Sadattuhannet ovat menettäneet sydämensä Karhunkierrokselle: joka vuosi noin 5000 retkeilijää vaeltaa koko 80 kilometrin Karhunkierroksen, ja moni haaveilee siitä.

Karhunkierroksen tarina sai alkunsa, kun luonnosta innostunut retkeilijäporukka 1950-luvun puolivälissä alkoi merkitä reitin komeimpia nähtävyyksiä maastoon punamullalla ja vernissalla.

Metsähallituksen luontopalvelut kutsuu kaikkia reitillä kulkeneita kirjoittamaan 60-vuotiaan kunniaksi.

Helatorstaina alkavassa kirjoituskisassa kerätään retkeilijöiden tarinoita ja valokuvia, joiden teemana on Karhunkierros ja rakkaus.

Erikoissuunnittelija Minna Koramo Metsähallituksesta toteaa, että kisassa etsitään monipuolisia ja omaperäisiä tarinoita, joissa voi käyttää sekä omia kokemuksia että mielikuvitusta.

– Karhunkierros on aina inspiroinut taiteilijoita. Ei ole mikään salaisuus, että Juha Watt Vainion Ystävän laulukin on Kiutakönkään äärellä syntynyt.

Mistä siis voi kirjoittaa?

Melkein mistä vain, Minna Koramo vastaa.

– Joku menettää sydämensä maisemille, toinen on rakastunut pitkospuilla astelevaan retkikaveriin. Teema on rakkaus, mutta raati ei arvioi aihetta kapeasti.

Tarinat kerätään kesän aikana

Kirjoituskisan voittaja julkistetaan retkitapahtumassa 10. syyskuuta Kuusamossa.

Kisan päätuomari on Päätalo-instituutin johtaja Kati Koivukangas, joka kirjallisuuden Finlandia-tuomarin tapaan valitsee esiraadin valitsemista tarinoista kaikkein parhaan.

Kisan palkintoina on lomapalveluita Kuusamossa.

Kisaan voi osallistua lähettämällä korkeintaan kahden liuskan mittaisen kertomuksen ja siihen liittyvät kuvat (max 2 kpl) 1. elokuuta. 2015 klo 16 mennessä osoitteeseen lovekarhunkierros@gmail.com.

Kirjoituskisa alkaa virallisesti Pohjois-Suomen Erämessuilla helatorstaina, kun Metsähallituksen osastolla jaetaan lahja kirjoittamisesta kiinnostuneille retkeilijöille, päivittäin kello 12 alkaen ja yhteensä tuhannelle messuvieraalle.

Kilpailun säännöt ja palkinnot: www.luontoon.fi/rakkauttakarhunkierroksella

Kitkajoki, Päähkänäkallio.  Kuva: Paavo Hamunen

Kitkajoki, Päähkänäkallio. Kuva: Paavo Hamunen