Riippuu tietysti mitä suurimmassa määrin kalapaikasta sekä kalojen aktiivisuudesta, joka taas on kiinni säästä, lumen määrästä, jään paksuudesta, ilmanpaineesta, valaistuksesta, veden happipitoisuudesta ja ties mistä.

Mutta jos pelimerkit osuvat kohdalle, kolmenumeroinen potti nousee ”helposti”.

Varsinkin pikkutirriäiset pakkautuvat mielellään valtaisiksi parviksi vedenalaisten penkkojen reunoille ja muihin sopiviin paikkoihin.

Koska ruokaa ei yleensä ole jään alla yltäkylläisyyteen saakka, synnyttää osaavasti valittu pilkki raivoisan ravintokilpailun. Pilkkijästä tuntuu, ettei kalantulolla ole loppua ollenkaan.

Nytkymellä nykii

Vantaalainen Eero Peltonen on pitänyt kirjaa pilkkisaaliistaan jo kymmenien vuosien ajan. Hänen bravuuripaikkansa on lähellä nuoruuden kotitienoita Jämsän takamailla sijaitseva Nytkymenjärvi tai Nytkyn, kuten se myös eräissä kartoissa esiintyy.

Kysymyksessä on suurelta osin erämainen, muutaman neliökilometrin allas, joka laskee Päijänteeseen koskista pikkujokea myöten. Korkeuseroa 23 kilometrin matkalla on peräti 68 metriä.

Eeron mukaan pilkkikalastuspaine Nytkymessä on nykyisin lähellä nollaa ja järvi kärsii ansiotta huonosta maineesta.

Osasyynä siihen on ahventen pieni koko: 20-80 gramman kokohaitarin ulkopuolelle osuvat yksilöt ovat harvinaisia.

Mutta määrä korvaa laadun. Ennätyksensä, 425 ahventa, Eero pilkki järvestä 20.4.1970.

– Kolmen ja neljänsadan väliin olen päässyt kymmenisen kertaa. Jos olen jäänyt jonnekin sadan pintaan, niin päiväkirjamerkintänä on erittäin huono kalantulo.

Tällaisen pilkkisetin saa onnekkain arvaaja omakseen.

Montako ahventa?

Meidän tarkoituksemme on juhlistaa Eeron ahvenennätyksen 48-vuotispäivää menemällä Nytkymelle pilkille perjantaina 20.4.

Yritämme viiden tunnin aikana pyydystää niin monta ahventa kuin mahdollista käyttäen sinttiongintaan sopivia työkaluja kuten mormyskoita ja tapsipilkkejä.

Ottipaikoilla on syvyyttä suunnilleen neljästä kahdeksaan metriä.

Arvauskilpailun kysymys kuuluukin, kuinka monta ahventa onnistumme kahteen mieheen nappaamaan?

Vastausaikaa on torstain 19.4. loppuun saakka. Ja tällä kerralla nollavastaus ei ole vaihtoehto, vaikka saa tietysti sitäkin halutessaan veikata.

Oikein tai lähimmäs oikein vastannut voittaa kolme Rapalan ja kolme Kuusamon Uistimen valmistamaa pilkkiä sekä Jak-pystypilkin ja Asseri-rautupilkin.

Jos oikeita tai lähimmäs oikeita vastauksia on useampia, palkinto arvotaan.

Huomio! Keräämme lomakkeella tietoja ainoastaan palkintojen postittamista varten!

Nytkymenjärven ahvensaalis?