Lähes jokainen suomalainen mieltää koivun kaikkein suomalaisimmaksi puuksi. Sen kova puuaines on ollut aina suosittu materiaali lujuutta vaativissa kohteissa.
Huonekalumateriaalina eksoottiset puulajit eivät ole vieläkään vieneet suomalaisten sydämiä, vaan jyhkeä koivuinen keittiönpöytä on yhä materiaali, joka muistetaan mainita myös vieraille.
Uunit ja takat lämpiävät parhaiten koivuhaloilla, joiden helppo saatavuus ja korkea lämpöarvo eivät ole pelkkää romantisointia, vaan totisinta totta. Koivupuulla lämpiävät kesäisin myös sadattuhannet saunamökit.
Koivun tuohen ominaisuuksia ja käyttäkohteita on lukuisia. Suomalainen tuohikulttuuri elää vahvana nykypäivänäkin ja uusia käyttökohteita keksitään jatkuvasti lisää.
Yksi erittäin merkittävä koivun antama luonnonaine on alkanut hävitä nykyisten suomalaisten muistista. Se muistuttaa olemassa olostaan vain silloin tällöin esiintupsahtavana sanana.
Tökötistä monet ovat kyllä kuulleet ja siitä on jonkinlainen käsitys, mutta useimmille tökötti ei kerro kovinkaan paljoa.
Tökötin juuret ovat venäläisessä sanassa ”djogot”, joka tarkoittaa tervaa. Venäjällä tuohitervan käyttö on ollut erittäin monipuolista ja sitä käytetään yhä lukuisiin kohteisiin.
Suomessa tökötin käytön perinne on aikanaan lähes katkennut ja suora yhteys muinaisiin tapoihin on ollut hakusessa.
Tökötin käyttö on ollut todennäköisesti Suomessakin erittäin monipuolista, mutta samanlaista katkeamatonta ja laajaa perinnettä kuin Venäjällä on haettava historian hämyisistä lokeroista.
Tökötin suhteen pitää aina ensin perehtyä pääraaka-aineeseen, tuoheen, kokea ja tuntea se itse. Vasta sen jälkeen, kun materiaali on tuttu, voidaan alkaa vetelemään pitemmälle vietyjä johtopäätöksiä.
Artikkeli tökötin valmistuksesta ilmestyy Erän numerossa 9/2017
