Matti Roima lähetti saaliskertomuksensa Erään erillisellä sähköpostilla, koska tarina oli sen verran pitkä, että se ei mahtunut varsinaiseen saalisilmoitukseen.

Tästä eteenpäin äänessä on itse kalastaja (väliotsikointi toimituksen):

Vappuaatoilta koitti Tammisaaressa aurinkoisena ja vähän tuulisena, joten päätimme vaimoni kanssa lähteä uistelemaan.

Kun vesi on vielä kylmää ei hauki ole kutenut, kaikuluotaimemmekaan ei näyttänyt kalaa rantojen lähellä joten siirryimme uistelemaan syvemmältä.

Ajoimme venettä kahdeksan metrin syvyisessä vedessä käyttäen neljässä metrissä uivia vaappuja. Eikä tärpin tärppiä missään pitkään aikaan.

Sitten käänsin venettä ja huomasin että uistimeni lakkasi toimimasta. Pohjakosketus tuo ei voinut olla, koska uistin ui neljä metriä pohjan yläpuolella.

Arvelin että vaimoni ja minun siimat olivat ehkä sotkeutuneet toisiinsa ja pyysin vaimoani kelaamaan uistimensa ylös.

Mutta vaimoni uistin tuli sovinnolla ylös, siimamme eivät olleet sekaisin.

Kelailin rauhallisesti omaa siimaani pois ja siinä tuntui painoa, mutta koska mitään nykimistä ei tuntunut, ei kyseessä ilmeisestikään voinut olla kala.

Tuli toinen uistin

Uistimeni nousi sitten ylös veneeseen, ja yllätyksekseni koukkuuni oli tarttunut toinen uistin perukkeen ja uistimen liitoskohdasta.

Iso ja värikäs lusikkauistin, josta väri alkoi jo rapista pois eikä siinä mitään koukkuakaan enää näkynyt. Uistimessa oli jämäkkä peruke ja sen jatkeena hyvin vahvaa siimaa.

Kun kalastamani uistin oli painava ja siimakaan ei ollut kelluvaa sorttia, ei pohjassa lojuneen uistimen minun järkeni mukaan mitenkään pitäisi voida tarttua neljä metriä ylempänä uineeseen omaan uistimeeni!

Uistimet irrotettuani aloin keriä lusikkauistimessa ollutta siimaa veneeseen. Mutta tuntuipa siimassa edelleen painoa.

Mieleeni juolahti että onneton kalastaja kollega on tipauttanut jorpakkoon koko virvelinsä, joka kohta nousisi veneeseemme siiman mukana.

Mutta muutaman metrin kerittyäni hämmennykseni kasvoi uuteen potenssiin.

Siiman päässä alkoi tuntua nykimistä!

Kokemukseni mukaan siiman päässä on kala, kun nykimistä tuntuu, mutta toisaalta eihän mikään kala voi tarttua pelkkään siimaan, jossa ei ole koukkua tai mitään muutakaan uloketta.

Jatkoin kerimistä ja nykiminen voimistui, siimaa riitti 20 -30 metriä, mutta lopulta sentään pää tuli vetävän käteen.

Ja siiman päässä oli kala!

Hämmentävässä tilanteessa haavimme ei tietenkään ollut käyttövalmiudessa, joten kun hetken kalaa katseltuani totesin sen näyttävän hyvin väsyneeltä ja elämästään kylliksi saaneelta, tempaisin sitä sormillani kidusten alta kiinni ja nostin sen veneeseen.

Tämä kala ei noussut omalla vieheellä, eikä vieheellä, johon oma viehe ensin tarttui. Kuha oli kiinni siimasotkussa, joka oli syntynyt veden alle jääneen vieheen perään.

Tämä kala ei noussut omalla vieheellä, eikä vieheellä, johon oma viehe ensin tarttui. Kuha oli kiinni siimasotkussa, joka oli syntynyt veden alle jääneen vieheen perään.

Kuuden kilon kuha

Siima oli ollut sotkusolmussa pari metriä ennen päätä ja sen jälkeen se oli kaksin kerroin lenkillä.  Tämän siimalenkin onneton kala oli nielaissut ja lenkin pää oli takertunut syvälle kalan kurkkuun niin jämäkästi, että edes minä en onnistunut vetämään sitä sieltä irti isompaa väkivaltaa käyttämättä.

Vapautin kalan siimasta vetämällä siimalenkin poikki puukolla kalan suupielen kohdalta.

Kala tuli elävänä kotirantaamme suuressa vesiastiassamme, rannassa meitä oli odottamassa aina niin luotettava Rapalan digivaaka.

Jännittävä punnituksen hetki:  Rapala osoitti kuhan painoksi 6,03 kiloa. Kyseessä oli siis suurin koskaan virvelillä saamani kuha!

Kutsuin mökkinaapurimme todistamaan saalista; hän nuiji kuhan hengiltä ja fileoi sen valmiiksi raaka-aineeksi vapun juhlavieraittensa aterialle.

Pari vihjettä kuhille

Tammisaaren kuhille haluan antaa pari hyvää vihjettä.

Jos harrastatte vetouistelua mökkimme lähiseuduilla, kuten tämä edesmennyt kuha, kannattaa pysytellä neljää metriä syvemmissä vesistä.

Kuhan ei kannata haastaa sata kiloista ja karvaisempaa kilpakumppania, yhteentörmäyksessä jää varmasti toiseksi.

Ja oman kokemukseni mukaan uistellessa saa paljon paremmin saalista, jos käyttää uistimen perässä terävää kolmihaarakoukkua.

Kateellisia en halua härnätä, mutta mainittakoon että vappuiltana virveliini osui elämäni suurin virvelihauki, joka olikin sitten selvästi kookkaampaa sorttia…