Porot mitataan aina kouramitalla.

Silmämääräisesti kaatamalla on silti aidompi tapa! Veden pinnalle jäävästä kahvikeosta katsotaan kuitenkin kaikkein oikeaoppisimmin porojen sekoitussuhde.

Kahviporojen lisäämisen jälkeen seremonia monimutkaistuu entisestään.

Kiehautetaan nopeasti, kiehautetaan kahdesti, kohautetaan, ei missään nimessä kiehauteta, sekoitetaan ennen kiehautusta, sen jälkeen tai kiehumisen aikana. Tai ei sekoiteta lainkaan.

Sekoitusväline, sötkötin, ei sekään ole välttämättä mikä tahansa. Sen on ehdottomasti oltava katajan oksa! Vai oliko se vuoltu koivulasta?

Toisaalta pihlajaisella tikulla sekoitellen saa sen ainoan oikean maun kahviin, vaikka todellisen maun löytääkin vain silloin, kun porot sekoitellaan kaatamalla kaksi kertaa kahvia kuksaan ja kuksasta takaisin pannuun.

Katsojien seuratessa puoliksi lumoutuneina, puoliksi ihmetyksestä kauhuissaan kahvimestarin seremoniaa, alkaa rituaalin viimeinen ja ehkä myyttisin osa. Kahvin asettuminen. Eli siis selkiytyminen. Kypsyminen. Tekeytyminen.

Tässä vaiheessa mokkamestari nostaa pannun tulelta ja iskee oikeaoppisesti 1–4 kertaa pannun kylkeen puukepillä ja laskee pannun nuotion viereen, lämpimälle, mutta ei tulikuumalle kivelle.

Ja kannattaa muistaa! Ainoa oikea alusta oikein keitetylle nuotiokahville on itse tehty pahkakuksa!

Artikkeli ainosta oikeasta/tai muutamasta ainoasta oikeasta tavasta keittää kahvit löytyy Erän numerosta 9/2016