Muistikuvat ovat itsepintaisia.

Kun kuulen sanan Mörrum tai nimi putkahtaa muuten vain mieleeni, minulle ei tulee mieleen Etelä-Ruotsissa virtaava maailmankuulu meritaimenjoki, vaan kotoinen Karvionkoski.

Seisomme kosken länsirannalla ja veljeni Jukka heittää pitkän heiton alaviistoon joen poikki tarkasti aivan vastarannan tuntumaan.

Kun hän lukitsee sangan ja tekee pari kammenkierrosta, alkaa vavan kärki täristä kuin horkassa.

Määrätietoisen taltuttelun jälkeen Jukka koukkaa hieman alempana virrasta hyväkuntoisen ja kauniin taimenen, jonka suupielessä killuu Mörrum Spinnare.

Jukka ja 1979 Karvionkoskesta saatu taimen.

Miksi tuo tuiki tavallinen sattumus kummittelee mielessäni?

Ehkä siksi, että se oli jotenkin näytösluontoinen päätös muuten tapahtumaköyhälle kalastuspäivälle. Ehkä olin myös hieman kateellinen veljeni kalastustaidolle.

En muista saaneeni itse sillä reissulla tärppiäkään.

Kuuluisan ruotsalaisen lohijoen mukaan nimetty Mörrum Spinnare on monessakin mielessä mainio viehe.

Kölimäisen pään ansiosta lippa lentää pitkälle eikä aiheuta siiman kiertymistä. Koska lippa vajoaa pää edellä, sen lehti alkaa pyöriä välittömästi vieheen osuttua veteen.

Kalastuksessa voi menestyksellä käyttää jopa samankaltaista tekniikkaa kuin jigillä kalastettaessa.

Omassa kalastuksessani Mörrum Spinnare ei ole kohonnut kovin keskeiseen asemaan, vaikka olen saanut sillä kaloja monilla kalapaikoilla.

Syynä voi olla se, että viehe muistuttaa eräitä muita painopäälippoja, jotka olen jostain syystä mieltänyt lähinnä haukivieheiksi.

Totta puhuen Mörrum Spinnare on päässyt välillä unohtumaankin satojen muiden vieheiden puristuksessa. Vaikka olen saanut vieheellä jopa järvilohen, kun kokeilin sitä vetouistelussa 1990-luvulla.

Kun kaivoin tätä juttua varten kätköistäni ainoan jäljellä olevan Mörrum Spinnareni, muistin vielä yhden vieheen hyvistä puolista. Sen koukku on erittäin helppo ja nopea vaihtaa viehelukkoa muistuttavan lukitusmekanismin ansiosta.

Koukun tilalla kannattaa kokeilla myös perhoa, painottamatonta jigia, kevyttä lippauistinta ja niin edelleen. Erilaisia vieheyhdistelmiä on lähes rajattomasti.

Vaikka aito Mörrum Spinnarekin on velkaa muutamille edeltäjilleen, myös sitä on kopioitu. Kuvassa alempana nimetön matkija, joka ei toiminut eikä kalastanut alkuperäisen veroisesti.

Mörrum Spinnare -historiaa

Kun yritin selvitellä Mörrum Spinnaren alkuperää, en aluksi löytänyt siitä tietoja kohtuullisen tonkimisenkaan jälkeen.

Ainoa tieto on vuoden 1967 tuoteluettelosta skannatussa kuvassa, jonka tekstissä kerrotaan, että Lars Göran Andersson Motalasta sai vieheellä 22,5 paunaa painaneen hauen ja että viehettä valmistetaan 5/8, 3/7 ja 1/4 unssin painoisina. Viimeksi mainitun kerrotaan olleen vuoden uutuus.

Netistä löytyi lopulta muutamia skannattuja Napp och Nytt -luetteloita, joista vuoden 1964 numerossa esiteltiin uutuutena 18 g painava Mörrum-spinnare senior ja 12-grammainen Mörrum-spinnare junior.

Vieheen kerrotaan olevan syvällä uiva yleisviehe kaikille petokaloille. Vieheessä on maalattu lyijypää, jossa on myös silmät ja erikoinen kolmihaarakoukun kiinnitys, minkä ansiosta koukku ei tartu heiton aikana siimaan.

Junioria suositeltiin virtaavaan veteen. Lisäksi viehe mainitaan patentoiduksi.

Vuoden 1965 esitteessä vieheen nimessä ei ole enää sanaa senior tai junior. Uusimmassa, vuoden 2017 Nyt nappaa -tuoteluettelossa Mörrum Spinnare esitellään vieheenä, jolla on narrattu petokaloja jo vuosikymmenien ajan.

Raskaspäisen vieheen kerrotaan toimivan sekä jiginä että lippana. Uistinta suositellaan myös virtaaviin ja syviin vesiin, joissa muiden vieheiden käyttö on hankalaa. Painoja on tarjolla kaksi (18 ja 28 g) ja värejä seitsemän.

Lähteet: Nyt Nappaa -luettelot ja Suuri Uistinkirja (Timo Hyytinen, Arma Fennica 2008).

9. luukun arvontapalkinto: Bridgedale Trekker Green M

Bridgedale Endurance Trekker

  • Paksuhko, hyvin pehmustettu retkeily-, metsästys- ja ulkoilusukka ympärivuotiseen käyttöön.
  • Lämmittää ja siirtää kosteuden tehokkaasti iholta. Lisäpehmusteet jalkapohjassa, varpaissa ja akillesjänteessä.
  • Varren etuosa ohuempi. Kiristykset nilkan ja jalkapöydän ympäri sekä ohuempi kiristys nilkan päällä muotoilevat sukan jalkaan ja pitävät sen hyvin paikoillaan.
  • Varren pituus kantapään yläpuolelta 20 cm.
  • Materiaalit: 41% villa, 37% Nylon/polyamidi, 21% Endurofil/polypropyleeni, 1% Lycra®/elastaani.
  • 3 vuoden materiaali- ja valmistusvirhetakuu.
  • Suositushinta 26,95 €

Erän joulukalenteriarvonta on päättynyt. Onnea voittajille ja onnellista uutta vuotta 2018!