Tuiskusen kalastusreissu suuntautui Lempäälän Höytämönjärvelle sunnuntaina 26. maaliskuuta. Edelliseltä reissulta plakkarin pohjalla oli nollatulos ja ei nykyäkään.

Tällä kertaa oli ehkä lupa odottaa parempaa tulosta, ainakin jos ryhtyi vaipumaan nostalgiaan, ja Jarihan vaipui.

1970-80-lukujen taitteessa Höytämö oli pilkkikohde, josta tuli ahvenia, suuriakin, sekä haukea ja siikaa. Paikkana Höytämö oli varmin, jonka Tuiskunen tuohon aikaan tiesi. Rivi reikiä, ja Höytämöstä alkoi tulla kalaa.

Melkein oli sama kaiku askelissa tälläkin kertaa, ja nollaa arvanneet jäivät kisassa armotta hännille.

– Reissun suurin kala oli hauki, joka painoi 2,66 kiloa. Nappasi pieneen mormyskaan ja vaati jonkinmoisia jonglööriliikkeitä, että 0,12-millinen monofiilisiima kesti.

Tuiskusen mukaan mormyskassa oli kiinni toinenkin saman kaliiperin kala, mutta se onnistui katkomaan siiman.

Höytämö antoi myös hyvänkokoisen ahvenen, 490 grammaa.

Reissun suurin ahven painoi 490 grammaa ja sekin tuli mormyskalla. Emme tosin kysyneet suurinta ahventa, vaan suurimman kalan painoa, joten oikea vastaus tällä kierroksella oli 2 kiloa 660 grammaa.

Oikeaa vastausta ei osannut ennustaa kukaan ja lähimmätkin jäivät vajaan 700 gramman päähän.

Lähimmäksi osui ennusteessaan riihimäkeläinen Toni Kanto, joka veikkasi suurimman kalan painoksi 1,980 kiloa. Voittajalle lähtee kasa laadukkaita pilkkejä. Onnittelemme!

Nollaa arvattiin tällä kierroksella vain kerran ja kauimpana oikeasta oli 5,7 kilon veikkaus. Reissua ajatellen ei välttämättä huono arvaus sekään.