Kalastustoimittaja Tuiskunen ei ollut kovin riehakkaalla tuulella viikonlopun Virolahden meritaimenreissun jälkeen.

Ja ihmekö tuo! Jos kuusi kalastajaa lähtee jahtaamaan jalokaloja ja saaliina on yksi meritaimen, se ei paljon mieltä lämmitä.

Toki saalis lämmitti takuulla sen kalastajaa eli joukon junioria Jani Salmista, joka nappasi rasvaeväleikatun ja 3,7 kiloa painaneen yksilön.

Tuiskusen mukaan päivien aikana tuli lisäksi muutamia karkuutuksia ja tärppejä, mutta niitähän ei mukaan laskettu.

Kalastajilla on usein selityksiä huonosti sujuneille kalaretkille, ja Virolahdeltakin löytyi monta syytä epäonneen.

Tekosyiksi näitä ei voi välttämättä kutsua.

  1. Tuuli: ei estänyt pelipaikoille pääsemistä, mutta suuntana oli epäedullinen pohjoiskoillinen.
  2. Veden lämpötila: muutaman asteen viileämpi vesi olisi tehnyt ehkä terää. Noin 11-asteinen vesi saattoi pitää taimenet vielä poissa luotojen rannoilta.
  3. Veden korkeuden vaihtelu: taimenia ehkä häiritsi edestakaisin pumppaava vesi, jonka vaihteluväli oli puolen metrin luokkaa vuorokaudessa.

Arvattiinko oikein?

Tuiskusella vahvistetun 6-henkisen kalastusporukan taimensaalista kävi määräaikaan mennessä arvaamassa 81 henkilöä.

Vastaukset pyörivät yleensä 0-10 kalan välissä, ja mukaan osui pari suurempaakin veikkausta.

Mutta vain yksi henkilö onnistui vastaamaan oikein eli Seppo Savikko Oulusta.

Onnea voittajalle ja kaikille arvauskisaan osallistuneille isokokoinen kiitos! Kisat jatkuvat, sillä kolme kertaa oikein arvanneelle lähtee suurempi kasa pilkkejä.