Jari Tuiskusen matkan kohteena oli ainakin kaksi järveä, Näläntöjärvi ja sen mahtava haukikanta sekä Kiuruveden nimikkojärvi Kiuruvesi, jossa viimeinen pilkkikisa voitettiin 27 kilolla kalaa.

Kiurujärven kierroksen yhteydessä kysyimme kuinka paljon mahtaa painaa Jarin pilkkimä suurin kala. Arvauksia tuli kymmeniä ja vastausten joukota löytyi suuriakin mörssäreitä.

Kevään pilkkireissujen mollivoittoinen sävy kuitenkin jatkui ja suurin kala koko reissulla oli 490-grammainen kuha.

Jari kertoi reissun jälkeen, että hauen syönti oli ”ihan nolla, ei tullut yhtäkään”. Haukien sijaan vesistöistä nousi särkiä, kiiskiä ja pasureita vaikka kuinka paljon.

490-grammaisen kuhan Jari onnistui pilkkimään Kiuruvedestä. Näläntöjärvi oli kalojen suhteen täysin kuolleessa tilassa.

– Edes paikallinen koukkukalastajakaan ei saanut kuin yhden pienen hauen.

Palkinnoksi on varattu viisi tämän kauden uutuuspilkkiä eli siivillä varustettu Butterfly, Rapala tasapaino uudessa värissä, Väinö-mademorri, Puustjärvi Lurjus -pilkki vilkkuvalolla sekä Nils Master Flyeye -kevennetty tasapaino. Paketin arvo on lähes 50 euroa.

Mutta tuliko kilpailuun yhtään oikea vastausta? Ei tullut, mutta lähelle sen sijaan päästiin. Kaikkein tarkimman arvauksen antoi Jari Kaakkomäki Ähtäristä, joka saa Jarilta kohta vieheitä sisältävän paketin.

Onnea arvonnan voittajalle ja kaikille osallistujille isokokoinen kiitos!