Suomen Latu haastaa suomalaiset nukkumaan yön ulkona. Tyyli on vapaa, ja yönsä voi viettää vaikka teltassa omalla takapihalla, parisängyssä mökkilaiturin nokassa tai havupedillä suosikkikansallispuistossa.

Luonnossa yöpyminen on helppo järjestää taajaman ulkopuolella, mutta entä me katuvalojen ja liikennesaasteiden keskellä elävät kaupunkilaiset? Saammeko mekin pystyttää telttamme lähiluontoon ja nauttia edes etäisesti metsää muistuttavasta ympäristöstä?

Vastaus ei ole aivan yksinkertainen, sillä jokamiehenoikeuksia joutuu tulkitsemaan tarkemmin taajama-alueella. Periaatteessa toisen mailla saa leiriytyä tilapäisesti, oli kyseessä sitten jaskan metsäpläntti syvällä suomalaisessa korvessa tai Helsingin kaupungin omistama puistoalue kantakaupungissa.

Yöpyminen ei kuitenkaan saa aiheuttaa ”vähäistä suurempaa haittaa”.

Ylikomisario Vesa Pihajoki Poliisihallituksesta kertoo, että vähäistä suurempaa haittaa on esimerkiksi se, jos telttailu häiritsee viheralueen varsinaista käyttötarkoitusta.

– Kaupungin puistoja ei ole tarkoitettu leiriytymiseen vaan kaupunkilaisten oleskeluun kuten piknikeihin ja pelailuun. Sitä telttailu haittaa.

Jos poliisi pitää telttailua liian häiritsevänä, sillä on oikeus poistaa leiri.

Puiston sijainnilla on kuitenkin merkitystä. Riittävän syrjässä tapahtuvasta puistotelttailusta ei välttämättä ole poliisinkaan näkökulmasta haittaa.

– Esimerkiksi Helsingin keskuspuistossa on varmasti sellaisia paikkoja, joissa ei ole mitään esteitä sille, että yöpyy teltassa. Näissä tilanteissa tehdään aina tapauskohtainen harkinta.

Melkein kuin metsässä

Erä-lehden empiirisen tutkimuksen perusteella yhden yön telttaretki kaupunkimetsässä 3,5 kilometrin päässä päärautatieasemalta ei aiheuta vähäistä suurempaa haittaa. Äärimmäisen epätieteellinen tutkimus tehtiin eräänä kevätyönä Helsingissä, ja siihen osallistui kaksi kokenutta eränaista.

Koeastelemassa telttailijat saapuivat yöpaikalle yhdeksän jälkeen illalla. Paikka valittiin sillä perusteella, ettei teltta tukkinut ulkoilupolkuja tai frisbeegolf-väyliä tai näkynyt lähimpiin asuintaloihin. Ympäristö oli myös mukavan metsäisä.

Teltta pystytettiin vasta pimeän tultua, jotta yöpyminen olisi mahdollisimman huomaamatonta.

Kontaktia muihin ulkonaliikkujiin syntyi kahdesti, eikä niihin liittynyt mielensäpahoittamista. Illalla frisbeegolfin pelaaja kysyi kokeeseen osallistuneelta toimittajalta, onko tällä usein tapana kuvata ohikulkevia ihmisiä. Aamulla koiranulkoiluttaja tiedusteli, miten uni oli maittanut.

Ja hyvinhän se oli maittanut, niin kuin ulkoilmassa yleensä. Loppujen lopuksi vain äänimaailma erotti urbaanin telttayön tavallisesta metsässä yöpymisestä, kun tuttuihin luontoääniin sekoittui liikenteen pauhua ja hälytysajoneuvojen ulvontaa.

Poliisiinkaan ei tarvinnut ottaa yhteyttä – ei telttailijoiden, eikä muiden ulkoilijoiden. Luultavasti suurin vaaratilanne oli kohtaaminen puutiaisen kanssa.

Tässä kokeessa vähäistä suuremman haitan aiheuttamiselta ympäristölle vältyttiin.

Kerrostaloelämän riuduttamille eränaisille ulkona yöpyminen aiheutti vähäistä selvästi suurempaa hyötyä.