Jarin kanssa kalassa -arvauskilpailu siirtyi kalastustoimittaja Tuiskusen perässä viikonvaihteessa Tammisaareen, jossa tavoitteena oli saada isoja ahvenia.

Tai edes ahvenia.

Tuiskusen mukaan sää oli viime aikojen meteorologinen historia tuntien vähintäänkin
siedettävä, lämpöasteita pari kolme ja pilvipouta.

Pilkkimistä häiritsi hiukan kova tuuli, joka yltyi päivän mittaan entisestään. Jää oli paksua eikä lunta ollut jään päällä juuri lainkaan, joten liikkuminen oli sentään helppoa.

Urakka alkoi noin klo 8 aikaan Tammisaaren leirintäalueen lähivesiltä.

Ensimmäiset ahvenet löytyivät  Skeppsholmen-saaren rannan tuntumasta. Kalat olivat tosin mieltyneet vain pieneen mormyskaan.

– Melko nopeasti nostelin niitä muutamia kymmeniä, kun pystypilkillä aloitellut Pena sai tuskin edes tärppejä.

Syönti oli Jarin mukaan kranttua ja tuntui jatkavan siitä, mitä se kuulemma oli ollut
koko talven ajan.

Ahvenet eivät olleet koolla pilattuja, joten niiinhän siinä kävi, että jo aamulla saatu 140-grammainen jäi reissun suurimmaksi.

– Tätä ja hiukan pienempää sälää saaliissa oli kohtalaisen runsaasti.

Veikö lokki suurimman?

150 tai 160 grammaa painavaa ahventa veikanneet saivat reippaasti jossiteltavaa, sillä yksi Tuiskusen saamista ahvenista oli luultavasti hiukan suurempi kuin 140-grammainen.

Paikassa, josta kala nousi tuuli ankarasti.

– Vaivihkaa tuuli kuljetti ahvenen parinkymmenen metrin päähän minusta, ja ennen kuin ehdin tehdä mitään, se oli paikalle syöksähtäneen merilokin vatsassa.

Morrivavan kärkeä pitivät päivällä elossa lähinnä särjet ja kiisket, ja ahvenet heräsivät uudestaan iltapäivän alkupuolella.

– Me sen sijaan lopetimme jo klo 16, joten iltasyönti jäi kokematta.

Tammisaaren suurinta ahventa arvailtiin aktiivisesti ja vastaajia ilmoittautui mukaan noin sata. Tällä kertaa palkintoa ei tarvinnut arpoa, sillä joukosta löytyi vain yksi oikea vastaus.

Palkinnon saa tällä kertaa kisassa aiemminkin kunnostautunut Topias Kyösti Noormarkusta. Onnittelut voittajalle ja kaikille vastanneille iso kiitos ja kumarrus!