Jos viehettä voi uittaa kalastavasti myös tiheän kasvuston keskellä, ei sen värilläkään ole aina niin väliä.

Milläs me oikein kalastimmekaan ruohikoiden keskellä lymyäviä haukia ennen kuin Rapala lanseerasi Minnarin eli Minnow Spoon Weedless -lusikkansa.

No, me vanhemman polven kalastajat toki  muistamme ruohosuojalangoilla varustetut Bete Nixit ja monet muut keksinnöt, mutta nuorten keskuudessa saattaa olla niitä, jotka eivät ole koskaan kalastaneetkaan muilla ruohikkouistimilla kuin Minnareilla.

Kun muistelin ensimmäisiä kokemuksiani Minnow Spoonista, luulin kalastaneeni sillä appivanhempieni mökkivesillä Suonenjoen Suonteella jo Manta-myrskyn aikoihin eli kesällä 1985.

Mutta muisti pettää: Minnow Spoon tuli markkinoille vasta 1990-luvulla.

Joka tapauksessa kalastin Minnarilla ensimmäisen kerran juuri mainitsemillani vesillä. Suonteen länsiosissa, Heinä- ja Lahnaveden matalissa lahdissa se suorastaan räjäytti pelin.

Ensimmäinen ostokseni, kokohopeinen 7-senttinen Minnow Spoon Weedless, joutui haukien taholta päättymättömän vainon kohteeksi. Mistä hauet tosin saivat maksaa hengellään.

Kun perkasin eräänä iltana päivän mittaan saamiamme kaloja, huomasin saaneeni jossain vaiheessa todella merkillisen hauen. Verkollahan saa kaloja, mutta minä oli saanut hauella palan verkkoa!

Arvatenkin verkkokalastaja oli joitakin vuosia aikaisemmin irrottanut verkkoonsa jääneen hauen puukolla, minkä seurauksena verkon silmä oli jäänyt kuristamaan haukea sen keskikohdalta. Hauen kasvaessa olivat verkonlangat jääneet kalan sisään ja nyt liehuivat ohuet rihmanpäät pienistä verestävistä rei’istä kalan selästä, kyljistä ja vatsasta.

Ikuisesti harmittelen sitä, että en tullut ottaneeksi kalasta valokuvaa.

Minnow Spoon ei ole parhaimmillaan pyydystä ja päästä -kalastuksessa, sillä kookas kiinteä koukku voi aiheuttaa vaurioita kalalle. Ainakin väkänen kannattaa painaa lyttyyn.

Minnow Spoonin vahva ruohosuojalanka haittaa jossain määrin kalan tartuttamista ja sen kiinteä koukku voi vääntyä irti kalasta kesken kaiken, mutta hyvien ruohikko-ominaisuuksiensa ansiosta viehe on ylivoimainen saalistaja siellä, missä monien muiden vieheiden käyttö on hankalaa tai suorastaan mahdotonta.

Vieheen värilläkään ei aina ole niin väli, kun sen ruovikon läpi uitettaessa edes silloin tällöin pulahtaa veteen. Saalis vain paranee, jos vieheen antaa välillä vajota kasvuston aukkoihin.

Minnow Spoonilla olen saanut ehdottomasti suurimman osan viimeisen 24 vuoden aikana kalastamistani hauista. Sen 6–8 cm pitkät versiot ovat juuri sopivan kokoisia kalastettaessa ruuaksi tarkoitettuja 1–2 kiloa painavia kaislikoiden kauhuja. Siinä sivussa Minnarilla on tullut myös hyvänkokoisia ahvenia.

Yllärinä lusikka on kelvannut myös säynävälle, kerran jopa kahdesti samana päivänä.

Isolla Minnow Spoonilla sain Eurajoen Majaluomasta lokakuussa 2006 tähän saakka suurimman merihaukeni. Kalan kampeaminen umpitiheän ruovikon sisästä onnistui vain paksun kuitusiiman ansiosta.

Minnow Spoon kalastaa myös avovedessä, mistä muistoissamme on vaimoni neljällä peräkkäisellä heitolla Louhivedestä saamat parikiloiset hauet, kun itse tavoittelin samaan aikaan tuloksetta niiden lajitovereita muilla vieheillä. Useimmiten tavanomaiset vieheet kuitenkin peittoavat Minnarin väljässä vedessä kalastettaessa.

Kiinteällä yksihaarakoukulla varustettujen Minnow Spoonien lisäksi kannattaa muistaa myös vieheen kolmihaarakoukulla varustetut versiot. Pienin niistä, 5 cm pitkä Minnow Spoon Treble, on ollut usein ottikalu myös jalokalojen ja ahventen kalastuksessa.

