Puu on retkeilypaikkojen pääasiallinen rakennemateriaali, mutta joskus on turvauduttava hankalissa paikoissa metalliin.

Metalli oli tarpeen Rovaniemen Auttikönkään kosteassa putousrotkossa, jossa liukkaita ja nopeasti lahoavia puurakenteita jouduttiin vaihtamaan kestäviin ja ennen kaikkea turvallisempiin ja vähemmän liukkaisiin metallirakenteisiin.

Kaikki nelijalkaiset patikoijat eivät kuitenkaan moisesta pitäneet, vaan osa koiraretkeilijöistä ei metalliportaille tohtinut.

Metsähallituksen luontopalvelujen luontovalvojat kehittivät asiaan yksinkertaisen ratkaisun. Nyt padolta nousevien portaiden reunaan on laitettu koirille oma laudoitus, jonka päällä on hyvä laittaa tassua toisen eteen.

Laudoitus sai vielä tassukuvioinnin nopealla polttorautamenetelmällä.

Kurun metalliseen ritiläkävelysiltaan ei vielä tässä vaiheessa tehty koirille omaa kulkuväylää, sillä kurun pääsee kiertämään ylempää polkua pitkin.

Kiertoreitille asennetaan piakkoin opasteet, jotta koiraihmiset osaavat valita sopivan polun. Koirareitin testasi merkintäidean isä, luontovalvoja Vesa-Matti Hillberg Taika-koiransa kanssa. Luontopalvelut ottaa mielellään vastaan palautetta ratkaisun toimivuudesta.

Suomessa on noin puoli miljoonaa rekisteröityä rotukoiraa, ja siihen rekisteröimättömät lisäksi. Sekä luonnossa liikkumisen ja koiranomistamisen on tutkitusti todettu olevan hyväksi ihmisen hyvinvoinnille.

(Metsähallituksen tiedote 22. syyskuuta 2016)