Lokakuinen sää Kymijoen varrella Anjalassa ei olisi voinut olla hienompi. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja mittari kiertyi yli +10 asteen.
Vesi Kymijoessa oli matalalla ja Satu Käki istui rantakivikossa, kun noin sadan metrin päähän jokivarteen ilmestyi ”karvaturri”.
Eläin suunnisti kovaa vauhtia kohti kuvaajaa, joka yritti saada otuksen tallentumaan kameran muistikortille pitkän putken avulla. Se vaikeutti vilkasliikkeisen eläimen kuvaamista.
– Loppujen lopuksi se tuli haistelemaan alle puolen metrin etäisyydelle. Oli jotenkin pysäyttävä hetki. Lähtiessäni kävelemään ylävirtaan, se seurasi minua heinikko rapisten. Todella utelias pikku veijari, Käki kertoo.
Käki arvioi eläimen minkiksi, mutta ihan varma hän ei ollut.
Biologi Helena Telkänranta Helsingin yliopistosta vahvistaa havainnon. Kuvissa näkyy nuori minkki.
– Kuvien perusteella on vaikea arvioida tarkkaa ikää, mutta pää vaikuttaa hiukan suurehkolta suhteessa ruumiiseen, mikä viittaisi siihen, että kyseessä on tämänvuotinen poikanen. Siihen viittaisi vahvasti myös sen käyttäytyminen.
Ihmisarkoja eläimiä
Telkänrannan mukaan täysikasvuiset minkit ovat hyvin ihmisarkoja. Arkuus pätee yleensä nuoriinkin yksilöihin.
– Mutta on silti mahdollista, että yksittäinen tavallista uteliaampi nuori yksilö voi käyttäytyä näin.
Minkit pysyvät Telkänrannan mukaan ihmisarkoina myös turkistarhoilla, vaikka jokivarressa liikkunut eläin ei ollut välttämättä tarhakarkulainen.
– Kun poikasilla ei ole (tarhoissa) päivittäistä yksilöllistä ja myönteistä ihmiskontaktia, ne eivät varsinaisesti kesyynny.
Wikipedian mukaan minkit synnyttävät poikaset huhti-kesäkuussa, mutta sitä verkkotietokirja ei kerro, milloin poikaset lähtevät pesistä.
– Minkin poikaset lähtevät omille teilleen yleensä alkusyksyyn mennessä. Yksi mahdollisuus onkin, että tämä yksilö oli erkaantunut sisaruksistaan vasta melko hiljattain ja koki edelleen mielenkiintoa jonkinlaisen seuran etsimiseen, Telkänranta arvioi.
– Nuoret eläimet ovat joskus aika suurpiirteisiä seuralaisehdokkaan koon suhteen. Itsekin olen joskus muun muassa saanut loppukesän uimareissulla seurakseni nuoren telkän, joka seurasi mukana pitkän matkaa.
Telkänrannan mukaan vastaavat luontohavainnot vahvistavat sitä, että luonnonvaraisissakin eläimissä on yksilöllisiä eroja.
– Kaikkein uteliaimmat ovat jopa tällaisia kuin kuvien minkki. Usein aikuistuminen saa kuitenkin ihmisarkuuden lisääntymään.
Haitallinen vieraslaji
Minkki (Mustela vison) kuuluu pieniin näätäeläimiin ja sen ruumiin pituus on yleensä 35-45 senttiä. Urosten paino vaihtelee 0,5-1,5 kilon välillä, naaraat painavat alle kilon.
Suomen minkkikanta on saanut alkunsa tarhakarkulaisista, mutta nykyisin eläin menestyy luonnonvaraisena koko Suomessa. Ensimmäiset minkit tuotiin Suomeen jo 1920-luvulla Pohjois-Amerikasta. Tarkoituksena oli yksinkertaisesti turkiseläinten tuotanto.
Tarhakarkulaiset alkoivat levitä luontoon nopeasti. Ensimmäiset havainnot luontoon levinneistä minkeistä tehtiin Suomessa jo vuonna 1932. Nykyisin levinneisyysalue kattaa koko Suomen pohjoisinta Lappia myöten.
Minkkiä on pidetty Suomen alkuperäisluontoon kuuluneen vesikon hävittäjänä, mutta Vieraslajit.fi -sivuston mukaan vesikon ja minkin kohdalla ei ole voitu osoittaa vesikon alamäen alkaneen minkin tulosta. Vesikon kanta oli nimittäin romahtanut jo ennen minkin runsastumista.
Eniten haittaa minkeistä on vesilinnuille ja erityisesti ruokkilinnuille, kuten riskilöille. Merilinnut voivat myös sopeutua minkin läsnäoloon. Esimerkiksi haahkat ovat oppineet varomaan minkkiä.
Minkkien saalisvalikoima on joustava. Ratkaisevassa osassa minkin selviytymisen kannalta on kala. Esimerkiksi ulkosaaristossa sen valikoimaan kuuluvat simput, ahvenet ja kivinilkat. Minkki saalistaa myös sammakoita ja rapuja. On arvioitu, että minkit voisivat vaikuttaa negatiivisesti sekä sammakoiden että rapujen kantoihin.
Vieraslajit.fi -sivuston mukaan minkki ei ole osoittautunut niin vahingolliseksi kuin alun perin pelättiin, vaikka laji luokitellaankin erityisen haitalliseksi vieralajiksi.
Sivulla ehdotetaan, että sen torjunnassa toimet tulisi kohdentaa erityisen herkille alueille, kuten saaristoon ja linnuston kannalta tärkeille suojelualueille.
