpa hieman. Pääasiallinen pyyntikohteemme on kirjolohi, ja jos sellaisen onnistumme saamaan, kalan pituus lienee jotain 40 ja 50 sentin väliltä.

Koskiin on istutettu rauhoitusaikana keskipainoltaan 1,5 kilon kirjolohia, mutta koska vedet ovat hyvin matalalla, pyynti saattaa olla erityisen haasteellista.

Kuokkalankoskilta on mahdollista saada myös taimenia. Esimerkiksi viime vuonna vastaavan arvauskilpailumme pisimmäksi mitattiin 54-senttinen taimen, eikä 60 sentin alamittarajaakaan hipova ole mahdottomuus.

Jos lohikalojen narraaminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta, yritämme saada tilastomerkintöjä hauista ja kuhista, joihin kalastusalueella on paikoin varsin hyvät mahdollisuudet, jopa näin alkutalvella. Varsinkin hauen suostuessa saaliiksi voi suurimman pituus kohota reippaasti yli puolen metrin.

Paljon riippuu kyseisen päivän sääolosuhteista.

Pahin ongelmien aiheuttaja on pakkanen, joka jäädyttää hauki-kuhasuvannot ensimmäisenä ja vaikeuttaa myös koskikalastusta pinnalla ajelehtivan jääriitteen ja vaparenkaiden jäätymisen kautta.

Tätä kirjoitettaessa olosuhteet koskikalastukseen ovat vielä kohtuulliset, mutta kelin odotetaan kylmenevän kuunvaihdetta kohti mentäessä.

Ankaran sään sattuessa voi nolla-arvauskin olla kovaa valuuttaa, vaikka perinteiseen tapaan yritämme välttää sitä tulosta parhaan kykymme mukaan.

Mestariarvaaja saa tällä kerralla palkinnoksi 10 vieheen lajitelman, joka sisältää mm. Rapalaa, Kuusamoa, Salmoa, Josaa, Berkleytä ja Eloa. Jos oikeita tai lähimmäs oikeita veikkauksia on useampia, palkinto arvotaan niiden kesken. Vastausaikaa on perjantain 30.11. loppuun saakka.

Onnea arvauksiin!

Huomio! Keräämme lomakkeella yhteystietoja ainoastaan palkinnon postittamista varten!