Kahvitauko Máttit Ravadaksen tulipaikalla Lemmenjoen kansallispuistossa katkeaa, kun alavirran suunnasta alkaa kuulua moottorin pärinää.

Oksanampumapään ja Jäkäläpään välisessä laaksossa ärhentelee nelipyöräinen maastomönkijä, jonka perään on viritetty kärry.

Puiston työntekijäksi paljastuva kuski sammuttaa mönkijän roska-astioiden viereen ja kuittaa pöydän äärestä heitetyn kahvitarjouksen kiitoksella.

Miehen tehtävänä on noutaa telttailualueen pönttöihin kertyneet roskat ja vaihtaa kuivakäymälään uusi alustastia. Täysi muovisammio löytää paikan toisen vierestä, heti puuvessan takaa.

Kuski kertoo, että täydet astiat kuljetetaan pois kansallispuistosta. Eikä vain Lemmenjoelta, vaan kakka kulkee kärryn kyydissä takaisin maalikyliin kaikista metsähallituksen kuivakäymälöistä.

Miksi astiat on vietävä pois? Miksi huussin alle ei voi kaivaa kymmenen metriä syvää monttua, joka kätkisi retkeilijöiden tarpeet kymmenien vuosien ajan? Tätä kuski on miettinyt, mutta ei osaa vastata, miksi näin ei toimita.

Näkee selvästi, että kakkalaatikkojen kiskominen ei ole maailman miellyttävintä puuhaa.

– Jos voittaisin miljoonan lotossa, niin lopettaisin kyllä nämä hommat, mies murisee.

Voi olla, että kuivakäymälöiden vierestä ei ole helppo nähdä  kuvaa koko Suomesta. Metsähallituksen työntekijä tekee arvokasta työtä, jota retkeilijät ja muut puistossa liikkuvat eivät aina huomaa.

Paitsi silloin, kun työt ovat jääneet tekemättä.

Tavaraa riittää

Mietitäänpä! Metsähallituksen hallinnoimilla suojelualueilla ja retkeilykohteilla vieraili vuonna 2015 yli kuusi miljoonaa ihmistä. Pelkästään kansallispuistoissa oli 2 634 600 käyntiä.

Jos esimerkiksi kansallispuistoissa vieraileva massa kävisi metsäretken aikana edes kerran tarpeillaan puskassa, maastoon hajautettaisiin vuosittain 337 228 kiloa ruoansulatuksen tuottamaa kuonaa.

Siis oletuksella, että ihminen pyöräyttää päivittäin keskimäärin 128 grammaa ulostetta ja että kaikki tarpeet tehtäisiin mihin sattuu.

Samankokoisesta jätevuoresta määrättiin tänä vuonna sakkoja eteläkarjalaiselle eläkeläismiehelle sen lisäksi, että tontti piti siivota.

Kun Metsähallituksessa perustettiin viime vuosikymmenen lopulla Käymälät kuntoon -projektiryhmä, erilaisista maastokohteista ympäri Suomea laskettiin kaikkiaan noin 2600 luontopalvelujen huoltamaa käymälää.

Käymälätyypit olivat vielä vuosikymmenen taitteessa erilaisia. Useimmat olivat kompostoivia käymälöitä, mutta metsästä löytyi myös maaholveja ja umpisäiliöitä.

Kaukana takana olivat jo silloin ajat, jolloin autiotupien yhteydestä löytyi vain riukuja tai niitä kuoppia, joihin – parhaassa mahdollisessa tapauksessa – kerääntyi koko ihmisen suolentoiminnan ihanuus ja kurjuus.

Rehevöittäviä ravinteita

Maastossa olevista kuivakäymälöistä ei ole tehty tässä maassa liikaa yksityiskohtaisia lakeja ja määräyksiä.

Keskeisin käymälöiden toimintaa säätelevä vaatimus koskee vesien pilaantumisen estämistä, ja maastossa se tarkoittaa pohjavettä, puroja ja pienvesiä.

Kiinteät ulosteet eivät ole vesien kannalta ongelma, ainakaan niin kauan kun ”ongelmat” pysyvät maan puolella.

Rehevöittävämpi ruumiin kuona-aine on virtsa, jota ihminen erittää vuodessa 329-438 kiloa (Anja Weckman 2007). Typpeä lastissa on neljä kiloa ja fosforia 400 grammaa.

Autiotupien kompostoivissa käymälöissä kiinteä jäte hajoaa mullaksi ja virtsa imeytyy kuivikkeisiin ja maaperään. Riittävä etäisyys vesistöstä pitää huolen, että virtsa ei pääse käymälöistä puroihin.

Mullassa tai maassa ovat yhä tallella ne ulosteiden rehevöitymistä aiheuttavat ravinteet, fosfori ja typpi, joita kutsutaan luonnon näkökulmasta myös minimitekijöiksi.

