Jarin kanssa kalassa -arvauskilpailun aamu Ikaalisten Teerilammella valkeni sateisena ja harmaana.

Sateinen ja harmaa päivä oli vielä puolenpäivän maissa, kun Jari ja Heikki parkkeerasivat itsensä ja kalastusvälineensä Teerilammen tuntumaan. Paikalla oli jo kolme autollista kalastajia, jois yksi oli jäänyt parkkipaikan viereen, lammen pohjoispäähän.

Joukon kuulumiset eivät rohkaisseet. Kirjolohia ei ollut näkynyt pintomassa, saati siiman päässä. Arvion mukaan viimeisestä istutuksesta oli yli kuukausi.

Jari oli varustautunut istutuslammelle mikroluokan virvelivälineillä ja 0,08 millin kuitusiimalla, johon oli tarkoitus viritellä mikrojigejä ja pieniä liitsejä.

– Jos kala olisi krantulla syönnillä, näillä saattaisi silti
onnistaa, kuten niin monesti ennenkin. Ja huonolta syönniltä homma nyt
vahvasti haiskahti.

Taisteluparimme lähti kiertämään Teerilampea länsirannan kautta, koska siellä ei näkynyt ketään.

– Tuskin olin heittänyt varttiakaan, kun oranssi MA Mini-Leech volframipäisenä versiona tavoitti kohdeyleisönsä. Kala tappeli erittäin pirteästi mutta joutui lopulta antautumaan. 1,2 kiloa.

Kaksikko jatkoi matkaa lämmen eteläpäähän, jossa pysähdyttiin laavulle makkaranpaistotauolle.

– Hiillosta odottaessani vippelin liitsiä veteen, ja pian oli taas vientiä. Tämäkin kirjolohi osoittautui 1,2-kiloiseksi.

Makkarat paistuivat ja maistuivat, jonka jälkeen oli taas heiton aika.

– Ja niinhän siinä kävi, että kolmen kirjolohen kiintiö täyttyi ennen kuin olimme kalastelleet kahtakaan tuntia. Viimeinen tulokas osoitteutui porukan suurimmaksi, 1,35-kiloiseksi.

– Heikki sai vielä pari noin kilon painoista kirreä, joten tämä jäi arvauskilpailun oikeaksi vastaukseksi. 1,35 kg.

Kalojen peratessa paljastui, että kahden kirjolohen maha oli täynnä hyönteisiä eli yksilöt olivat olleet lammessa jo pitempään. Kolmannen maha oli tyhjä.

– Mukava fiilis jäi paikasta, jossa olin viimeksi käynyt yli kymmenen vuotta sitten. Täytynee vähän tihentää käyntivälejä.

Arvauskilpailussa kysymyksenä oli kuinka paljon painaa reissun suurin kala ja oikea vastaus oli siis 1,35 kiloa. Mutta moniko sen arvasi?

Vastaajia oli mukana tällä kierroksella kohtuulliset 70 kappaletta ja heistä peräti joka kymmenes osui oikeaan eli oikeita vastauksia kertyi seitsemän kappaletta. Palkinto piti siis arpoa ja onnettarena puhelimen välityksellä toimi Jari.

Satunnaisotannalla listalta nousi voittajaksi Kimmo Ahonen Nurmeksesta! Onnea voittajalle ja kaikille mukana olleille iso kiitos!