Jari ja Heikki jahtasivat Siuronkosken pisintä kalaa todellakin hankalissa olosuhteissa.

– Keskipäivä, kirkas auringonpaiste, tukala helle, vesi lämmintä, virtaus heikko… Jos olisimme tosimielellä metsästäneet kunnon saalista, olisi reissu pitänyt heittää iltahämärissä
tai yöllä, Jari arvioi reissun jälkeen.

Aikatauluihin yökalareissu ei kuitenkaan sopinut ja tilanteeseen piti vain sopeutua.

Tuiskusen mukaan koskella ei juuri näkynyt kaloja veden pinnassa, vaikka tähän aikaan vuodesta varsinkin ahvenet yrittävät saada pikkukaloja pinnasta.

– Nyt ajolätinöitä ei juuri näkynyt. Myös tutut pinta-aktivistit toutaimet pysyttelivät piiloissaan yhtä roiskaisua lukuunottamatta. Kirjolohista kuten muistakaan rasvaevällisistä emme edes odottaneet merkkejä, olihan viimeinen istutuskin ollut kesäkuussa.

Kalaa kuitenkin tuli heikoista näkymistä huolimatta ja ahvenia alkoi nousta pienillä jigeillä sen verran, että lopputulosta pystyi sanomaan hyväksi.

Kokoluokka kaloilla ei ollut kummoinen, vaan Siuronkosken perusahvenet pysyttelivät 21-22 sentin mitoissa.

– Kotiin niitä lähti hiukan toista kiloa painanut pussillinen.

Reissun pisin kala ei ollut kuitenkaan ahven, vaan hauki.

– Hiljainen virtaus oli houkuttanut haukia koskeen tavallista runsaammin. Itse menetin ensin jigin kahdelle yksilölle ja Heikki onnistui saamaan 3 cm Rapala CD:llä yhden mittanauhalle saakka. Sen pituus oli 53 senttiä, Jari kertoo.

53 senttiä oli siis vastaus kysymykseen kuinka pitkän kalan Jari ja Heikki onnistuvat Siuronkoskelta saamaan. Mutta arvattiinko se?

Vastauksia kilpailuun tuli mainiot 89 kappaletta ja joukossa oli yksi oikea vastauskin. Tässä vaiheessa tiedämme vastaajasta vain etunimen Eetu, joten odottelemme vielä sukunimeä sähköpostin välityksellä. Mikäli emme saa voittajaan yhteyttä, palkintopaketti arvotaan uudestaan kaikkien osallistuneiden kesken.

PS. Siuronkosken isäntä Jukka Pulakka lähetti lukijoille terveisiä, että istutukset alkavat heti kun säät muuttuvat otollisemmiksi. Syksyn mittaan on luvassa useita kirjolohi-istutuksia.