Fosfori ja typpi rajoittavat kasvua, ja jos ravinteiden niukkuuteen tulee ylitarjontaa fosforin ja typen muodossa, kasvu saattaa räjähtää käsiin.

Käymälöiden ympärille kytkeytyy yksi kansallispuistojen ydinkysymyksistä. Pitäisikö puistoissa sallia pieni rehevöityminen vai kannattaako sitä rajoittaa? Kompostointiin perustuvassa käymäläpolitiikassa on päädytty jälkimmäiseen ratkaisuun.

Käymälät kuntoon -projektiryhmän puheenjohtaja, Metsähallituksen luontopalveluista jo eläkkeelle jäänyt Tapani Eskola muistaa, että kun kuivakäymälinjauksia pohdittiin, harkittiin ulosteiden kompostointia paikalla eli autiotupien ympäristössä.

– Käytännössä siitä olisi saattanut tulla ongelma ja kompostit olisivat muuttuneet roskapaikoiksi.

Komposteista olisi toisaalta syntynyt oivia kasvuympäristöjä lajeille, jotka eivät välttämättä puistoihin kuulu.

Ryhmä päätyi ratkaisuun, että ulosteesta syntynyt multa kärrätään pois puistoista ja levitetään esimerkiksi talousmetsien lannoitteeksi, riistapelloille tai perinnebiotooppien peltojen sopivaksi ravinnelisäykseksi.

Tai sitten sopivaan paikkaan, jossa multa ei aiheuta haitallisesti rehevöitymistä.

Vastinetta veroille

Uusien käymälöiden rakentaminen tai vanhojen käymälöiden kunnostaminen nielevät aina rahaa.

Kustannuksia tulee esimerkiksi huussien suunnittelusta, rakennusluvista, huoltoreiteistä, varsinaisesta rakentamisesta, käymälöiden varustamisesta, jatkokompostoinnista ja loppusijoituksesta.

Rahaa tarvitaan myös käymälöiden huoltamiseen,  vaikka urakka nivellettäisiin muun huollon yhteyteen, kuten puiden kuskaamiseen.

Neljä vuotta sitten autiotupien ylläpidon kokonaiskulut olivat noin 6,5 miljoonaa euroa. Palkkojen osuus summasta oli melko tasan puolet (3,25 miljoonaa) ja loput, kuten polttoaineet, välineet ja tarvikkeet ynnä muut toiminnat söivät noin 3,26 miljoonaa euroa.

Eskolan arvion mukaan rahasta 20 prosenttia kului jätehuoltoon, 40 prosenttia puuhuoltoon ja 20 prosenttia muuhun korjailuun. Loput kaksikymmentä prosenttia meni käymälöiden huoltamiseen. Rahaa siis paloi kakkaan noin 1,2-1,5 miljoonaa euroa.

Entä jos tuota rahaa ei olisi? Käymälöistä ei huolehdittaisi eikä autiotuville toimitettaisi puuta, eikä niitä ylläpidettäisi muutenkaan? Entä jos kaikki nämä palvelut maksaisivat käyttäjille jotain?

– Lähtökohtana on, että nämä ovat fiksuja palveluja, jotka on hyvä hoitaa verovaroilla. Ongelmana maksuissa olisi rahastamisen mutkikkuus, Eskola arvioi.

Projektiryhmän raportissa asia muotoillaan näin:

– Hyvät käymäläratkaisut ovat tärkeitä niin asiakkaan, ympäristön kuin huollonkin näkökulmasta. Käymälät ovat polttopuuhuollon ohella keskeisintä alueiden ylläpidon sisältöä, myös kustannustekijänä.

Jatka vielä alaspäin ja löydät vastauksen kysymykseen, missä on Metsähallituksen kaukaisin ulkokäymälä lähimmältä bussipysäkiltä katsottuna! 

tenomuotka

Tenomuotkan käymälään on sekä kesät että talvet matkaa 59 kilometriä lähimmältä bussipysäkiltä.

Kaukaisin käymälä?

Kysyimme tätä juttua varten Metsähallituksen luontopalveluista, mihin käymälään on huollon näkökulmasta pisin matka lähimmältä tieltä ja kuinka kaukana tiestä se mahtaa olla?

Koska tässä maailmassa pystyy taulukoimaan kaikki, luontopalveluista löytyi myös taulukko käymälöistä.

Saimme pohjoisesta Excel-tiedoston kaikista Lapin WC-palveluista, joille kävelymatka autotieltä, lähimmältä bussipysäkiltä on joko kesällä tai talvella 40 kilometriä tai enemmän. Taulukossa on 51 nimeä.

Luettelossa on ulkohuoneita, jonne on talvella pitempi matka kuin voittajavessaan. Mutta jos jos pitää valita kuivakäymälä, jolle on pisin matka kaikkina vuodenaikoina, kohde on Tenomuotka.

Matkaa Tenomuotkan vessaan kertyy lähimmältä pysäkiltä kävelemällä tasan 59 kilometriä.

Lue myös