Lapinsalmen riippusillalla Repovedellä 1. heinäkuuta tapahtuneen onnettomuuden jälkeen Metsähallituksen Luontopalvelut on tarkistanut kaikki hallinnassaan olevat riippusillat eri puolella Suomea.

Lapinsalmella yksi siltaa kannatelleiden riippuköysien ankkurointirakenteista petti ja aiheutti sillan osittaisen romahtamisen. Sillalla oli onnettomuuden aikaan useita retkeilijötä. Pahoilta loukkaantumisilta kuitenkin vältyttiin.

Riippusilta vaurioitui onnettomuudessa pahoin ja se asetettiin välittömästi käyttökieltoon. Vaurioitunutta siltaa ei korjattu, vaan se purettiin loppukesästä.

Kaikkiaan Metsähallituksella on tällä hetkellä käytössä 31 riippusiltaa, joita pitkin liikkuvat muun muassa retkeilijät, rajavartijat ja poronhoitajat.

Kaksi riippusiltaa purettiin kesän aikana, yksi on ollut käyttökiellossa jo pitkään ja yhtä siltaa ylläpitää Kuusamon kaupunki. Käytöstä poissa on Torisenon riippusilta.

Kultalaan johtavan riippusillan päissä on kyltti, joka kertoo selkeästi miten kulkijoiden pitäisi sillalla käyttäytyä.

Rajoituksia useimmilla silloilla

Lapinsalmen riippusillalla oli onnettomuushetkellä yhdeksän retkeilijää, jotka olivat vaarassa loukkaantua. Ihmisiä sillalla oli lähes tuplasti enemmän kuin sillä olisi saanut olla, eikä se ilmeisesti ollut ainoa kerta.

Lapinsalmen jo edesmenneen sillan päähän viritetyn suosituksen mukaan sillalle olisi pitänyt mahtua vain 4-5 ihmistä kerrallaan, sillä edellä menevään olisi pitänyt säilyttää kymmenen metrin väli. Silta oli 50 metriä pitkä.

Vastaavia suosituksia on lähes kaikilla Metsähallituksen riippusilloilla. Ankarin rajoitus koskee huonokuntoista Kolsankosken siltaa Nuorttissa.

Painorajoituksen mukan sillalla saa olla vain yksi henkilö kerrallaan, eikä sillasta saa mennä yli moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla, joihin voidaan laskea vaikkapa mönkijät.

Kolsankosken riippusilta on Metsähallituksen mukaan otettu niin sanotusti loppukäyttöön. Siihen kuuluvat tiukennetut käyttörajoitteet ja tihennetty seuranta eli silta tarkastetaan puolen vuoden välein.

Kolsankosken siltaa voi vielä toistaiseksi käyttää turvallisesti, mikäli noudattaa ohjeita.

Sillan kunto ei aina ratkaise käyttörajoitusta. Esimerkiksi hyväkuntoista Pirunkurun siltaa Savukoskella koskee samanlainen rajoitus kuin Kolsankoskea. Vain yksi henkilö kerrallaan sillalle.

Käyttörajoitukset koskevat myös tanakan ja tukevan oloisiakin siltoja, joten maastossa ei kannata kulkea ihan silmät kiinni.

Esimerkiksi Kultalaan johtaa Ivalojoen yli teräsrakenteinen silta, jonka voisi päällisin puolin kuvitella kantavan muutaman panssarivaunun verran kalustoa, jos ne sillalle mahtuisivat.

Mutta myös Ivalojoen riippusillalla on rajoituksensa. Riippusillan päissä on ollut jo pitkään selkeät varoituskyltit, että edellä menevään on jätettävä kymmenen metrin hajurako.

Käyttörajoituksia Metsähallitus on antanut 24 sillalle 31 riippusillasta. Tarkastusraportin mukaan maastomerkinnät siltojen käyttörajoitusten osalta ovat hyvät vain 16 sillalla ja 5-6 sillan kohdalla tilanne on tyydyttävä.

Kahdelta moottorikelkkasillalta, Orposen (Sodankylä) ja Puolitaipaleen (Enontekiö) sillalta ohjeet puuttuvat kokonaan.

Kahdeksalle riippusillalle ei ole määritetty lainkaan käyttörajoitteita, koska sillat ovat sen verran järeitä ja tehty kestämään sellaisia kuormia, että rajat eivät tule käytännössä koskaan vastaan. Yksi tällaisista on Julman-Ölkyn uusi riippusilta.

Tarkastetut riippusillat ja käyttörajoitukset (PDF-tiedosto)