Kiinteällä koukulla varustettu Minnow Spoon ei ole parhaimmillaan pyydystä ja päästä -kalastuksessa, sillä sen kookas koukku voi aiheuttaa vauriota vapautettaville kaloille.

Ongelmaa voi kuitenkin vähentää käyttämällä pienempää mallia ja painamalla koukun väkäsen lyttyyn. Minnarin karkaamista kesken heiton joistakin viehelukoista voi vähentää lisäämällä renkaan vieheen nokkalenkkiin.

Muutamista ongelmistaan huolimatta Rapala Minnow Spoonille voi syytäkin antaa arvosanan PARAS RUOHIKKOUISTIN.

Eri kokoisia kevennettyjä Minnow Spoon Weedless ja Treble -lusikoita.

Rapala Minnow Spoon

Vaikka Minnow Spoonin tulosta markkinoille on vain noin neljännesvuosisata, sen tarkasta julkaisuvuodesta on pientä epäselvyyttä. Rapala Opas 2005 kertoo vieheen viettävän 15-vuotisjuhliaan, mistä päätellen tuote näki päivänvalon vuonna 1990.

Timo Hyytisen Suuri Uistinkirja kertoo Minnow Spoonin olleen vuoden 1993 uutuus. Jälkimmäinen vuosiluku saa tukea siitä, että Jari Tuiskunen mainitsee kauden 1994 vieheraportissaan Erän joulukuun numerossa Minnow Spoonin (7 cm/15 g) olleen Rapalan hitti kuluneelle kaudelle.

Minnow Spoon tuli joka tapauksessa kalastavan kansan käyttöön kahtena versiona: suureen suosioon nousseena Weedless-mallina, jossa on suuri kiinteä yksihaarakoukku, ja Treble Hook -mallina, jossa on tavallinen renkaalla kiinnitetty kolmihaarakoukku.

Seuraavana vuonna esiteltiin molemmista malleista sekä 6- että 8-senttiset versiot. Sittemmin vieheestä on julkaistu myös pieni (5 cm/6 g) kolmihaarakoukulla varustettu malli ja vuonna 2004 magnum-kokoinen versio (10 cm/ 32 g). Rämisevä Rattlin’ Minnows Spoon (8 cm/16 g) täydensi valikoimaa muutama vuosi sitten.

Minnow Spoon on Rapalan versio kevennetyistä lusikoista, jotka nousivat suureen suosioon ennen kaikkea meritaimenen kalastuksessa. Suomalaiset heittokalastajat ottivat sen kuitenkin omakseen lähinnä vain hauenkalastuksessa.

Ruohosuojattu Weedless-malli oli vastaus sadoilletuhansille kalastajille, jotka halusivat kalastaa haukea sieltä missä ne parhaiten viihtyvät, ruohikoiden ja lumpeikkojen keskeltä. Minnow Spoonista tuli Suomen myydyin uistin, mainosten mukaan suorastaan kansallisvieheemme.

Minnow Spoon on Suomen lisäksi suosittu muissa Pohjoismaissa ja Venäjällä, mutta suuri maailma ei ole ainakaan toistaiseksi ottanut sitä yhtä omakseen. Siitä kielii muun muassa se, että Minnaria ei yleensä näy Rapalan kansainvälisissä tuoteluetteloissa.

Suorastaan anteeksiantamatonta on sen puuttuminen John E. Mitchellin kirjoittamasta teoksesta Rapala – Legendaariset uistimet.

Lähteet: Rapala Opas -esitteet ja Suuri Uistinkirja (Timo Hyytinen, Arma Fennica 2008).

14. luukun arvontapalkinto: CamelBak eddy 0,75 l Hunter

CamelBak eddy 0,75 l

  • Yhdellä kädellä avattavalla ja tipattomalla suukappaleella varustettu juomapullo jokapäiväiseen päivittäiseen käyttöön.
  • Suuremman veden virtaaman tarjoava suukappale taittuu kuljetuksen ajaksi suojaan sulkien samalla pullon tiiviiksi. Voidaan käyttää pystyasennossa.
  • Materiaali iskunkestävää BPA-vapaata Tritania.
  • Korkki BPA-vapaata polypropyleeniä.
  • Universal -kierre: korkki sopii moniin muihinkin pulloihin ja pullon kierteeseen sopivat useimmat vedenpuhdistajat.
  • Korkeus 24,7 cm
  • Paino 166 g.
  • 10 vuoden materiaali- ja valmistusvirhetakuu.
  • Suositushinta 24,90 €

Erän joulukalenteriarvonta on päättynyt. Onnea voittajille ja onnellista uutta vuotta 2018!