Jutussa Jari Tuiskunen ajaa kalakaverinsa Juhani Kauppisen kanssa Tampereelta jokseenkin suorinta tietä Norjaan, Lyngenvuonolle Jäämeren rannalle. Matkalla kokeillaan kalastusta tienvarren järvissä ja lammissa, pääosin sellaisissa joiden rannassa on taukopaikka tai sopiva levike. Matkaa kertyi kaikkiaan reilut 1100 kilometriä.

Jokaisessa sopivassa paikassa ei toki pysähdytty, mutta 20 vapaetappia matkalle saatiin.

Keräsimme tähän Streetview-linkkilistan paikosta, joissa vapa viuhahti. Kaikista ei saa näkymää pyörittäen kovinkaan hyvää kuvaa, koska vesistön ja tien välissä on näköesteitä (kuten Uljuan tekoaltaan maavalli). Kahdessa tapauksessa, Vähä Valkeajärvi ja Tsahkaljärvi, joudumme tyytymään Streetview-kuvan sijasta satelliitti-ilmakuvaan.

Ensimmäisessä siksi, että Googlen kuvausauto on jostain syystä (tietyö?) joutunut ajamaan kiertoreittiä, joka ohittaa järven, jälkimmäisessä siksi, että Tsahkaljärvi on noin kilometrin päässä asvaltilta, eikä näy tielle.

Ketään tuskin kummastuttaa, että ahven oli reissun yleisin saaliskala, mutta muitakin tuli, haukien, särkien ym. ohella myös arvokaloja. Harjusten ja siikojen saaminen mikrojigillä ei varmaan yllätä.

Olisi kuitenkin kiinnostava tietää, kuinka moni on aiemmin tarjoillut näitä hiuksenohuella siimalla nakeltavia morriluokan minivieheitä Jäämeren vuonojen kaloille.

Nyt sekin on sitten joka tapauksessa tehty.

Matkaan!

1. Onkijärvi

2. Vähä Valkeajärvi

3. Patalahti

4. Keitele, Kivisalmi

5. Keitele, Sammallahti

6. Keitele, Kirkkosalmi

7. Saanijärvi

8. Uljuan tekojärvi

9. ”Alakorkalojärvi”

10. Madejärvi

11. Martinjärvi

12. Äkäsjärvi

13. Käymäriipi

14. Muotkajärvi

15. Ropinsalmi

16. Nimetön järvi

17. Ailakkalahti

18. Kilpisjärvi

19. Tsahkaljärvi

20. Lyngenvuono, Jäämeri