Ensimmäisiä kantolaitteita on ollut saalistetun eläimen nyljetty nahka.

Lihat ja muut eläimestä saadut tarveaineet laitettiin nahan lihaspuolen keskelle ja nahka käännettiin pussimaiseksi, kieritettiin rullalle tai sidottiin taljan jalkanahat yhteen ja muodostettiin sidotuista koipinahoista viilekkeet.

Tuppeen nyljetyn, taakkojen kantamiseen tarkoitetun pussukan vanha nimitys on ”kissa”.

Kehykselliset kantolaitteet tehtiin vääntämällä sormenvahvuinen pihlaja tai muu sitkas puu luokille, U-kirjaimen muotoiseksi kaareksi, ja kiinnittämällä kaksi tai kolme poikkipuuta pitämään muoto kuosissaan.

Tuohta ja vitsaksia

Kehikon selkää vasten olevalle puolelle aseteltiin tuohilevy tai nahkaa tasaamaan selkää vasten tulevaa rasitusta. Viilekkeet sidottiin vitsaksista tai nahkanauhasta. Kannettavat varusteet pakattiin nahan tai tuohen sisään ja paketti sidottiin kantokehykseen kiinni.

Kehyksellisen kantolaitteen vanhoja nimityksiä ovat muun muassa renkka, krosni, rip, nip ja nop. Erämiehen rippi kuulostaa nimityksenä aika hienolta.

Kantolaitteeseen solmeiltiin usein verkkopussi, jolloin varustepussukkaa ei tarvinnut aina erikseen sitoa kehykseen kiinni, vaan riitti kun tunki sen verkkoon.

Rinkoissa sama kehysidea on yhä käytössä.’

Lue lisää kulkuvälineistä ja kantolaitteista Erän numerosta 4/2016 (ilmestyy 13.huhtikuuta 2016).