Karvisen mukaan hauki iski pilkkiin, jossa oli mormyskakokoa oleva kolmihaarakoukku eli ammattikielellä koukkukoko oli 10.

Syöttinä koukussa oli mätiä ja koukkua vei pohjaa kohti siimaan puristettu lyijypaino. Yksinkertainen viritys siis.

Vaikeutena urakassa oli se, jäähän oli kairattu vain neljän tuuman pilkkireikä, mikä kielii siitä, että hauet eivät välttämättä olleet pilkkireissun kohteena.

Koukkuun kello 14 tienoilla takertuneen kalan laji ei ollut alussa selvillä ja sitä arvioitiin hauen lisäksi myös kirjoloheksi. Kala tuli metrin syvyisestä vedestä, joten paljon ei ollut kalallakaan tilaa temmeltää.

Lajia ei pystynyt tunnistamaan ennen kuin viereen kairattiiin pari uutta reikää isommalla kairalla. Hauki se on, pystyi Karvinen sanomaan, kun oli kokeillut kädellään kalan limaista kylkeä ja karkeita suomuja.

Uusia reikiä kairatessa leikkautui poikki myös pilkkisiima. Kala oli kuitenkin tukevasti kiinni parissa nostokoukussa, joten hätää ei ollut.

–  Yksin ei olisi tullut millään ylös, ja lopussa se vedettiin väkisin jäälle kolmella koukulla, Karvinen kertoo.

Kalan lennättää videon lopussa jäälle Jarkko Rautiainen.

Kala punnittiin virallisella kaupan puntarilla Kuhmossa ja painoksi saatiin 14,140 kiloa. Hauen pituus oli 113 senttiä ja ympärysmitta 60 senttiä, joten ei ihme, että nelituumainen reikä (10,16 cm) muuttui jo alussa ahtaaksi.

Videolla on puolen tunnin kamppailusta vain sen loppuosa, 6 minuuttia ja 36 sekuntia.